Pyhiinvaellus Roomaan

Kuva: Berninin baldakiinin barokkikierteiset pylväät hallitsevat Pietarinkirkon sisätiloja.

Teksti: Timo Lehtonen

Sain viime joulukuussa mahdollisuuden lähteä ikuiseen kaupunkiin, Roomaan. Pyhiinvaellusmatkan järjestäjänä toimi Olarin seurakunnan kappalainen Antti Kruus, joka on järjestänyt yli kolmekymmentä matkaa Italiaan ja Roomaan. Muina asiantuntijoina matkalla olivat kirkkoherra Teemu Laajasalo ja dominikaaniveli Gabriel Salmela. Matka oli ekumeeninen, sillä mukana oli osallistujia kaikista kolmesta kirkkokunnasta.

Matka alkoi varhain maanantaiaamuna 14. joulukuuta 2015 Helsinki-Vantaalta. Lento aurinkoiseen Italiaan kesti kolmisen tuntia. Saavuimme Fiumicinoon, Rooman toiseksi suurimmalle kentälle, noin kello 11 paikallista aikaa. Joukkoomme kuului 47 pyhiinvaeltajaa. Osa oli käynyt aikaisemmin Roomassa Antti Kruusin matkoilla ja meitä ensikertalaisia oli noin puolet.

Birgittalaisluostari

Majoituimme birgittalaisluostari Casa di Santa Brigidan kodikkaaseen vierastaloon, joka sijaitsi aivan kaupungin keskustassa Piazza Farnesen laidalla. Aukion keskellä on Caracallan kylpylästä tuodut antiikin aikaiset isot kylpyammeet, jotka toimivat nyt vesialtaina ja suihkulähteinä. Meidät otti vastaan suomea puhuva sisar Marja-Liisa, joka toivotti pyhiinvaeltajat lämpimästi tervetulleeksi Roomaan. Saimme huoneet, jotka olivat viihtyisiä ja kodikkaita. Mikä hienointa, niissä ei ollut radiota tai televisiota. Ainoa yhteys ulkomaailmaan oli matkapuhelin, joka sekin oli pyhiinvaeltajana hyvä sulkea.

Luostarin rakennukset ovat 1400-luvulta ja ainoastaan paria sisterssiläisten hallitsemaa kautta lukuun ottamatta tilat ovat olleet birgittalaisten hallussa. Luostarissa asuu 37 sisarta, joista kaksi on suomalaisia. Luostari saa tuloja tarjoamalla pyhiinvaeltajille majoitusta vierastalossa. Tulopäivänä nautimme lounaan luostarin ruokasalissa, mutta muuten lounastimme kaupungilla paikallisissa ravintoloissa.

Osallistuimme tulopäivänä rukoushetkeen, jonka yhteydessä saimme pyhiinvaeltajien siunauksen ja kaikille ripustettiin kaulaan oliivipuinen Pyhän Franciscuksen T-kirjaimen muotoinen risti. Nauhan kolme solmua symboloivat evankeliumin neuvoja: köyhyyttä, kuuliaisuutta ja naimattomuutta. Messun jälkeen sisar Marja-Liisa esitteli meille luostaria kertoen samalla pyhästä Birgitasta ja hänen elämästään Roomassa.

Iltakävely tehtiin Piazza Navonalle, missä tutustuimme Sant'Agnese in Agonen kirkkoon. Sen suunnittelivat arkkitehdit Girolamo ja Carlo Rainaldi sekä Francesco Borromini vuosina 1652-1672. Aukion keskellä on kolme suihkulähdettä, joista suurimman, Fontana dei Quattro Fiumin, suunnitteli arkkitehti Gian Lorenzo Bernini vuonna 1651. Ohjelma Roomassa oli tiukka. Kävelimme viikon aikana ainakin 20 kilometriä mukulakivikatuja ja -kujia pitkin. Teimme tilausautolla kaksi retkeä katakombeille ja Orvietoon, missä sijaitsee upea tuomiokirkko.

Forum Romanum

Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen alkoi tutustuminen Forum Romanumiin, keisarien aikaiseen Rooman hallintokeskukseen. Tarun mukaan kaupunki perustettiin 21. huhtikuuta 753 eKr. Rooma on rakennettu seitsemälle kukkulalle ja pyhiinvaellus aloitettiin kipuamalla Michelangelo Buonarrotin 1500-luvulla suunnittelemia Cordonata-portaita pitkin Capitoliumin laelle.

Aukion keskellä on keisari Marcus Aureliuksen ratsastajapatsaan jäljennös (alkuperäinen on siirretty viereiseen museoon) sekä sivummalla Romuluksen ja Remuksen patsas. Alhaalla avautui näkymä Forum Romanumin raunioille, jotka kaivettiin esiin yli sata vuotta sitten. Nähtävissä oli Via Sacra, joka johti Colosseumilta Forum Romanumiin. Näimme melko hyvin säilyneet riemukaaret, jotka oli rakennettu Septimius Severuksen ja Konstantinus Suuren valtakausilla.

Pyhän Klemensin kirkko

Kävely jatkui Colosseumin ohi Pyhän Klemensin kirkkoon. Kirkon yhteydessä toimii dominikaanien konventti eli luostari. Pyhä Klemens oli Rooman piispana vuosina 92-99 ja hänet on myös haudattu kirkon alle. Ensimmäinen paikalle rakennettu temppeli on 200-luvulta ja sen päälle rakennettiin sata vuotta myöhemmin uusi kirkko. Nykyinen kirkko on 1100-luvulta. Kirkossa on erittäin upea alttariapsiksen mosaiikkityö.

Kirkon alla aloitettiin historialliset kaivaukset vuonna 1852. Tällöin löytyi raunioita ja osia vanhemmista temppeleistä. Tähän 300-luvulla rakennettuun kirkkoon on haudattu 800-luvulla Pyhät Kyrillos ja Methodios, jotka olivat slaavien opettajat. He toimivat Roomassa 800-luvulla. Pyhä Kyrillos on antanut nimensä kyrilliselle kirjaimistolle. Pyhimykset on kuvattu heidän hautansa vieressä sijaitsevaan hienoon seinämosaiikki-ikoniin.

Rooma on entisaikaan ollut tärkeä kristittyjen pyhiinvaelluskohde, jossa hurskaimmat kiersivät saman päivän aikana seitsemän kirkkoa paljain jaloin. Tätä varten kirkkojen eteen aukioille pystytettiin korkeat monoliittipylväät, joiden perusteella vaeltaja löysi seuraavaan temppeliin. Kaikki kirkot, joissa kävimme, olivat todella isoja ja suurimmaksi osaksi kolmilaivaisia, jotkut jopa viisilaivaisia. Kaikissa oli lisäksi sivualttareita. Seiniä, kattoja ja alttarikuoria koristivat seinämaalaukset tai rikkaasti kuvioidut mosaiikkityöt.

Paavi ja Pietarinkirkko

Ryhmämme osallistui keskiviikkoiseen paavi Franciscuksen yleisvastaanottoon Pietarinkirkon aukiolla. Turvatoimet olivat tiukat aukiolle mentäessä ja kirkkoon saavuttaessa. Aukiolle oli kokoontunut paljon ryhmiä eri puolilta maailmaa. Paavin vastaanotto on jokaviikkoinen tilaisuus. Kaikki ryhmät oli etukäteen ilmoitettu ja kuulutettiin ennen paavin saapumista. Yleisvastaanotossa paavin opetuspuhe käännettiin useille kielille. Tilaisuus kesti noin tunnin, minkä jälkeen paavi poistui aukiolta.

Apostoli Pietarin uskotaan tulleen haudatuksi Vatikaanin alueelle. Ensimmäinen kirkko rakennettiin jo 300-luvulla, mutta nykyinen mahtava kirkko on 1500- ja 1600-luvuilta. Pietarinkirkon rakentaminen kesti peräti 120 vuotta ja suunnitelmat ehtivät vaihtua moneen kertaan. Tärkeimmän panoksen uuden Pietarinkirkon suunnitteluun antoi arkkitehti Donato Bramante, jonka laatimissa suunnitelmissa kirkko sai kreikkalaisen ristin muotonsa. Bramanten jälkeen suunnitelmista vastasivat vuorollaan lukuisat arkkitehdit, kuten Rafael ja Michelangelo. Kirkko ja kupoli valmistuivat vasta Michelangelon kuoleman jälkeen vuonna 1626.

Pietarinkirkon pituus on 220 ja leveys 150 metriä. Kupolin korkeus on 138 metriä ja sisähalkaisija 41,5 metriä. Jo näillä lukemilla kyseessä on yksi maailman suurimmista kirkoista. Kirkon sisällä on 778 pylvästä, peräti 44 alttaria, 135 mosaiikkia ja 395 veistosta. Kirkon valtavan päälaivan keskellä on arkkitehti Berninin suunnittelema kullattu baldakiini eli katos. Kirkkoon mahtuu lähes 60 000 henkeä.

Kirkon edessä on Pietarinkirkon aukio, jota reunustaa puolikaaressa olevat pylväsrivit. Aukiolle mahtuu 100 000 kuulijaa, jotka saapuvat maailman kaikista kolkista muun muassa pääsiäisenä. Aukion keskellä on pronssijalustansa kanssa mitattuna yhteensä 41 metriä korkea egyptiläinen obeliski, jonka keisari Caligula toi Egyptistä Roomaan. Pietarinkirkon mahtavuudesta huolimatta paavin virallinen kirkko on San Giovanni in Laterano, jossa sijaitsee Rooman piispanistuin. Kirkossa säilytetään myös apostolien ja Pietarin ja Paavalin reliikkejä.

Pyhän Paavalin kirkko

San Paolo fuori le mura eli Pyhän Paavalin kirkko oli Rooman suurin temppeli Pietarinkirkon valmistumiseen asti. Konstantinus Suuri rakennutti 300-luvulla apostoli Paavalin hautapaikalle kristillisen basilikan, jota laajennettiin vuosisatojen kuluessa. Kirkko tuhoutui tulipalossa vuonna 1823, mutta se rakennettiin uudelleen vanhan mallin mukaan.

Basilikan edustalla on lähes 100 x 100 m pylväspiha, jota reunustaa kaksinkertainen pylväikkö. Tyyliltään temppeli on viisilaivainen basilika. Kirkon yhteydessä toimii 1200-luvulla rakennettu benediktiiniläisluostari. Munkit huolehtivat kirkosta ja toimittavat päivittäin palvelukset. Osallistuimme Pyhän Paavalin kirkossa iltarukoukseen eli vesperiin.

Villa Lante ja Pantheon

Vierailimme Villa Lantessa, joka toimii Suomi-instituuttina. Rakennus oli aikoinaan ruhtinaspalatsi. Rooman vanhin säilynyt rakennus on vuonna 27 eKr. valmistunut Pantheon. Se oli alun perin pakanallinen temppeli. Rakennus on sekä ulkoa että sisältä sangen yksinkertainen. Kirkoksi muutettu temppeli on samalla upea rakennustaidon ihme.

