Ortodoksisuus Hangossa

Timo Lehtonen ©

ORTODOKSISUUS HANGOSSA - julkaistu MAAILMAN VALO - Hangon musen julkaisussa 1992

Hankoniemen alue on ollut kautta aikojen mukana merenkävijöiden turvasatamana, myöhemmin sotilaallisena tukikohtana sekä linnoituspaikkana. Hangon kulttuurimaisemaan on tullut vaikutteita Ruotsin sekä Venäjän valtakulttuureista, jotka ovat tämän päivän Hangossa kaupungin elävää historiaa.

Ruotsinvallan aikana Hangosta muodostui eräs rannikon linnoituskohteista. Venäjän valloitettua maan siitä tali myös uudelle valloittajalle tärkeä rannikon vartiopaikka. Uusien vallanpitäjien myötä itäinen kirkko tuli maahan sotilaiden mukana. Ortodoksinen kirkko ja sotilasseurakunta on vuodesta 1810 lähtien toiminut Hangossa, lukuun ottamatta neljääkymmentä vuotta, ajanjaksoa 1854–1894, jolloin kirkollinen toiminta oli lähes sammunut.

Autonomianajan loppupuolella syntyi Hankoon siviiliseurakunta, joka Suomen itsenäistyttyä liitettiin Helsingin seurakuntaan. Nykyisin Hangossa toimii Apostolien vertaisen pyhän suuriruhtinaan Vladimirin ja mirhantuojanaisen Maria Magdaleenan muistolle pyhitetty ortodoksinen kirkko. Hallinnollisesti temppeli ja hautausmaa kuuluvat nykyisin Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan ja Helsingin hiippakunnan piispan hengelliseen alaisuuteen ja isälliseen huolenpitoon. Alueellisesti Hangon ortodoksien sielunhoito kuuluu Helsingin ortodoksisen seurakunnan 4.papin ja 3.kanttorin hoitoon, keskuspaikkanaan Lohjan kaupunki. Hangon ortodoksit elävät kirkon perinteessä, joka on elävää elämää ympäröivässä maailmassa. Sen perinteet ja monikielisyys ovat rikkautta, silla Hangossa toimitetaan palveluksia suomeksi, ruotsiksi ja kirkkoslaaviksi. Paikalliset ortodoksit elävät rinnakkaiseloa yhdessä toisen kansankirkkomme, sekä muiden kristillisten yhteisöjen kanssa. Tänä päivänä Hangossa arvostetaan "oikeauskoista" kirkkoa ja sen perinnettä, se liittyy kiinteästi Hangon historiaan ja nykypäivään.

Hangon ortodoksisen menneisyyden selvittäminen on ollut mielenkiintoinen tehtävä. Varsinkin 1800-luvun alkupuolen vaiheet ovat vaatineet perehtymistä venäläisiin asiakirjoihin, jotka ovat usein olleet käsinkirjoitettuja ja pahoin vuosikymmenien aikana kärsineitä kopioita. Niiden sisällön selvittämiseen on tarvittu asiantuntijaa, jolla on hyvä vanhan venäjänkielen taito ja kyky lukea vaikeita käsialoja. Tämän työn olen joutunut teettämään ulkopuolisella. Hangon ortodoksisuuden selvittämiseen olen saanut apurahaa Hangon kaupungilta. Helsingin ortodoksiselta seurakunnalta ja Helsingin ortodoksisten Kuratorio ry:ltä.

Näille yhteisöille esitän kiitokset taloudellisesta tuesta, joka teki mahdolliseksi tämän aiheen tutkimisen ja kirjoittamisen. Tämän laatuisessa tutkimustyössä joutuu kääntymään monen viraston, laitoksen, arkiston ja museon puoleen. Kaikille näille ja monille yksityisille henkilöille lausun lämpimät kiitokset tiedoista, jotka ovat nyt yhteen koottu.