Pantheonin seinät ovat 6,2 metriä paksut. Syy massiivisille seinille on temppelin kupoli, jonka 43 metrin halkaisija luo valtavan painon kannatteleville seinille. Kupoli onkin maailman suurin holvattu rakennelma. Kupoli on huipulta avoin: 8,23 metrisen oculuksen kautta sisälle lankeaa sekä päivänvalo että sade.

Katakombit

Ensimmäinen bussiretkemme suuntautui kaupungin ulkopuolelle San Calliston katakombeihin, jonka maanalaiset käytävät olivat lähes kymmenen metrin syvyydessä. Kapeat käytävät ja lattian epätasaisuus saivat aikaan lievän ahtaanpaikankammon. Katakombien kappelissa ryhmämme lauloi "Maa on niin kaunis" -virren. Maanalainen luolasto on paljon suurempi kuin mitä meille oppaan avulla esiteltiin.

Maanpäälle palattuamme kävelimme lyhyen matkaa Via Appia Anticaa, vanhaa Roomaan vievää kauppa- ja sotilastietä. Matka jatkui jälleen bussilla ja poikkesimme kahdessa kirkossa: San Sebastiano fuori le murassa, missä kunnioitimme kirkon nimikkopyhimyksen reliikkejä, ja Domine quo vadiksessa, jonka nimessä oli Neron vainoja paenneen apostoli Pietarin kysymys Jeesukselle, "Minne menet, Herrani?" Jeesuksen vastaus, "Roomaan uudelleen ristiinnaulittavaksi", antoi Pietarille rohkeutta kohdata oma marttyyrikuolemansa.

Castel Gandolfo

Iltapäivällä matka jatkui Castel Gandolfoon, joka sijaitsee 30 kilometriä Roomasta kaakkoon. Vierailimme siellä olevassa paavin kesäpalatsissa. Paluumatkalla kävimme apostoli Paavalin mestauspaikalla eli Kolmen lähteen kirkossa. Perimätiedon mukaan mestatun apostolin irti lyöty pää pomppi maasta kolme kertaa ja jokaiseen osumakohtaan syntyi lähde. Tälle paikalle rakennettiin kirkko.

Roomaa voidaan pitää kirkkojen kaupunkina ja saimme tutustua vielä kolmeen merkittävään pyhäkköön, kuten esimerkiksi Santa Maria Maggioreen ja Santa Maria sopra Minervaan. Kävimme myös dominikaanien käytössä olevassa Santa Sabinan kirkossa, missä meille esiteltiin dominikaanien toimintaa ja osallistuimme veli Gabrielin pitämään messuun.

Orvieto ja Greccio

Toinen retki tehtiin Orvietoon, jonka upea katedraali teki lähtemättömän vaikutuksen. Kirkon julkisivu oli todellinen mestarien taidonnäyte mosaiikkeineen, reliefeineen, maalauksineen ja ornamentteineen. Jokainen arkkitehtuurin yksityiskohta tehosti vaikutelmaa korkeuksiin kohoavasta kivitaiteesta. Illan viimeinen kohde oli Greccio. Kiipesimme loputtomilta tuntuneita portaita vuorenhuipulle, missä sijaitsi pieni kappeli ja Pyhän Franciscuksen ensimmäinen jouluseimi vuodelta 1223.

Arrivederci Roma

Sunnuntaina osallistuimme pyhään messuun Pietarinkirkossa. Pyhätössä, jonka valtavia mittasuhteita on vaikea kuvailla, oli paljon väkeä. Pappien ja kuoron äänet kaikuivat kaiuttimista, joten oli vaikea tietää missä he kulloinkin olivat. Pyhiinvaellusmatkamme päättyi yhteiseen illalliseen birgittalaisluostarissa. Seuraavana aamuna oli kotiinlähtö.

Viikon pyhiinvaellusmatka oli mielenkiintoinen kokemus, mutta vain pintaraapaisu Roomaan ja sen historiaan. Vaikka en kaikkea nähnytkään, niin voin sanoa käyneeni Roomassa ja monissa sen historiallisissa paikoissa – ja onneksi Roomaan voi palata aina uudelleen!

Julkaistu Kajastuksessa 2/2016.

Pyhiinvaellusmatka Aunukseen

Kuva: Syvärin luostari jatkosodan aikana.

Teksti: Timo Lehtonen

Ortodoksina tulee tehtyä vuosittain jokin pyhiinvaellusmatka luostariin tai muuhun kirkolliseen kohteeseen. Näin olen käynyt säännöllisesti jossain päin joko Suomessa tai Venäjällä. Kohteina on ollut etenkin luostarit, joista voin mainita Vanhan Valamon ja Konevitsan luostarit Laatokalla. Olen saanut mahdollisuuden tutustua Pietarissa Johannes Rilalaisen nunnaluostariin, jonne on haudattu kunnioitettu Johannes Kronsdatilainen (1829-1908). Hänet kanonisoitiin pyhäksi 1998.

Moskovassa olen tutustunut Danielin ja Novodevitsin luostareihin ja Sagorskissa pyhän Sergein lavraan. Virossa olen käynnyt Kuremäen nunnaluostarissa, jossa sain palvella alidiakonina Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksein toimittamassa liturgiapalveluksessa.

Mieleenpainuvin luostari oli Pihkovan Petserin luolaluostari ja mahdollisuus osallistua luostarin vuosittaiseen "praasniekkaan" eli temppelin nimijuhlaan ja kulkea ristisaatossa paikallisten naisten kukilla ja kasveilla päällystämää tietä pitkin Uspenia-juhlassa. Käynti Petserin luostarin katakombeissa oli todella kokemus. Usean sadan metrin käytävät on kaivettu hiekkapenkereeseen, sillä luostari on jokilaaksossa. Tällä matkalla oli mahdollisuus tutustua kirjailija Tito Collianderin taloon, jossa hän asui vaimonsa kanssa 1930-luvulla kirjoittaessaan romaania Ristisaaatto. Museona toimiva talo sijaitsee luostarialueen lähellä.

Syvärinjoella olen kahdesti kulkenut isolla jokialuksella, kun tein kaksi matkaa Pietarista Laatokan kautta Ääniselle ja Kizin saarelle.

Edellä mainittujen matkojen lisäksi tein kulttuurimatkoja Neuvostoliiton aikana Moskovan ympäristön kulttuurikohteisiin, kuten Vladimiriin, Susdaliin ja Novgorodiin. Venäjänmatkoja on kertynyt passien leimojen mukaan yli 30 reissua.

Kohti Syväriä

Tämänkertainen pyhiinvaellus suuntautui Aunukseen Aleksanteri Syväriläisen luostariin.

Matka alkoi Helsingin Mellunmäen pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappelilta varhain perjantaiaamuna. Meitä oli 19 pyhiinvaeltajaa seurakunnasta lähdössä.

Rajamuodollisuuksien jälkeen matka jatkui kohti Viipuria, jossa nautimme paikallisen lounaan. Käytiin ostoksilla vanhassa Viipurin kauppahallissa, josta löytyi paljon mielenkiintoista ja edullista.

Matkamme jatkui kohti Terijokea ja Pietaria. Pysähdyimme välillä entisessä Kivennavan pitäjässä, vanhan Lintulan luostarin kohdalla. Tuhoutuneen kirkon paikalle oli noussut uusi kirkko. Poikkesimme sisälle ja lauloimme Kolminaisuuden troparin, sillä kirkko on pyhitetty Kolminaisuuden muistolle eli Helluntain juhlalle. Paikalla ollut nunna esitteli meille kirkkoa ja uudestaan alkanutta Lintulan luostarin toimintaa.

Alkuperäinen Lintulan luostari perustettiin 1894, luostarin tukijoina toimivat ruhtinas Neronov sekä tsaarin hovin rippi-isä Johannes Kronstadtilainen.

Entinen luostarin kirkko tuhoutui 1939 sotatoimissa, kun pommi osui kirkkoon ja nunnat pelastuivat täpärästi. Sodan jälkeen monien vaiheiden kautta vanhan Lintulan sisaristo asettui Heinävedelle. Matkamme jatkui Terijoen kautta Pietariin. Majoituimme hotelli Moskovaan, vastapäätä Aleksanteri Nevskin lavraa. Täällä olen käynnyt useasti, osallistunut palveluksiin ja ollut ryhmien kanssa vieraana.

Majoittumisen jälkeen osa porukasta riensi Nevskiin palvelukseen ja osa joukosta lähti papin kanssa ostoksille kirkollisiin kauppoihin.

Aleksanteri Nevskin lavra, joka tarkoittaa suurta luostaria, viettää tänä vuonna 300-vuotisjuhlaa.

Seuraavana aamuna bussin keula käännettiin kohti Aunusta ja Syvärin luostaria.

Matkalla poikettiin pikaisesti Ojatin naisluostariin, laulettiin "Iloitse Jumalan äiti" tropari. Kunnioitettiin pyhiksi julistettuja Aleksanteri Syväriläisen vanhempia Antoninaa ja Sergeitä, jotka on haudattu luostarin kirkon sivualttarin alle.

Syväri häämöttää!

Ojatista matkasimme kohti Syväriä, ohittaen Lotinanpellon kaupungin. Syvärin joen ylityksen jälkeen tienviitta osoitti matkaa olevan luostariin 10 kilometriä.

Majoituimme luostarin uuteen hotelliin. Sitten vain reppu huoneeseen ja ulos tutustumaan 300 metrin päässä olevaan luostariin ja ympäristöön.

Varsinainen luostarialue käsittää kaksi erillistä rakennuskokonaisuutta, pyhän Kolminaisuuden ja Kristuksen kirkastumisen luostarit, jotka ovat noin 250 metriä erillään toisistaan, mutta ovat kuitenkin saman hallinnon alaisia eli yhtä luostaria.

Luostari sijaitsee kauniilla paikalla, pienen Rostsinskoje-järven rannalla.

Perimätiedon mukaan pyhä Kolminaisuus ilmestyi Aleksanterille tällä paikalla, kun hän oli matkalla Valamoon munkiksi. Hänelle näin osoitettiiin tulevan luostarin paikka. Valamosta palatessaan 1487 Aleksanteri asettui paikalle, jossa pyhä Kolminaisuus oli ilmestynyt hänelle. Vuosien kuluessa paikasta alkoi muodostua hänen ympärilleen yhteisö ja vähitellen luostari, jonka perustamisen on vahvistanut 1494 Novgorodin arkkipiispa Serapion, joka nimitti Aleksanteri syväriläisen tällöin luostarin igumeniksi eli johtajaksi. Alkuaan luostarin kirkot ja rakennukset olivat puisia. Tämän ensinmäisen Kolminaisuuden temppelin ympärille muodostui sitten Kristuksen kirkastumisen luostarialue.

Myöhemmin puiset rakennukset korvattiin tiilisillä, rapattiin ja valkaistiin.

Arkkitehtuuriltaaan luostarin kirkot ja ympärysrakenukset noudattivat pohjois-Venäläistä arkkitehtuuria.

Historiantietojen mukaan kivisen Kolminaisuuden luostarin alueen ja kirkon rakentaminen olisi aloitettu 1400-luvun lopulla ja kirkko valmistunut 1506.

Lyhyen alueeseen tutustumisen jälkeen alkoivat kumeat kirkonkellojen lyönnit kutsua ristikansaa juhlapalvelukseen Kolminaisuuden kirkkoon.

Pienen holvikaaren kautta kuljettiin itse Kolminaisuuden luostarin kehärakenusten ympäröivälle sisäpihalle. Alueen keskellä sijaitsi massiivinen valkoiseksi rapattu pyhäkkö.

Kellojen soiton siivittämänä noustiin korkeat portaat ylös kirkkoa kiertävälle holvikäytävälle, josta käynti itse kirkkoon tapahtui, mahtavien ovien kautta. Sisään astuessa koki itsensä pieneksi ja nöyräksi, näiden maalausten ja korkeiden pilareiden ääressä. Täällä ovat sadat munkit kumartuneet maahan ja suorittaneet kuuliaisuustehtäviään. Tilan akustiikka ja kaikki vanhat ikonit ja freskot kertoivat pyhiinvaeltajalle niin Raamatun tapahtumista kuin pyhän Aleksanterin elämästä.

Tämä yli 500 vuotta sitten rakennettu kirkko oli restauroitu sisältä lähes valmiiksi. Alkuperäiset seinämaalaukset oli puhdistettu ja konservoitu. Kuvaseinä eli ikonostaasi, jossa oli 108 isoa ikonia, oli kunnostettu. Alkuperäiset ikonit olivat säilyneet ihmeellisesti lähes vuosisadan. Ajatellen sitä aikaa, jolloin paikka ei ollut kirkollisessa käytössä. Ulkoapäin rakennuksissa on vielä paljon korjaamista. Arkkitehtuuriltaan erittäin massiivinen pyhäkkö edusti vanhaa venäläistä keskeiskirkkotyyliä.

Iso kellotorni oli myös korjattu ja vuonna 2006 sinne oli saatu 14 uutta kelloa.

Luostarin ulkokehässä kiertävät rakennukset, joissa sijaitsevat veljestön keljat, keittiö, trapeesa eli ruokasali ja muut yhteiset tilat olivat osittain keskeneräiset, osittain myös täydellisessä rappiotilassa. Peltikatot oli uusittu, ulkoseinät rapattu ja kalkittu. Parhaillaan oli menossa ikkunoiden uusiminen ja tilojen sisäpuoliset korjaukset.

Pyhiinvaellusmatkamme osui Juliaanisen kalenterin mukaan Jumalan synnyttäjän syntymän juhlaan. Lauantai-iltana vietettiiin juhlan aattoa.

Luostarissa toimitettiin juhlavigilia kestäen yli kolme tuntia. Kyllä siinä jalat oli kovilla. Toki itse kävin muutaman kerran istumassa kirkon perällä olevilla penkeillä.

Upeata oli kuunnella tuota veljestöstä koostuvaa munkkikuoroa, jossa laulajia oli 30. Ikäänkuin enkelikuoro olisi laulanut, miesäänissä oli mahtavuutta, mutta myös herkkyyttä.

Aika ajoin tuntui ikään kuin olisi jossain konsertissa, niin upealta tuo munkkien veisuu kuulosti.

Saimme palveluksen aikana siunauksen igumeniltä. Kunnioitimme juhlan ikonia ja saimme kirkkoleipää juhlan kunniaksi.

Meidän lisäksi paikalle oli saapunut Ilomantsista ortodoksiryhmä. Paikallista kirkkokansaa ja joukko venäläisiä pyhiinvaeltajia oli kanssamme juhlaa viettämässä.

Palveluksen lopulla poistuin kirkosta ja suuntasin askeleet kohti Kirkastumisen luostarin kirkkoa, jossa oli mahdollisuus käydä kunnioittamassa pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen reliikkejä.

Reliikit palautettiin luostarille 1998, kun luostari uudelleen avattiiin. Reliikkejä oli neuvostovallan aikana säilytettty Pietarissa ateismin museossa.

Pyhät reliikit oli asetettu kauniiseen hopeiseen sarkofagiin, uskovaisten kunnioitettavaksi.

Kirkastumisen luostarin kirkot ja sen ympärillä olevat rakennukset ovat 1550-luvulta. Pihan keskellä on Kirkastumisen muistolle pyhitetty iso pääkirkko. Tämän yhteyteen on rakennettu pieni Sakariaan ja Elisabetin muistolle omistettu kappeli, jossa säilytetään pyhän Aleksanterin reliikkejä.

Toisella puolella, lähes kiinni isomassa kirkossa, on pieni pyhälle Kolminaisuudelle pyhitetty kirkko ollen luostarialueen vanhin, alkuaan puinen. Pihalla on 1600-luvulta barokkityyliin rakennettu korkea kellotorni. Alueen keskellä on vanha hautausmaa, ja jäljellä on muutamia ristejä.

Lisäksi pihalla on pieni kappeli siinä paikassa, jossa Aleksanterille ilmestyi pyhä Kolminaisuus hänen matkatessaan Valamoon.

Rakennuskehässä olevat rakennukset ovat osittain kaksi-kolmikerroksisia. Kirkastumisen luostarin tiloissa on toiminut 1790-luvun alusta Aunuksen hiippakunnan keskus ja pappisseminaari, jonka toiminta päättyi 1801 siirtyen Arkangeliin.

Nykyään veljestö asuu korjatuissa Kirkastumisen luostarin tiloissa.

Neuvostoliiton aikana rakennuksissa oli mielisairaala sekä kehitysvammaisten suljettu laitos. Kolminaisuuden luostarin tilat ovat olleet vankileirinä vuodesta 1918 aina 1960-luvulle.

Paluumatkalla Kirkastumisen kirkosta poikkesimme nauttimassa pyhitettyä vettä luostarin kaivosta. Lauantai-Ilta päättyi yhteiseen iltaruokailuun hotellin ruokasalissa.

Matkan kohokohta

Sunnnuntaina oli aikainen herätys kello 6, sillä varhaisliturgia alkaa jo kello 7 Kirkastumisen luostarin kirkossa. Koska olemme pyhiinvaellusmatkalla, on tarkoitus osallistua ehtoolliseen. Tätä varten piti käydä paikallisen pappismunkin pakeilla "riehkillä" eli synnintunnustuksella, sillä tämä on käytäntö Venäjän ortodoksisessa kirkossa. Vuorollaan sitten kukin papin kanssa keskustelemaan, jonka jälkeen "poklona" maahan kumarrus ja siunauksen pyytäminen.

Näin lupa oli saatu osallistua yhteen tärkeimistä asioista pyhiinvaellusmatkalla eli ehtoollisen sakramenttiin.

Liturgiassa palveli kolme diakonia sekä useampi pappismunkki. Munkkiveljestö lauloi palveluksessa, mutta laulajia oli nyt vähemmän, kuin vigiliassa. Paikalla olevien munkkien laulu oli kaunista kuultavaa ja vei ajatukset pois maallisista asioista.

Vaikuttavin ja mieleenpainuva kerubiveisu " Heittäkäämme pois, siis kaikki maalliset huolet..." vei ajatukset palveluksessa rukoukseen.

Liturgiassa myös kansa osallistui yhteisiin veisuihin, kuten uskontunnustukseen ja Isä meidän -rukoukseen. Ehtoollisen jakamisen aikana kirkkokansa lauloi, eli nämä ihanat "mummot", huivipäiset naiset, joilla on kaunis ja rukouksellinen laulun sävel, laulu tulee sydämestä ja hartaudella korostamatta mitään.

Vaikka kaikkea ei ymmärtänyt, niin kirkossa oli rukouksellinen tunnelma. Kuuntelin myös papin ja diakonien resitointia. Jokainen sana, viimeinenkin tavu kuului aina kirkon perälle asti, ei tarvinnut höristää korviaan, mitä pappi lausuu. Ei tarvinnut äänentoistoa, vaikka kirkko oli iso ja korkea.

Liturgia kesti lähes kaksi tuntia. Tämän jälkeen saimme yksinkertaisen aamiaisen hotellin ravintolassa.

Vain pari palaa leipää, juustoa, makkaraa ja pieni pala munakasta, kahvia tai teetä. Sitten vain kiiruusti matkamuisto-ostoksille ja repun hakeminen huoneesta.

Aika oli lähteä kohti Suomea. Ennen lähtöä vielä yhteinen valokuva ja siunaus luostarin johtajalta.

Vaikka tälläinen pitkähkö bussimatka ottaa voimille, niin kokemus, sisäinen mielenrauha ja hengellinen anti antavat voimia tulevaan arkiseen aherrukseen.

Kotimatka

Jäi hiukan haikea tunne, kun ylitimme Syvärin joen.

Pysähdyimme paluumatkalla Staraja Ladogassa Uspenian nunnaluostarissa, jossa meille esiteltiin sen kaksi kaunista kirkkoa.

Tämä luostari on syntynyt nyt 2000-luvun alussa eikä sillä ole aikaisempaa historiaa.

Staraja Ladoga on viikinkiaikainen linnoituspaikka. Alueella on vielä jäljellä vanhan linnoituksen raunioita ja muurien jäänteitä.

Matkamme jatkui Kiirovin valtatietä pitkin kohti Pietaria. Koska aikataulu oli tiukka, ajoimme Pietarin ohitustien kautta Suomenlahden poikki vievälle patotielle, joka lähtee Suomenlahden eteläpuolelta Puskinin kaupungin kohdalta kohti Terijokea. Keskikohdalla ajoimme Suomenlahden ali tunnelissa. Tässä kohtaa ovat ne patosulut, joilla myrskyn aikana suljetaan Suomenlahden pohjukka ja näin vältetään veden nousu Pietarin kaduille.

Terijoen puolella pysähdyimme ruokailemaan mukavaan rantaravintolaan. Oli nautinnollista herkistellä laineiden liplatuksen tunnelmassa ilta-auringossa. Aika oli jälleen matkata pyhiinvaeltajana ja viimeinen pitkä taival täältä Viipurin kautta rajalle alkoi.

Kotona Vuosaaressa olin maanantain vastaisena yönä kello 1.30. Tämän jälkeen vielä hain koiran hoidosta. Väsyneenä, mutta hyvällä mielellä ja monta asiaa ja elämystä rikkaampana!

Miksi Syväri?