KAHDEN VALTAKUNNAN VÄLISSÄ

Pietarista Hankoon

Pietari Suuri (1672–1725) perusti Nevajoen suuhun 1700-luvun alkupuolella kaupungin. josta kehittyi keisarikunnan uusi ja mahtava pääkaupunki Sankt-Petersburg, jolla tuli olemaan vaikutusta Suomen ja Hangonkin tuleviin vaiheisiin. Ruotsin ja Venäjän valtapyrkimysten seurauksena joutui Suomi suuren Venäjän valtakunnan alaisuuteen vuonna 1710, jota kesti melkein yhtäjaksoisesti vuoteen 1743 saakka. Isonvihan aikana käytiin Venäjän ja Ruotsin laivastojen välillä ankara taistelu vuonna 1714 Hangon edustalla. Tässä taistelussa Pietari Suuren perustama Venäjän ensimmäinen sotalaivasto, jota hän itse johti, sai voiton, joka Venäjällä sai suuren kuolemattomuuden maineen. Tästä päivästä tuli myöskin Venäjän sotalaivaston vuosipäivä Kyseinen taistelupäivä sattui olemaan Pyhän Panteleimonin maistopäivä ja niin tätä päivää ruvettiin viettämään laivaston vuosipäivänä, kuin myöskin Hangon meritaistelun päivänä. Myöhemmin Hankoon rakennettiin ensimmäinen ortodoksinen kirkko, joka pyhitettiin meritaistelun voiton muistopäivälle.

Uuteen pääkaupunkiin, Pietariin tuli pysyvä muistomerkki tästä taistelusta, sinne rakennettiin Hangon meritaistelun muistolle omistettu Panteleimonin kirkko vuosina 1735–39, nykyisen ulitsa Pestelja eli Postelin kadun varrelle. Tapahtuman muistoksi nimettiin lähelle myöskin Hangonkatu, nykyiseltä nimeltään Gangutskaja ulitsa. Kaunis, puinen pyhän Panteleimonin ortodoksinen kirkko on edelleen pystyssä, muita ei kirkollisessa käytössä, siinä toimii Hangon meritaistelun muistomuseo. Läheiset rakennukset liitetään ajanmittaan mukaan museokompleksiin, niihin kuuluu mm. entinen kirkon papiston asuintalo. Viereisen rakennuksen päädyssä on myös Hangon tukikohdan (1940–41) taisteluista kertova muistotaulu.

Muistojen juhlintaa

Hangon edustalla käyty nk. Riilahden taistelu 1714 oli suuren juhlinnan aihe vuosittain, sitä valottaa eräs kuvaus Ahvenanmaalta, jossa heijastuu kirkon vaikutus tämän sotilaallisen muistopäivän viettoon. Ahvenanmaalla pidettiin ns. rauhankonferenssi vuonna 1718–19 Ruotsin ja Venäjän välillä Vårdön pitäjän Lövön kylässä. Vuoden 1719 heinäkuun 27 päivänä oli Ahvenanmaalle saapunut Venäjän sotalaivastoa. Ahvenanmaan saariston eteläpuolelta Lemlandin pitäjästä löytyi sopiva satamapaikka, jota kutsuttiin Flakan satamaksi. Sinne purjehti Pietarista arvovaltainen seurue, jota johti itse tsaari Pjotr Aleksejevitš ja heihin liittyi aiemmin tulleet virkamiehet ja sotilasneuvonantajat. Seuraavana katkelma tapahtumaa kuvaavasta asiakirjasta. Asiaan kuuluivat jumalanpalvelukset sotalaivojen kansilla 27 heinäkuuta, tuota vuotta, venäläiset juhlivat Hangon kärjen vuonna 1714 tapahtuneen merivoiton vuosipäivänä ja viisivuotisjuhlien yhteydessä järjestettiin meriväelle erilaisia juhlia. Sotalaivat vietiin satamasta ulommaksi merelle ja sijoitettiin puoliympyrään muun laivaston viereen.