Olen kirjoittanut kirkkokunnan Aamun Koittoon artikkelin Syvärin luostarista. Miksi juuri Syväri? Tein vuonna 1998 juttua Suomessa asuvasta uniaattipapista, isä Robert Caluwesta, joka täytti silloin 80 vuottta.

Hän toimi Ekumeenisessa keskuksessa Espoossa. Keskustelumme kuluessa tuli esille myös Syvärin luostari. Tällöin hän antoi minulle nipun mustavalkoisia valokuvia, jotka oli kuvattu Syvärin luostarista 1942-1943. Kuvien innoittamana tein silloin jutun Syväristä lehteemme. Näin silloin vielä hiukan, joten pystyin tutkimaan kuvia luku-TV:n avulla. Sain tällöin käsityksen luostarista, kirkoista ja sisäinteriööreistä. Sen jälkeen ajatuksissa pohdin, miten päästä tuonne Aunukseen ja Syvärin luostariin.

Seuraava kohde on joko Solovetskin luostari Vienanmeressä tai Athosvuoren luostaritasavalta Kreikassa.

Pyhiinvaellustervehdyksin ipodiakoni Timo

Tihvinä

Noin 110 kilometriä Pietarista.

Vuonna 1560 Iivana IV (Julma) perusti Tihvinänjoen vasemmalle rannalle Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen luostarin (Uspenia). Samalla rakennettiin pieni Vedenijen eli Neitsyt Marian temppeliin tuomisen nunnaluostari sekä kaksi kauppiaiden ja käsityöläisten asuttamaa esikaupunkia. Myöhemmin Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen luostari ympäröitiin tornein varustetulla muurilla, ja siitä tuli yksi Luoteis-Venäjän puolustuksen keskuksista. Vuonna 1613 ruotsalaiset polttivat Tihvinän esikaupungin ja piirittivät luostaria. 1600-luvulla luostarin puurakennukset korvattiin kivisillä, ja näin siitä muodostui merkittävä arkkitehtoninen kokonaisuus.

1600-1700-luvulla Tihvinä oli kukoistava kaupan keskus. Sen markkinat olivat maan suurimpia. 1700-luvulla asukkaat vapautuivat luostarin alaisuudesta ja vuonna 1773 Tihvinästä tuli kaupunki. Vuonna 1811 avattu Tihvinän vesitie lisäsi entisestään sen merkitystä.

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset valtasivat kaupungin 8. marraskuuta 1941 osana operaatiota sulkea Laatokan yli kulkenut Leningradin huoltoreitti, mutta joutuivat vetäytymään neuvostoarmeijan vastahyökkäyksen takia 9. joulukuuta samana vuonna. Taistelujen seurauksena kaupunki kärsi huomattavia vahinkoja.

Kaupungin tärkein nähtävyys on vuonna 1560 perustettu Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen luostari, jossa säilytetään kuuluisaa ihmeitätekevää Tihvinän Jumalanäidin ikonia. Etupäässä puusta rakennetussa vanhassa kaupungissa on Kristuksen kirkastuksen katedraali, vanha hotellirakennus ja kauppahalli. Kaupungissa toimii historiallinen museo ja Tihvinässä syntyneelle säveltäjä Nikolai Rimski-Korsakoville omistettu kotimuseo.

Tämä ihmeitä tekevä ikoni katosi sodan aikana ja löydettiin sittemmin Amerikasta yksityishenkilön kokoelmista. Ikoni palautettiin takaisin Tihvinään, kun luostarin toiminta alkoi 1997.

Dosentti Aune Jääskinen on tehnyt väitöskirjan mm. Tihvinän ikonin alkuperästä.

Julkaistu Kajastuksessa 1/2014.

Setukaisten vieraana Virossa

Kuva: Setukaisnaiset esiintyvät Värskan ulkoilmamuseossa heinäkuussa 1999.

Teksti: Timo Lehtonen

Alkukesästä sain kutsun tulla Saatseen setukaisten suureen kesätapahtumaan. Heinäkuun 28. päivänä lähdin koirani Aadan kanssa kohti Tallinnaa. Siellä meitä oli vastassa rovasti August Kaljukosk. Täällä jouduimme odottamaan linja-auton lähtöä viisi tuntia. Saatse sijaitsee 300 kilometrin päässä Tallinnasta. Juhliin osallistui yli kaksituhatta ihmistä. Juhlan johdosta raja avattiin Venäjän puolella asuville setukaisille vuosijuhlaan ja haudoilla käyntiä varten.

Vieraanvaraisuutta ja ystävyyttä

Pitkä ajomatka Tallinnasta Kaakkois-Viroon vanhalla linja-autolla ja kuuden tunnin istuminen oli melkoinen koettelemus niin minulle, kuin opaskoiralleni Aadalle. Päästyämme perille, odotti meitä lämmin vastaanotto. Kirkon isännöitsijä Nikolai Köllamagi majoitti meidät vierastaloon. Päivän hämärtyessä oli meitä varten lämmitetty savusauna. Illan kääntyessä yöksi nautimme vielä talonväen tarjoaman aterian.

Seuraavana aamuna Aada herätti minut kukonlaulun aikaan, vaatien muonaansa ja lenkille lähtöä. Päästyämme pihalle aloin kartoittaa sijaintiamme. Havaitsin vierastalon sijaitsevan hautausmaan vieressä, kirkkoon oli matkaa parisenkymmentä metriä. Samassa pihapiirissä oli myös Nikolain ja hänen veljensä Paulin talot, piharakennuksineen. Päivän valjettua alkoi saapua ensimmäisiä setukaisia kunnostamaan omaistensa hautoja. Kerran vuodessa setukaiset tulevat Saatseen Venäjän puolelta ja ympäri Viroa viettämään praasniekkaa, muistelemaan poisnukkuneita, kunnostamaan hautoja ja tapaamaan sukulaisia ja ystäviä.

Aamupäivän aikana isä August kertoi kirkon ja hautausmaan historiaa kierrellessämme hautausmaalla. Hänelle tämä seutu on erittäin rakas, sillä hän toimi täällä pappina 16 vuotta. Täällä tulivat vastaan tutut ja muistot niistä lähes 600 seurakuntalaisesta jotka hän on siunannut haudan lepoon. Sain päivän mittaan Saatsen setukaiskylästä ja sen historiasta erittäin selventävän tietopaketin. Valitettavasti lehden palstatila ei anna mahdollisuutta sen kertomiseen laajasti. Kaikki, joita tapasimme pihapiirissä ja hautausmaan kujilla, ilahtuivat nähdessään vanhan pappinsa. Samalla he toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi ja kuullessaan, että olen tullut Suomesta opaskoiran kanssa ystävällisyys oli entistä runsaampaa. Nikolai Köllamagi esitteli meille kirkon ja saimme tutustua 1600-luvulta edelleen käytössä olevaan kelloon kirkon tornissa.

Metropoliitta Stefanos Saatsessa

Iltapäivän kuluessa alkoi rahvasta saapua yhä enemmän kirkon mäelle. Metropoliitta Stefanos oli kutsuttu juhlaan toimittamaan juhlapalvelukset. Odottelimme papiston ja piispan saapumista hautausmaan portilla sekä seurasimme kirkkokansan saapumista juhla-asuihin pukeutuneina. Kaikki ilahtuivat ja tervehtivät isä Augustia, pyytäen häntä seuraavana päivänä toimittamaan litanian omaistensa haudalla. Sain samalla kutsun olla mukana noissa mieleen jäävissä tapahtumissa. Isä August esitteli minut Saatsen uudelle papille isä Andrei Pöldille. Sitten saapui odotettu vieras metropoliitta Stefanos, jolle isä August esitteli minut ja sain myös siunauksen. Vigiliapalvelus oli kiinnostava, sillä siinä toimitettiin aamupalveluksen yhteydessä akatistos suurmarttyyri Paraskevalle, jolle kirkko on pyhitetty. Kirkkolaulu oli yksinkertaisen kaunista, innostavaa, rakkaudella ja lämmöllä esitettyä, vailla konserttipyrkimyksiä, johtajanaan Nikolai Köllamägi. Palvelus toimitettiin viron ja slaavin kielillä, jotka sulautuivat hyvin luontevasti palveluksen kulkuun. Isännöitsijä Köllamägi tarjosi metropoliitalle, papistolle ja muille vieraille aterian vigilian jälkeen seurakunnan talossa. Vaikka Aada oli melkein kutsuvieras ja pääsi Viron television pääuutislähetykseenkin, nautti hän vain päivittäisen koiranmuona-annoksensa.

Yhteenkuuluvaisuutta ja muistelemista

Perjantaiaamu koitti kauniina, auringon säteet kimmelsivät sm. Paraskevan kirkon kullatuissa risteissä. Rahvasta saapui läheltä ja kaukaa, niin pikku- kuin linja-autoillakin. Lähikylistä monet tulivat jalkaisin. Vuonna 1801 valmistunut kirkko täyttyi ääriään myöten. Vedenpyhitys toimitettiin kirkon ulkoportailla. Liturgiassa ehtoolliseen osallistui noin 1000 ihmistä. Tämän jälkeen oli ristisaatto johonka osallistui, niin kirkossa kuin ulkopuolellakin ollut kirkkokansa. Tämän jälkeen 2000-päinen rahvas hajaantui pihapiiriin ja hautausmaalle, kukin läheisiään muistelemaan. Papisto kävi haudoilla toimittamassa litanioita ja ruuan siunaamisia, jonka jälkeen haudalle sijoitetulta laudalta nautittiin siinä olevia ruokia. Mieliala oli iloinen ja vapautunut, puhe sorisi ja mielialaa vahvistettiin väkevöidyllä Värskan kivennäisvedellä. Tämä toistui useammankin kerran papin käydessä suorittamassa pyydettyjä toimituksia, joten loppupuolella alkoi papinkin mieli nousta monista lasillisista. Tämä haudoilla tapahtuva ateriointi, ilonen, lämmin ja yhteenkuuluvaisuuden hetki ei jättänyt ketään osattomaksi, sanat eivät riitä sitä kuvailemaan, se on koettava paikan päällä. Millaista on ollut kirkonmäellä silloin, kun kirkkokansaa on ollut jopa 10 000 henkeä, näitä muistelivat vanhemmat ihmiset.

Iltapäivällä vanhemmat setunaiset esittivät kansantansseja seurakuntatalon pihalla, mutta meidän oli lähdettävä, sillä paikallisjuna Tarttoon lähti Oravan asemalta noin 20 kilometrin päästä Saatsesta. Asemalle meidät kuskasi diakoni Semeon Aim. Kerrottakoon tässä, että matkustin koirani kanssa kaikissa julkisissa kulkuneuvoissa ilmaiseksi. Matka Tallinnaan sujui hienosti ja Aada kuorsasi koko matkan ajan vaikka juna kolisi ja tärisi melkoisesti.

Lyhyesti Saatsen kirkosta

Saatse, entinen Setserinna, on Viron ja Venäjän rajalla. Seurakunnan perustamisaika ei ole tiedossa. Ensimmäineen viite seurakunnan olemassaolosta on vuodelta 1679 valettuna kelloon, joka on vielä käytössä. Ensimmäinen kirjallinen merkintä on keisarinna Katariina II:n ajalta vuodelta 1763 Pihkovan hiippakunnan asiakirjoissa. Ensimmäinen suurmarttyyri Paraskevalle pyhitetty kirkko sijaitsi nykyisen kirkon lähellä, hautausmaan portin luona. Seurakunnan kasvaessa rakennettiin kivinen kirkko joka pyhitettiin 14.7.1801 edelleen sm. Paraskevalle. Puinen kellotorni lisättiin sisäänkäynnin yhteyteen v. 1839. Nykyinen kolmikerroksinen ikonostaasi saatiin kirkkoon v. 1869, se on peräisin jostain toisesta kirkosta. Kirkkorakennusta pidennettiin ja rakennettiin 21,60 m korkea kivinen kellotorni v. 1884, sinne sijoitettiin 5 kelloa. Pihkovan piispa Anttoni vihki kirkon uudelleen 17.9.1900 peruskorjauksen jälkeen. Taiteilijat Leshkin ja Vissarion Orlov tekivät v. 1922 kirkkoon kattomaalaukset. Arkkitehti A. Vladovski sai tehtäväkseen uuden kivikirkon suunnittelun hautausmaan länsireunalle, lähelle nykyisen kirkon länsipäätyä. Rakennustyöt aloitettiin huhtikuussa 1939 ja peruskiven muurasi Petserin arkkipiispa Nikolai. Saman vuoden elokuussa seinät olivat pystyssä, mutta epävakaiden olojen johdosta rakennustyöt jäivät kesken.

Alueen seurakunnallista jakoa on muutettu useaan otteeseen. Uuden hallintojärjestelmän seurauksena kesken jääneestä kirkosta tehtiin sovhoosin työtila ja nykyään rakennus on autiona.

Julkaistu Aamun Koitossa 17/1999.

Tutustumassa Saarenmaan kirkkoihin

Kuva: Pyhän Kolminaisuuden kirkko Saarenmaalla Öörikussa heinäkuussa 1999.

Teksti: Timo Lehtonen

Kesäkuun alussa myönnettiin allekirjoittaneelle Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n apuraha Saarenmaan ja muiden Viron ortodoksisten kirkkojen tutkimiseen. Matkaseurueeseen kuuluivat rovasti August Kaljukosk, joka on elävä kirkon ensyklopedia ja todellinen asiantuntija Viron kirkon historiasta. Oppaanani ja valokuvaajanani toimi Rainer Ressler. Matka alkoi heinäkuun 12. päivänä Tallinnasta. Parin tunnin linja-automatka Haapsaluun, jossa tutustuimme kahteen kirkkoon. Toinen pyhäköistä on kaupungin keskustassa ja toimii vironkielisen seurakunnan käytössä. Kirkon rakentaminen on aloitettu v. 1846, vihkimisen suoritti neljä piispaa 21.7.1852, pyhittäen kirkon apostolienvertaiselle Magdalan Marialle. Kirkkoon sisälle meidät päästi isännöitsijä Regina Andrejev. Saimme tutustua kauniiseen, mutta vaatimattomaan Herran huoneeseen. Kirkko suljettiin v. 1964 silloisten vallanpitäjien toimesta. Adventtiseurakunta sai rakennuksen jossain vaiheessa käytöönsä, mutta v. 1995 se annettin takaisin ortodokseille. Haapsalun toinen kirkko sijaitsee hautausmaalla ja on venäläisen seurakunnan käytössä. Pyhän suuriruhtinas Aleksanterin (Nevan) kirkon rakentaminen alkoi v. 1897 valmistuen kolme vuotta myöhemmin. Tämä kivikirkko on pienempi kuin edellinen kaupungin keskustassa oleva. Kirkon ympärillä sijaitseva hautausmaa on vanha. Täältä matka jatkui kohti Virtsun satamaa, josta lähtevät lautat Saarenmaalle. Matkalla ohitimme Lihulaan jossa oli enää kirkon rauniot jäljellä. Tämä kivinen kirkko, omistettu Pyhän suuriruhtinas Aleksanterin (Nevan) muistolle vihittiin käyttöön 29. lokakuuta v. 1889 piispa Arsenin toimesta. Mantereen puolelta Virtsun satamasta on noin kahdeksan kilometrin merimatka Muhun saarelle.

Kirkkojen saari

Saarenmaan maakuntaan kuuluu monia saaria, joista suurin on Saarenmaa ja muita isompia ovat Muhu, Abruka, Vilsandi ja Ruhnu. Lauttasatama sijaitsee Muhun saarella Kuivastun kylässä. Saari on yhdistetty pitkällä pengertiellä pääsaareen. Asukkaita Saarenmaalla on noin 45 000. Saaren pinta-ala on 2700 neliökilometriä. Rantaviivaa on 1300 km. Korkein kohta merenpinnasta on 54 m. Saarenmaan keskuskuksena on Kuressaaren kaupunki, jossa myös monet suomalaiset viettävät lomiaan. Ortodoksisia seurakuntia täällä on 14 ja kirkkoja oli aikoinaan 17, joista kolme on nykyisin raunioina. Luterilaisia kirkkoja on tällä hetkellä 14. Saarenmaan kirkkojen arkkitehtuuri on mielenkiintoinen, sillä lähes kaikki ortodoksiset kirkot on rakennettu samoilla tyyppipiirustuksillla vuosina 1871-1873. Pohjakaava näisssä pyhäköissä on ns. kreikkalainen risti. Pieniä muutoksia kirkkorakennuksiin ovat tehneet joko hiippakunnan tai lääninarkkitehdit. Silloinen Viron sisäministeriö vastasi kustannuksista. Muutokset ovat johtuneet seurakunnan väkimäärästä tai sitten tontin koosta ja muodosta. Kaikki tyyppipiirustuksilla rakennetut kirkot on tehty korkealle kivijalalle. Rakennuksissa on omaleimainen koristelu. Pyöreitä ikkunoita on käytetty melkein kaikissa kirkoissa antamassa valoa keskilaivaan ja kellotornit on korvattu huoneella sisäänkäynnin päällä.

Kaikki tyyppipiirroskirkot on rakennettu tiilestä ja rapattu. Vain kaksi puukirkkoa on saarella. Matkamme Saarenmaalla kesti 4 päivää jona aikana meille kertyi automatkaa noin 350 km.

Rovasti Innokentin vieraaksi

Saavuimme tiistaiaamupäivällä Muhuun, josta kirkkokierroksemme alkoi diakoni Semeon Aimin autolla. Hän oli tullut meitä kuskaamaan aina Obinitsasta asti. Ensimmäinen kohde oli Hellamaan kylässä v. 1864-1866 rakennettu Apt. Pietarin ja Paavalin kirkko. Tämä pitkänomainen, kellotornillinen kirkko on hiljattain restauroitu. Kirkon lähellä on vanha kalmisto, jonne on haudattu edesmenneen arkkipiispamme Hermannin (1878-1961) vanhemmat ja isoisä. Muhu on arkkipiispa Hermannin syntymäkunta. Matkalaisten ja auton tankkauksen jälkeen lähdimme Rinsin kylään. Täällä oli ensimmäinen tyyppipiirustuksilla tehty kirkko. Jumalanäidin Kasanilaisen ikonin kirkkon vihki 3.10.1873 rovasti I. Boikov. Seuraava kohteemme oli Saarenmaalla jonne ajoimme uusittua pengertietä pitkin Levalan kylään. Pieni pystyhirsinen, laudoitettu Aleksanteri (Nevan ) kirkko valmistui 1926. Nyt oli eväitten vuoro. Ne söimme hautausmaan lähellä olevalla penkillä.

Isä Augustin opastuksella lähdimme etsimään Öörikun Pyhän Kolminaisuuden kirkkoa, joka on vihitty 3.10.1873. Tämä on tyyppipiirustuskirkko jossa poikkeavasti iso kellotorni ja keskuskupoli. Iltapäivä oli jo pitkällä ajaessamme Kuressaaren kaupunkiin isä Innokenti Hietin omakotitalon pihaan. Levähdimme ja seurustelimme talon puutarhassa. Talon emäntä tarjosi meille nälkäisille pyhiinvaeltajille maukkaan päivällisen, josta erityisesti jäi mieleen maitovanukas marjojen kera. Illansuussa isä Innokenti lähti näyttämään meille oman alueensa kirkkoja. Ensin ajoimme Torguun, joka on Itämereen työtyvän niemen kärjessä. Täällä rauniona oleva Apostoli ja evankelista Johannes Teologin kirkko on valmistunut v. 1873. Venäläiset pommittivat kirkon v. 1944 sotatoimien aikana. Paluumatkalla poikkesimme Tiirimetsään katsomaan v. 1948 raunoitunutta Kristuksen syntymän muistolle pyhitettyä v. 1873 valmistunutta pyhäkköä. Tämä ja edellinen tyyppipiirustuksilla valmistuneet kirkot olivat liian lähellä sotilasaluetta ja siksi niiden ei sallittu jatkaa toimintaansa.

Ilta-auringon laskiessa Itämereen ajoimme kaunista rantatietä kohti Lümandaan, jossa vielä pääsimme sisälle Herran Kirkastumisen kirkkoon. Vuonna 1867 rakennettu kaksitornillinen vaatimaton kivikirkko uinui täällä suurten mäntyjen suojassa. Iltakahvit joimme kirkon lähellä olevassa entisestä koulusta muutetussa kievarissa. Ennen nukkumaan menoa saunoimme viellä isä Innokentin luona.

Saarta ristiin ja rastiin

Aamupalan jälkeen autokuskimme sanoi kuljetussopimuksen irti ja lähti autollaan Obinitsaan. Näin olimme apostolinkyydin varassa, mutta ei hätä tämän näköinen. Isä Innokenti peruutti tallistaan Zhigulin ja komensi meidän kyytiin. Hyvin hoidettu auto vei meidät Mustjalaan, jossa kävimme ensin vanhassa Lihun muinaisessa maalinnoituksessa, jonkalaisia Saarenmaalla on ainakin kuusi. Matkalla kirkkoon poikesimme vanhalla hautausmaalla jonne on haudattu arkkipiispa Hermannin vaimo ja hänen pienenä kuollut tyttärensä. Täällä näimme isä Innokentin rakentaman rukouskatoksen jossa hän toimittaa litanioita. Profeetta Elian kirkko kuuluu v. 1873 valmistuneeseen 10 kirkon rakennussarjaan. Isä Innokentin reviiriin kuuluu seitsemän seurakuntaa joita hän hoitaa ainoana pappina. Tämän lisäksi hänellä riittää yli 70 ikävuodesta huolimatta innostusta ja voimia kunnostaa ja korjata kirkkoja. Tänne Mustjalan kirkkoon hän on uusinut peltikaton ja rapannut kirkon sisäkaton. Moniin muihinkin kirkoihin hän on tehnyt erilaisia remontteja ja puutöitä mm. hautakuva-arkkuja, kiotoja ym. Myös neula ja lanka pysyvät papin kädessä. Vanhat jumalanpalveluspuvut ovat edelleen käytössä isä Innokentin korjaamina ja uusimina.