Kello 10 kokoontuivat "Ingemar"-nimisen laivan kannelle kaikki ministerit ja sotaväki kenraaleista lippumiehiin, samoin kaikki laivaston ja kaartinrykmenttien upseerit. Yksi sotalaivaston kenttäpapeista, munkkipääpappi piti juhlallisen rukouspalveluksen, jonka jälkeen toimitti ylin hierarkkinen munkki Feodorovitš (piispa?) oratorion päivän merkityksen johdosta. Sen jälkeen seurasi kiitosjumalanpalvelus. Juhlallisuudet jatkuivat laivojen juhlaliputuksella ja kunnialaukauksilla laivaston tykistöllä." Miten kyseistä meritaistelun muistojuhlaa vietettiin Pietarissa, on vain arvailujen varassa, sillä muistikuvia ja asiakirjoja ei ole ollut käytettävissä. Voidaan kuitenkin olettaa, — ottaen huomioon venäläisen perinteen ja luonteen, juhlia oli vietetty pääkaupungissa ajan tavan mukaan suureellisesti. Ahvenanmaan neuvottelut päättyivät tuloksettomina ja sotatoimet Suomen rannikolla jatkuivat. Seuraava taistelu käytiin jälleen Ahvenanmaan vesillä vuonna 1720 ja sekin koitui venäläisten voitoksi – lieneekö Pyhä Panteleimon ollut jälleen mukana muistopäivänsä kunniaksi! Venäläiset muistavat tämän Grönhamnin taisteluna, siitä kertoo laatta muistokirkon seinällä Pietarissa.

Vihanpitoa

Rauha solmittiin uudessa kaupungissa vuonna 1721, näin päättyi Isoviha ja venäläiset siirtyivät Kymijoen itäpuolelle. Sotatoimet alkoivat 20 vuotta myöhemmin uudelleen, jolloin Suomi joutui pariksi vuodeksi jälleen Venäjän hallintaan. Tältä ajalta tiedetään maassamme olleen ortodoksista kirkollista toimintaa; ns. kenttäkirkkoja sotaväen mukana, mutta tuskin kuitenkaan Hangossa, sillä paikan sotilaallista merkitystä ei ollut vielä oivallettu. Kahden vuoden miehitys, Pikkuviha, päättyi Turun rauhaan vuonna 1743, jossa raja siirtyi lännemmäksi Kyminselkää Saimaan vesistöä halkoen. Ruotsin otettua jälleen muun osan Suomea hallintaansa he alkoivat linnoittaa Suomenlahden tärkeimpiä tukikohtia, joihin myös Hanko kuului. Linnoitustyöt aloitettiin 1789 ja ne jatkuivat lähes koko 1790-luvun ajan, sillä linnoitus oli joiltakin osin keskeneräinen, kun Suomen sota alkoi v. 1808.

AUTONOMIAN AIKA JA ORTODOKSISUUS HANGOSSA

Uusi isäntä Hankoon

Suomen sodan seurauksena vuonna 1808–09, joutui maamme Venäjän keisarikunnan yhteyteen ja Suomesta tuli suuriruhtinaskunta. Alkoi uusi historiallinen aikakausi, jota kesti yli satavuotta. Tuohon aikaan kuului kehitystä, taantumista ja venäläistämistä, joka koettiin sortona. Tällöin koko Suomen alueelle levisi emämaan kirkko sotaväen mukana. Hangon seudulle autonomian aika toi paljon uutta toimintaa, näistä sotaväki aiheutti suurimman muutoksen, kun heidän määränsä lisääntyi moninkertaiseksi ruotsalaiskauteen verrattuna. Heidän mukanaan tuli paljon outoa ja erikoista, johon paikallinen väestö joutui tutustumaan ja sopeutumaan. Sotilaiden myötä tuli muitakin ammatinharjoittajia, kauppiaita, leipureita, suutareita ja palvelusväkeä, joiden kaikkien oli jotenkin majoituttava alueelle sotaväen lisäksi. Alueelta inventoitiin sotaväen käyttöön 86 rakennusta ja lisäksi yksityisiltä henkilöiltä 18–22 mökkiä, näin kertoo tuonaikainen venäläinen asiakirja. Tämän lisäksi monen perheen ahtaan asumuksen parhaimpaan kamariin majoittautui vielä vaativainen upseeri. Vaikeuksia oli, mutta oli heistä myös jotain hyötyäkin isäntäväelle. Sotilaselämän ankeuden ja kurinalaisuuden vastapainoksi juhlittiin ystäväpiireissä ja virallisissa keisari- ja sotilasjuhlissa sekä aina ja kaikkialle seuraavan oikeauskoisen kirkon juhlissa.

Väliaikainen kenttäkirkko

Venäläiset saapuivat Hankoon maaliskuun 21 pnä vuonna 1808, ottaen haltuunsa tyhjän linnoituksen. Joukko-osaston mukana tuli Hankoon ortodoksinen kirkko, niin hengellisenä kuin materiaalisenakin. Kaiken muun tavaran ja tarvikkeen mukana kuormastossa tuli koottava matkakirkko pappeineen. Tällainen matkakirkko koottiin johonkin linnoituksen huoneeseen, jossa se toimi jonkin aikaa. Myöhemmin matkakirkko siirrettiin linnoituksessa erilliseen puurakennukseen, josta ruotsinvallan aikana oli suunniteltu tehtävän luterilainen kappeli. Tämä rakennus sijaitsi kalliolla linnoituksen keskellä, se oli vanha, alkujaan kalastajien käyttämä, alun perin yksihuoneinen rakennus.

Nykyisin tämä paikka sijaitsee ratapiha-alueella, jossa on ollut aikaisemmin rautatieläisten rakennuksia, Nycanderinkadun länsipuolella. Kirkon tarpeita varten sitä laajennettiin eteisosalla, jonka päälle tehtiin matala kellokatos. Toiseen päähän tehtiin viisikulmainen alttariosa. Muutostyöt tehtiin väliaikaisin ratkaisuin ja rakennus oli ulkomuodoltaan hyvin epäyhtenäinen, vaatimaton sisältä ja ulkoa. Ikonostaasi, eli kuvaseinä oli tehty kehikolle pingotetusta kankaasta, jolle oli maalattu kuviointi ja koristeet. Ikonit ripustettiin niille kuuluville paikoille. Kuvaseinässä oli kolme oviaukkoa alttarihuoneeseen, kuninkaanovet, eteläinen ja pohjoinen sivuovi. Kuninkaanovet oli tarkoitettu papistolle ja ne oli saranoitu, sivuovet oli varustettu verhoilla, niistä kulkivat diakonit, ponomarit sekä muut, joilla oli asiaa alttariin. Tämä Pyhän Panteleimonin kirkko oli alistettu vuodesta 1810 lähtien Pyhän Synodin alaisuuteen. Pyhäkön esineitä oli siirretty kenttäkirkosta ja muuta esineistöä oli saatu lahjoituksina paikallisilta seurakuntalaisilta. Tähän mennessä korjauskulut oli saatu lahjoituksina. Hangon linnoitus lakkautettiin puolustuksellisessa mielessä vuonna 1811 jolloin kirkon hoito paikallistasolla siirtyi Hankoon jäävän komentajan vastuulle. Oletettavasti varsinainen joukko-osaston pappi siirtyi osastonsa mukana uuteen sijoituspaikkaansa.