Täällä ja monissa muissakin kirkoissa tuntui olevan ongelmana suuri kosteus, vaikka kirkkoihin on sähköt uusittu ei kirkoissa ole silti peruslämmitystä. Ennen seuraavaa kirkkoa oppaamme halusi näyttää meille Saarenmaan korkeimman rantatörmän Panga Pankan joka on 2,5 km pitkä ja korkeimmillaan 23 m. Täällä Itämeri ja Suomenlahti kohtaavat, suolapitoisuus muuttuu ja vuorovesivaikutus on havaittavissa.

Reittimme kulki päivän aikana Metskülään, siellä kuvasimme v. 1915 valmistunutta Kristuksen taivaaseenastumisen puukirkkoa. Maittavan lounaan jälkeen katsastimme Leisin Apostolien vertaisen Olgan kirkon joka on vihitty käyttöön 21.10.1873. Iltapäivän koittaessa saavuimme Pärsamaan v. 1908 valmistuneeseen Pyhän Innokentin kirkkoon. Tässä kylässä on isä Innokentin syntymäpaikka. Hän on käynnyt Pietarin pappisseminaarin ja vihitty 14. lokakuuta v. 1958 papiksi. Tuosta lähtien hän on toiminut pappina Saarenmaalla. Päivän ajomatka alkoi olla lopuillaan, kun vielä poikkesimme Piilaan. Metsän keskellä oli v. 1873 valmistunut valkeaksi rapattu ylienkeli Mikaelin muistolle omistettu pyhäkkö. Palattuamme kaupunkiin saimme vielä tutustua Saarenmaan toiseen pappiin rovasti Felix Kadarikiin.

Hän otti meidät kotonaan vastaan ja lähti näyttämään Kuressaaren keskustassa olevaa, saaren vanhinta ortodoksista kirkkoa. Tämä myöhäisklassismia edustava Pyhän Nikolaoksen kirkko valmistui v. 1790. Kirkkoon rakennettiin sivualttari v. 1879 Kristuksen taivaaseen astumisen muistolle.

Neljäs päivä

Helteisten päivien jälkeen aamu oli pilvinen ja hiukan viileämpi. Aamupalan jälkeen nousimme linja-autoon ja matkasimme kohti Tornimäkeä. Matkalla sivuutimme Reomäen apt. Antreaksen kirkon joka on valmistunut v. 1873. Bussiin näimme metsän takaa vain kupolin ja ristit. Laimjalan Basileos Suuren muistolle omistetun kirkon ohitimme huomaamatta, sillä metsä oli kasvanut kovasti. Tornimäellä meitä oli vastassa kirkon isännöitsijä, joka autollaan vei meidät Neitsyt Marian suojeluksen kirkolle. Tämä kirkko poikkesi eniten kymmenestä samoilla piirustuksilla tehtyjen kirkkojen sarjasta. Tämä oli viimeinen kirkkokohteemme Saarenmaalla.

Kuvia otettiin kaikista kirkoista, harvinaisista ikoneista ja kirkkotekstiileistä. Monissa kirkoissa Antiminssi oli vanhempi kuin kirkko, tästä voi päätellä, että seurakunnallista toimintaa on ollut ennen nykyisen kirkon valmistumista.

Sisätiloiltaan kirkot olivat koristelultaan vaatimattomia. Viileys ja kostean kalkkikiven tuoksu antoivat aistimuksen menneestä ajasta ja elämästä. Keskustelussa isien Innokentin ja Feliksin kanssa tuli ilmi avun tarve täälläkin. Rahallista ja materiaalista apua tärkeämpänä pidettiin yhteyksien saamista ja yhteistyön merkitystä. Viron kirkon ystävien ja heidän auttavien käsiensä toivoisi löytävän myös Saarenmaan seurakunnat. Matkalla saimme osaksemme todellista ystävyyttä ja virolaista vieraanvaraisuutta. Lopuksi haluan kiittää matkaseuralaisiani avusta ja huolenpidosta.

Julkaistu Aamun Koitossa 15/1999.

Pyhiinvaeltajan ABC Pietarissa

Kuva: Pasha ja Kulitsa -kirkko Pietarissa syksyllä 1987.

Teksti: Timo Lehtonen

Monen idän matkaajan tie kulkee Viipurin ja Terijoen kautta Pietariin. Kirkollisen tutustumiskierroksen voi aloittaa Viipurin toimivasta seurakuntakirkosta, joka on pyhitetty Kristuksen kirkastumisen muistolle. Kirkon rakennustyöt aloitettiin 1788. Ajan saatossa temppeli on kokenut monia muutoksia. Nykyisen asunsa kirkko on saanut 1800-luvun puolivälin paikkeilla, jolloin kirkko ja kellotorni yhdistettiin.

Kirkko sijaitsee Raatihuoneentorilla Linnankadun varrella, aivan Torkkelinpuiston kupeessa. Muutamat mummot pagisevat karjalaa turistien kanssa. Kirkossa toimitetaan palveluksia säännöllisesti aamuin ja illoin.

Viipurista jatkamme matkaa Terijoelle, jossa on avattu uudelleen Kasanilaisen Jumalanäidin ikonin kirkko. Tulevana kesänä heinäkuun 18. päivänä temppeli vihitään uudelleen. Kirkon ja seurakunnan esimiehenä toimii pappismunkki Vikenti, joka on tullut suomalaisille tutuksi Uudesta Valamosta.

Valkoisena hohtava kirkko sijaitsee Terijoen keskustassa vanhan rantatien varrella. Kaikki kolme alttaria tulevat käyttöön ja kryptasta seurakunta saa tilat toiminnoilleen.

Pietarissa

Meillä kaikilla on romanttinen kuva vanhasta Pietarista palatseineen, kanavineen, siltoineen ja lukemattomine kultaliekkisine kirkkoineen.

Pietarin suurin ja ainutlaatuisin kirkko on Pyhä Iisakin kirkko, joka nykyään toimii museona. Nykyisen avoimuuden aikana on avattu paljon suljettuja kirkkoja ja Iisakin kirkossakin oli tarkoitus pitää pääsiäispalvelus, mutta rakennustelineet vaaransivat turvallisuuden.

Tuo romanttinen kuva on nyt uudelleen kirkastumassa, kun kirkkoja avataan unohduksen ja turmelluksen alta ja byrokraatit häädetään palatseista ja vanhan kaupungin nimi otetaan ehkä uudelleen käyttöön. Lähivuosien aikana on kaupungissa ja ympäristössä avattu noin 50 kirkkoa uudelleen.

Keskikaupungin katedraalit ja kirkot pyhiinvaeltaja löytää helpommin ja jopa turistioppaat vievät ryhmiä kirkkoihin ja kertovat niiden historiaa ja tuovat esille omia käsityksiään.

Vaikeuksia tuottaa löytää ja päästä tutustumaan pieniin seurakuntakirkkoihin, jotka sijaitsevat sivukaduilla ja sulautuvat kaupungin suuriin rakennuksiin. Vanhoilla historiallisilla hautausmailla on myös toimivia kirkkoja ja ne ovat muutenkin tutustumisen arvoisia paikkoja. Vielä on runsaasti kirkkoja, jotka eivät toimi, mutta ovat silti arvokkaita arkkitehtoonisia nähtävyyksiä.

Kolminaisuuden katedraali

Kierroksen voi aloittaa Pietarin ehkä kauneimmasta kirkosta, joka sijaitsee Aleksanteri Nevskin Lavran alueella ja on pyhitetty Pyhälle Kolminaisuudelle. Luostari on rakennettu 1710-luvulla ja on Pietarin ensimmäisiä rakennuskohteita. Katedraali on Ivan Starsovin suunnittelema ja sinne mahtuu noin 14 000 rukoilijaa. Kaikissa kolmessa alttarissa toimitetaan säännöllisesti palveluksia aamuin ja illoin.

Pääalttarin oikealle puolelle hopeiseen arkkuun on sijoitettu Aleksanteri Nevskin reliikit. Pyhäinjäännökset saatiin katedraaliin Kasanin kirkossa toimivasta ateismin museosta, josta ne tuotiin lavraan juhlallisessa ristisaatossa.

Luostarin alueella on kolme hautausmaata, joista kahteen on haudattu useita kuuluisia taiteilijoita. Kolmas hautausmaa sijaitsee kirkon takana, sinne on haudattu seurakuntalaisia, papistoa ja piispoja, mm. metropoliitta Nikodim. Aleksanteri Nevski on edelleenkin Leningradin suojeluspyhä.

Luostari sijaitsee nimikkoprospektinsa – Nevan valtakadulla – toisessa päässä vastapäätä hotelli Moskovaa.

Nikolskin katedraali

Leningradin ja Novgorodin metropoliitan Aleksein pääkatedraali on Pyhän Nikolaoksen katedraali. Tämän "Nikolskin" kirkon on suunnitellut arkkitehti Tsevakinskij komeaan barokkityyliin. Kirkko on kaksikerroksinen ja nelialttarinen. Yläkirkossa toimitetaan palvelukset viikonloppuisin ja juhlapäivinä. Alakirkossa toimitetaan arkipäivien palvelukset ja elämänmenoon kuuluvat kasteet ja hautajaiset, usein samanaikaisesti.

Perinteisesti yläkirkossa toimitetaan marraskuun alkupäivinä Pjotr Tsaikovskin liturgia hänen hautajaistensa muistoksi. Kirkko rakennettiin meiväen kirkoksi, sillä lähes jokaisella joukko-osastolla oli nimikkokirkkonsa.

Erillinen kellotorni sijaitsee pääsisäänkäynnin edessä. Sinivalkoinen kirkko kultaisine liekkeineen sijaitsee suuren puiston ja kanavien ympäröimänä. Kirkko sijaitsee Sadovaja ulitsan varrella, Gribojedovan ja Krjukovin kanavien ympäröimänä.

Kirkastumisen katedraali

Kristuksen kirkastumisen katedraali edustaa puhdasta empireä, väreinään valkoinen ja kulta. Temppelin on suunnitellut arkkitehti Vasili Stasov vuonna 1842.

Kirkko toimi Preobrazenskin rykmentin kotikirkkona. Kirkkoa ympäröi, kuten Suomenlinnassa, Turkin sodasta saatujen tykinputkien ja ketjujen muodostama aita.