KIRKON RAKENNUSSUUNNITELMIA

Väliaikaiset järjestelyt

Miten alueen ortodoksien sielunhoito oli järjestetty näiden 28 vuoden aikana, kun Hangossa ei ollut vakinaista pappia? Nähtävästi Hangossa kävi papistoa joko Helsingin tai Turun seurakunnista. Linnoituksessa on saattanut käydä kulloinkin sinne majoitetun joukko-osaston pappi, sillä sama pappi joutui kiertämään omaan rykmenttinsä eri majoitus- ja komennuspaikoissa. Yleensä jumalanpalvelukset järjestettiin suuren paaston, piinaviikon ja pääsiäiskauden aikana, tällöin sotilaat osallistuivat kirkon pyhiin sakramentteihin. Merkittävä käänne Hangon kirkollisissa oloissa tapahtui silloin, kun kirkon hallinta ja hoito siirtyivät vuonna 1839 Venäjän sotaministeriölle ja varat saatiin insinöörihallinnon määrärahoista. Samana vuonna Hankoon määrättiin oma pappi Foma Zlatkovski, joka toimi Hangossa aina vuoteen 1854 saakka.

Byrokratiaa ja keisarin toimenpiteitä

Hangon kirkon siirtämistä sotalaitokselle oli esitetty jo vuonna 1834 ja tällöin asialla oli Hänen Korkea-arvoisuutensa Imperaattori Nikolai I.(1796-1855), joka vastaisuudessakin tuli puuttumaan pienen Hangon kirkon rakennusvaiheisiin. Toinenkin seikka vaikutti siihen, miksi Hangon temppelin hoito siirtyi hengelliseltä hallinnolta sotalaitokselle, sillä pyhällä Synodilla ei ollut varoja pienten kirkkojen hoitoon, saatikka laajempiin korjauksiin. Virallinen päätös siirrosta annettiin 13. päivä marraskuuta vuonna 1839, vaikkakin päätös oli astunut voimaan jo saman vuoden tammikuun 10. päivänä. Ensimmäisiä korjaus- ja muutospiirustuksia oli alettu suunnitella Hangossa jo vuonna 1834. Ne laadittiin insinöörikapteeni Tikanderin johdolla. Uudet suunnitelmat tehtiin jälleen insinööri Kolesnikovin näkemyksen mukaan vuosina 1838–43, jolloin niin piirustuksia kuin asiakirjojakin kulki edestakaisin Hangon, Helsingin ja Pietarin väliä. Keisari Nikolai I. puuttui pariin otteeseen Hangon ortodoksisen kirkon piirustuksiin. Eniten hän puuttui julkisivuun sekä ikonostaasiin, joista keisari toi omat näkemyksensä esille. Hallitsijan vaatimat muutokset aiheuttivat lisäkustannuksia, ne otettiin vuotuisista määrärahoista ja sellaisilta momenteilta, jossa varat oli tarkoitettu linnoituksen vuosikorjauksiin.

Uusi kirkko vanhalle paikalle

Perusteelliset korjaus- ja muutostyöt oli suunniteltu aloitettavaksi vuonna 1839. Kirkon taiteellista asua oli Hangossa määrätty valvomaan pappi, isä Foma Zlatkovski. Hänen pääasiallinen tehtävänsä oli kuitenkin sotilaiden ja paikallisten ortodoksien sielunhoito. Alustavat piirustukset laadittiin Hangossa, tämän jälkeen ne lähtivät Helsinkiin, Insinöörihallinnon keskusvirastoon, jossa niitä täydennettiin, edelleen ne lähetettiin Pietariin, Sotaneuvoston Insinööriviraston arkkitehdeille, josta ne siirtyivät rakennusasioista kiinnostuneen hallitsijan pöydälle. Hän oli yleensäkin innokas tekemään muutoksia ja korjauksia arkkitehtien laatimiin piirustuksiin, ei ainoastaan Hangon kohdalla. Pyhän Panteleimonin Kirkon piirustukset joutuivat näin ollen keisarin tutkisteluun ja saivat ikään kuin lisää arvokkuutta, sillä hän korjaili kirkon julkisivua ja hiukan myöhemmin myös ikonostaasia. Aluksi oli tarkoitus vain korjata vanha pyhäkkö, muuttaa sen ulkoasua edustavammaksi ja erottumaan muista rakennuksista. Kustannusarvio oli 1.388 ruplaa ja 47 kopeekkaa hopeassa. Muutos- ja perusparannustyöt oli päätetty antaa samalle urakoitsijalle, joka kunnosti linnoitusta. Kirkon korjaus tuli tehdä yhden kesän aikana.