Kirkossa on kaksi mielenkiintoista ikonia, jotka molemmat on tuotu Tsarskoje Selosta. Toinen ikoni kuvaa viimeisen tsaariperheen suojelupyhää ja toinen on Käsintekemätön Kristus -ikoni, joka on kuulunut Pietari Suurelle.

Palveluksia toimitetaan temppelissä säännöllisesti. Kirkon löytää parhaiten lähtemällä Nevskiltä Liteinij prospektia pohjoiseen ja Patela ulitsalta oikealle Radisceva-aukiolle.

Vladimirin katedraali

Ruhtinas Vladimirin katedraali jää Petrogradin kaupunginosaan suurten katujen risteyksien keskelle.

Pyhäkkö on rakennettu vuosina 1761-83 ja se on nyt hiljakkoin avattu remontin jälkeen.

Dostojevskin kotimuseo sijaitsee kirkon lähellä ja museo on suuresti avustanut kirkon restaurointia. Palveluksia toimitetaan säännöllisesti.

Kirkko löytyy Bolsoi prospektin ja Dobrolubova prospektin risteyksestä.

Smolenskin kirkko

Smolenskin Jumalanäidin ikonin kirkko on Smolenskin hautausmaalla, Vasilin aarella. Alue on suuri ja pääosin rehottaa luonnontilassa.

Kirkko on matalaa empiretyyliä. Temppelissä on muutamia huomion arvoisia ikoneita; Smolenskin Jumalanäidin ihmeitätekevä ikoni, Kristuksen syntymäseimen muotoinen jouluikoni ja Valamon jumalanäidin ikoni.

Hautausmaalla on myös Pyhän Ksenia Pietarilaisen kappeli, jossa toimitetaan jatkuvaa rukouspalvelusta. Kappelissa säilytetään hiljattain kanonisoidun pyhän Ksenian reliikkejä, ja Smolenskin hautausmaa on sen vuoksi hurskaiden pietarilaisten pyhiinvaelluskohde. 1800-luvun alkupuolella vaikuttaneesta Kseniasta ja hänen tekemistään ihmeistä uskovaiset tietävät monta opettavaista tarinaa.

Alue on aitoudessaan käymisen arvoinen ja sinne pääsee parhaiten tulemalla taksilla Kamskaja kadun päähän, saaren keskiosaan.

Sarovilaisen kirkko

Serafim Sarovilaisen kirkko sijaitsee samannimisellä hautausmaalla. Kun tullaan Kannakselta vanaa rantatietä, hautausmaa jää vasemmalle puolelle ensimmäisten asemakaavoitettujen korttelien kohdalla. Kaunis vihreä puukirkko sijaitsee hautausmaan keskellä ja siinä toimitetaan palveluksia säännöllisesti.

Olginon motellissa asuville kirkko on lähin toimiva kirkko. Reitti kirkkoon kulkee Primorskij prospektiltä vasemmalle Torfjana tietä pitkin.

Nikolaoksen puukirkko

Bolseohtinskojen hautausmaa sijaitsee Bolsajaohtan kaupunginosassa Smolnaa vastapäätä, Nevan toisella puolella.

Pieni, idyllinen matalarakenteinen puukirkko on kadun varrella, muiden rakennusten katveessa. Yksityiskohtaisia tietoja kirkosta ei ole helposti saatavilla, mutta palveluksia toimitetaan.

Hautausmaa sijaitsee Metallistov prospektin varrella.

Akatemian kirkko

Johannes Teologin kirkko vaikuttaa Hengellisen akatemian tiloissa, rakennuksen kolmannessa kerroksessa. Akatemia liittyy Aleksanteri Nevskin luostarialueeseen.

Kirkko on seurakuntakirkko, mutta se toimii samalla akatemian opetuskirkkona ja palveluksia toimitetaan lähes luostarikäytännön mukaisesti. Palvelukset ovat tunnelmallisia ja kokemisen arvoisia, kirkossa pääsee nauttimaan kauniista kirkkomusiikista, sillä kuoro koostuu kanttorikurssilaisista.

Kirkossa on kunniapaikalla 1700-luvun Jumalanäidin ennusmerkki -ikoni, joka on tuotu Puskinista, samannimisestä kirkosta.

Hengellisen akatemian osoite on Obdovnyi kanal 17.

Pasha ja Kulitsa

Pyhän Kolminaisuuden kirkko Nevajoen äärellä on saanut lempinimensä Pasha ja Kulitsa kirkon ja kellotornin muotojen mukaan.

Kirkon on suunnitellut Lvovin vuonna 1785. Pyöreänmuotoinen "kulitsakirkko" on sisältä ristikirkko. Se on esimerkki aikakautensa arkkitehtuurista, joka yritti omaperäisillä ratkaisuilla tavoitella erikoisuutta.

Kirkko on tunnettu Kaikkien kärsivien ilo -ikonista, jota uskovaiset kunnioittavat ihmeitätekevänä. Salama ja tulipalo koettelivat kirkkoa vuonna 1888, onnettomuudesta selviytyi kuitenkin tämä maailmankuulu ikoni ehjänä. Siihen oli kuitenkin selittämättömällä tavalla kiinnittynyt 12 kopeekan lanttia kolehtilautaselta. Tämän tapauksen jälkeen muihin samanaiheisiin ikoneihin on ryhdytty lisäämään kopeekoiden kuvat.

Kirkon osoite on Abuhovskoi oborony prospekt no 235. Proletarski-metroasema sijaitsee myös lähellä.

Jobin kirkko

Monet toimivista vanhoista kirkoista löytyvät hautausmailta, niin myös Paljon kärsineen Jobin kirkko Volkovin hautausmaalta. Volkovin hautausmaa sijaitsee kaupungin eteläosassa.

Ylösnousemuksen kirkko

Monet toimivista kirkoista on avattu Venäjän kirkon tuhatvuotisjuhlien yhteydessä 1988 tai juhlia seuranneen uuden ilmapiirin jälkeen. Näin myös Kristuksen ylösnousemuksen kirkko. Temppeli sijaitsee Varsovan aseman lähellä.

Rilalaisen luostarikirkko

Pyhän Johannes Rilalaisen luostarikirkko on avattu viime syksynä. Uskovaiset kunnioittavat kirkkoa ennen kaikkea siitä syystä, että kirkon kryptaan on haudattu Johannes Kronstadtilainen.

Bysanttilaismallista kirkkoa kunnostetaan parhaillaan vanhan tehtaan jäljiltä. Luostari toimi aikoinaan naisluostarina ja isä Johannes Kronstadtilainen nunnien hengellisenä isänä. Uskovaiset esittelevät kirkon vieressä kasvavaa puuta, joka perimätiedon mukaan on itse isä Johanneksen istuttama. Monet kävijät ovat ottaneet puusta palasia muistoksi.

Kunnostustöiden jälkeen luostarista tulee Eestissä toimivan Pyhtitsan nunnaluostarin sivuskiitta.

Paikan löytää menemällä keskustasta Kirovin prospektia pohjoiseen ja kääntymällä vasemmalle Karpóvskij ulitsalle.

Valamon podvori

Valamon luostarin tukikohdassa – Valamo podvoriessa – on alkanut kirkollinen toiminta. Pappina siellä toimii igumeni Nazari. Paikka on joutunut kestämään vuosikymmeniä rappiotilaa ja nyt siellä on käynnissä suuret kunnostustyöt.

Kirkko ja podvori sijaitsevat Narvan portin luona: Narva prospekt 1.

Muut kirkot

Seuraavat kirkot sijaitsevat esikaupunkialueella ja lähikaupungeissa. Kirkot ovat hiljattain avattuja ja vielä kunnostustöiden alaisia:

Pyhän Johanneksen kirkko, Boloslovskojen hautausmaa.

"Neukotvornovo Spass" pyhäkkö, Pargolovon hautausmaa.

Aleksanteri Nevskin kirkko, Suvalovon hautausmaa.

Kristuksen kirkko, Lisnij Nos eli Ketunnokka (paikka sijaitsee Kannaksen puoleisella esikaupunkialueella ja sieltä lähtee kuuluisa silta Kronstadtin padolle).

Pyhän Katariinan kirkko, Anrtopshino.

Pyhän Paavalin katedraali, Hatsina.

Profeetta Elian kirkko, Murino.

Arkkienkeli Mikaelin kirkko, Lomonosov.

Pyhän Sofian kirkko, Puskino.

Julkaistu Aamun Koitossa 12/1990

Tervetuloa Tallinnaan

Kuva: Pyhän Nikolai Ihmeidentekijän kirkko Tallinnassa Vene-kadulla.

Teksti: Timo Lehtonen

Moni meistä tekee tulevana matkailukautena joko turisti- tai pyhiinvaellusmatkan vanhaan Rääveliin eli nykyiseen Tallinnaan. Eesti on tullut meille viimevuosina tutuksi, niin poliittisesti kuin kirkollisestikin. Ystävyyssuhteita on lämmitetty aktiivisesti, epävirallisista seurakuntatapaamisista virallisiin piispan vierailuihin. Tämän päivän Tallinnan kävijä voi tutustua moniin toimiviin kirkkoihin muiden historiallisten nähtävyyksien ohella.

Kaupungissa on useita seurakuntia, mutta vain yksi näistä on eestinkielinen. Se noudattaa meidän ajanlaskuamme, muissa eletään vanhan ajanlaskun mukaisesti ja käytetään jumalanpalveluskielenä kirkkoslaavia. Tällä hetkellä Tallinnan piispana on Leningradin ja Novgorodin metropoliitta Aleksi.

Pyhiinvaeltajan, joka haluaa osallistua liturgiaan ja sakramenttiin, on vallitsevan tavan ja käytännön mukaan osallistuttava myös synnintunnustukseen, varsinkin venäläisissä seurakunnissa. Papisto puhuu ensisijaisesti venäjää, mutta monet ymmärtävät saksaa, englantia tai suomea. On syytä seurata paikallista käytäntöä, oman vuoron tullessa voi ilmoittaa papille kirkollisen nimensä, polvistua ja toimituksen päätyttyä pyytää papilta siunauksen. Samalla voi mainita, että on Suomen ortodoksisen kirkon jäsen. Naisten olisi syytä peittää hiuksensa, muutoin voi paikallinen mummo tulla siitä huomauttamaan. Tämän hän toki tekee ystävällisesti, noudattaen kirkkonsa perinnettä ja iloitsee siitä, että osallistut yhteiseen palvelukseen.

Vanhakaupunki Toompean mäellä on monine kujineen, taloineen, torneineen ja lukuisine kirkkoineen todella hieno historiallinen nähtävyys. Alueella on vanhoja, suuria ja arkkitehtoonisesti arvokkaita sekä toimivia että museoina olevia kirkkoja.

Vanhakaupungin hallintoaluetta Pitkän Hermannin naapurina hallitsee viisikupolinen Aleksanteri Nevskin katedraali, joka on rakennettu vuosina 1896-1900 arkkitehti M.T. Preobrazenskin suunnitelman mukaan. Kirkko on kolmialttarinen, pääalttari Aleksanteri Nevskille, oikea Serafim Sarovilaiselle ja vasen Pyhälle Vladimirille. Palveluksia toimitetaan joka päivä, arkisin on liturgia ja ehtoopalvelus, sunnuntaisin kaksi liturgiaa, kello 7 ja 10, ja lauantaisin vigilia kello 18. Suurina juhlina palvelukset toimitetaan kuten sunnuntaisin. Silloin kirkon mahtavat kellot soivat kaupungin yllä, iso 16 tonninen kello "monkuu", muut säestävät ja kilkattavat.

Vanhakaupungin muurin kupeessa Venekadulla sijaitsee kaksitorninen keskuskupolinen Pyhän Nikolaoksen kirkko, joka valmistui vuosina 1809-27 arkkitehti Luigi Ruscan suunnittelemana. Paikalla on ollut useita kirkkoja aina 1400-luvulta lähtien. Kirkossa on joitakin arvokkaita 1600- ja 1700-luvun ikoneja. Temppeli on kolmialttarinen. Palveluksia toimitetaan ensisijaisesti viikonloppuisin ja juhlapäivinä. Kirkkoon on haudatti Rostovin metropoliitta Arsenin maalliset jäännökset.

Pyhän Nikolaoksen kirkon löytää parhaiten, kun menee Vanhaankaupunkiin Virun portista ja kääntyy oikealle, Venekadulle.

Kristuksen kirkastumisen kirkko

Vuonna 1716 perustettiin ortodoksinen kirkko vanhaan 1200-luvulla rakennettuun sistersiläiseen Pyhän Mikaelin nunnaluostariin. Aluksi se toimi sotaväenkirkkona. 1800-luvun alkupuolella se kirkko sai nykyisen barokkityylinsä. Jo 1720-luvun kirkkoon valmistui moskovalaisen mestarin I. Zarudnyn ikonostaasi, jota pidetään Tallinnan merkittävimpänä barokkiluomuksena. Kirkossa on kaksi alttaria, Kristuksen kirkastumisen ja Pietarin ja Paavalin alttarit. Ikonostaasin erikoisuutena on ylhäällä sijaitseva saarnaparveke. Eestin ensimmäisen piispan Platonin hauta on kirkkosalin keskellä ja hänen muistomerkkinsä kirkon pihassa.

Palvelukset toimitetaan eestin kielellä säännöllisesti ja seurakunta noudattaa juliaanista kalenteria. Kirkon osoite on Suur-Kloostri 14.

Kasanilaisen jumalanäidin kirkko

Tämä kirkko on valmistunut 1721. Monien korjausten seurauksena pyhäköstä on tullut barokin ja klassismin sekoitus. Kirkossa on ollut runsaasti seinämaalauksia, joista enää suurin kattomaalaus on nähtävissä. Tämän siviiliseurakunnan kirkon seiniä koristavat 1812 ja 1904-05 sodissa kaatuneiden muistolaatat. Palveluksia on normaalisti viikonloppuisin ja juhlapäivinä kirkkoslaaviksi. Kirkko on lähellä Olympia-hotellia Tartu maantien varrella.

Pyhän Nikolaoksen kirkko

Kirkko on rakennettu 1930-luvulla ja se on tyylillisesti uusia muotoja etsivä. Se on vaatimattoman tuntuinen mutta kodikas. Isä Vasili toimittaa palveluksia säännöllisesti, maatuska toimii kanttorina ja starostana. Kirkko sijaitsee melko kaukana keskustasta Suomenlahden rannalla Koplin kaupunginosassa. Taksi vie parhaiten perille.

Johannes Kastajan kirkko

Kauniissa mäntymetsikössä sijaitseva kirkko on valmistunut 1923 arkkitehti A. Vladovskyn piirtämänä. Tyyliltään kirkko on vanhan venäläisen arkkitehtuurin ja paikallisen romantismin yhdistelmä. Pyhäkkö on valoisa, ikonostaasi on valkoinen kultakoristein. Kirkon piirissä toimii aktiivinen seurakunta. Kirkko sijaitsee Nummen kaupunginosassa keskustasta pohjoiseen päin, rautatieaseman lähellä.

Olisi toivottavaa, että matkailijat tutustuisivat näihin muihinkin Tallinnan toimiviin kirkkoihin kuin Nevskiin, joka ilman muuta kuuluu turistin vakiokohteisiin.

Julkaistu Uskon viestissä 6/1990.

Piispa Platonille patsas Tallinnaan

Kuva: Piispa Platonin patsaan paljastaminen Tallinnassa Kristuksen kirkastumisen kirkon pihalla 23.7.1989.

Teksti: Timo Lehtonen

Tallinnan eestinkielinen seurakunta on viettänyt viime aikoina vilkasta aikaa. Kirkollista toimintaa on lisännyt ja auttanut kirkkokuntamme ja Tallinnan seurakunnan välille syntynyt vuorovaikutus.

Tallinnassa vietettiin suurta kirkollista tapahtumaa ja juhlaa heinäkuun 23. päivänä, jolloin Kristuksen kirkastumisen kirkon pihalla paljastettiin Eestin ensimmäisen piispan Platonin patsas. Patsas on sijainnut aikaisemminkin samalla paikalla.

Liturgian jälkeen alkoi näyttävä juhla, jossa olivat läsnä Leningradin ja Novgorodin metropoliitta Aleksi ja Helsingin metropoliitta Tiihon. Paikalla oli runsaasti myös eestiläistä papistoa ja seurakuntalaisia.

Metropoliitta Tiihonin seurueeseen kuuluivat pastorit Timo Lehmuskoski ja Markku Aroma, Timo Lehtonen, Airi Kaskinen, Tarja Lehmuskoski ja Timo Heinonen.

Suomalainen seurue pääsi metropoliitta Tiihonin johdolla tutustumaan Pyhtitsan nunnaluostariin. Suomalaiset osallistuivat Uspenian kirkossa juhlalliseen liturgiaan, jossa kaksi luostarin kuoroa lauloi. Metropoliitta Aleksi ja igumenia Varvara esittelivät suomalaisille luostaria ja kertoivat nunnien työstä. Luostarihan tunnetaan arvokkaista ja laadukkaista kirkkotekstiileistä, joiden valmistumista suomalaiset saivat seurata.

Suomalaisia pidettiin kuin "piispaa pappilassa" ja kaikesta vieraanvaraisuudesta ja rakkaudesta kantoi huolen aina hymyilevä igumenia Varvara.

Julkaistu Aamun Koitossa 17/1989.

Toivioretkellä Moskovassa

Kuva: Pyhän Sergei Radonežilaisen luostari Sagorskissa.

Teksti: Timo Lehtonen

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu järjesti elokuun lopulla matkan Moskovaan ja Sagorskiin. Meitä oli matkalla 19, suurin osa näkövammaisia. Vetäjänä oli Marina Lantschinoff. Meidän hengellisenä äitinä ja isänä matkalla olivat Tampereelta lausuntataiteilija Tuula (äiti Valentina) Pennanen ja Mauri (isä Mavrik) Wikström Valamon luostarista.

Tutustuimme Moskovan Patriarkaatin julkaisutoimistoon. Tapasimme arkkipiispa Pitirimin ja tutustuimme laitoksen toimintaan. Tulevien tuhatvuotisjuhlien johdosta oli laitos muuttunut informaatiokeskukseksi, jossa järjestetään tämän johdosta ulkomaisille vieraille ja lehdistölle erilaisia tilaisuuksia. Ensimmäisen päivän iltana olimme palveluksessa arkkipiispa Pitirimin seurakuntakirkossa Moskovan keskustassa.

Seuraavan päivän ohjelmaan kuului käynti Pyhän Sergei Radonitsilaisen luostarissa Sagorskissa. Osallistuimme palvelukseen Uspenian kirkossa. Kävimme kunnioittamassa Sergein pyhäinjäännöksiä. Meille esiteltiin Hengellisen akatemian toimintaa ja tutustuimme akatemian mielenkiintoiseen museoon. Kävimme Pyhänlähteen kappelissa juomassa siunauksellista vettä ja toimme sitä kotiinkin. Pappismunkki Alipin opastuksella tutustuimme luostarialueeseen ja kirkkoihin. Vaihdoimme lahjoja ja saimme siunauksen kotimatkalle.

Kolmantena päivänä tutustuimme Kremliin ja sen kirkkoihin. Niissä oli sekä näkemistä että käsin kosketeltavaa. Iltapäivän ja illan vietimme Danilovskin luostarissa ja osallistuimme siellä vigiliaan, joka kesti kolme ja puoli tuntia. Oppaanamme täällä toimi igumeeni Jevlogi joka ennen vigiliaa esitteli luostarin ja sen vanhat ja uudet rakennukset.

P. Kolminaisuuden kirkkoon oli sijoitettu Pyhän Danielin pyhäinjäännökset, jotka oli saatu lahjaksi Amerikasta.

Tällä hetkellä luostarissa on n. 16 munkkia. Meille kerrottiin, että halukkaita olisi enemmänkin. Luostarissa toimitetaan täydelliset palvelukset ja ympäristön asukkailla on mahdollisuus osallistua. Luostarin kellojen sointi on erikoisen kaunis.

Vigilian jälkeen meidät saatettiin muurin ulkopuolella odottavaan autoon, jossa annoimme luostarille tuomamme lahjat.

Sunnuntaina olimme Patriarkan kirkossa liturgiassa jossa meidät vastaanotti kirkkoherra Matveij ja kliirosia hoitava nunna ohjaili meitä palveluksen aikana.

Muistoksi käynnistämme saimme pienet ikonit ja lopuksi kävimme kunnioittamassa kirkossa olevia pyhäinjäännöksiä ja ihmeitä tekeviä ikoneita.

Ryhmämme sai lämpimän vastaanoton kaikkialla. Suurin osa ryhmästämme kuului luterilaiseen kirkkoon. Heille ortodoksinen kirkko oli uutta ja ennenkokematonta.

Monissa paikoissa meille annettiin lupa tunnustella käsin kirkon ja museoiden esineitä, vaikka se yleensä on ankarasti kielletty.

Seuraavalla kerralla tulisi antaa kohteista informaatiota etukäteen. Jokaisella pitäisi olla henkilökohtainen opas, joka osaa kertoilla näkemästään.

Venäjän kirkko viettää tuhatvuotisjuhlia kahden vuoden päästä syyskesällä 1988. Juhlapaikat ovat Moskova ja Kiova. Juhlien suurimpiin tapahtumiin kuuluu n. 20 kilvoittelijan pyhäksi kanonisointi. Heidän elämäkertojaan parhaillaan tutkitaan ja kirjoitetaan sekä heidän tropareitaan sovitetaan sävelmiksi.

Julkaistu Airueessa 24/1986.