Korjauksessa käytettiin sekä uutta että vanhaa rakennusmateriaalia. Työsuunnitelma piti sisällään seuraavanlaiset työt: "Perustuksen korjauksen, sivuportaiden poistamisen, peruskehikon vahvistamisen, ikkuna-aukkojen yhtenäistämisen, ovi- sekä ikkunapuitteiden korjauksen ja lasituksen sekä ovien kunnostuksen. Eteisen ja alttarin kattojen korjauksen, kattotuolien vahvistamisen, eteisen ja alttarin lattioiden uusimisen kaksinkertaiseksi siten, että väliin tuli savitiilimurska. Palkkien alle laitettiin kiviliuskat, jotta syntyisi ilmarako palkkien ja perustuksen väliin, joka näin ehkäisisi palkkien lahoamisen. Kirkkosalin ja alttarin seinät tilkitään sisä- ja ulkopuolelta sekä vuorataan laudoituksella. Uusitaan räystäslaudat. Kirkon ympärille tehdään noin 1½ metrin levyinen graniittimurskakäytävä ristisaattoja varten. Sisältä kirkon lattia maalataan ja laitetaan jalkalistat. Alttarin lattia kohotetaan kahdella askelmalla ja Kuninkaan ovien eteen tehdään puolipyöreä uloke eli "amboni", kuoroaitiot eli "kliirosit" laajennetaan ja ympärille tehdään aitaus. Vanha, kankainen ikonostaasi poistetaan ja korvataan uudella puisella kuvaseinällä. Isä Foma korjaa vanhat ikonit ja hankkii Pietarista uudet lisäikonit. Ikonostaasin runko on valkoinen ja siihen maalataan kultakoristeet." Edellä suunnitellut työt olisi pitänyt suorittaa vuoden 1839 kesän kuluessa, mutta keisarin ja Sotaministeriön byrokratia siirsivät töitä Hangossa monilla vuosilla eteenpäin.

Vihdoinkin työhön

Kirkon suunnittelu sai uutta vauhtia vuonna 1843, kun keisari Nikolai I:n poika suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš (1827–1897), joka johti meriministeriötä ja komensi joukkoja Krimin sodassa, vieraili Hangon linnoituksessa. Temppelin rakennustyöt saatiin käyntiin noin kolmen vuoden sisällä vierailusta. Keisari vahvisti lopulliset piirustukset vuonna 1843 ja 1846, jolloin kirkkorakennus sai klassisen empiren piirteitä sekä hallitsijan rakastamia pylväitä. Vanha kirkkorakennus purettiin kivijalkaan saakka, ja uuden rakentamiseen käytettiin sekä vanhaa että uutta materiaalia. Rakennukseen tuli keskuskupoli ja länsipäätyyn kellotorni. Lämmitykseen hankittiin hollantilainen ultramariinin värinen kaakeliuuni, alttariin pönttökamiina ja siihen paikka ehtoollisveden lämmittämistä varten. Kaminan arina oli tehty niin, että saatiin hyviä hiiliä suitsuttamiseen. Alttarihuone oli kahta askelmaa ylempänä kuin kirkkosali. Sivuille rakennettiin kuoroaitiot ja niitä ympäröimään koristeelliset kaiteet.

Ikonostaasi, jonka oli suunnitellut rakennuspiirtäjä Zhilton, hankittiin Pietarista. Se oli maalattu vaaleaksi ja koristeltu lehtikultaornamentein. Sieltä hankittiin myös uusia ikoneita ja isä Foma korjasi vanhat pyhäinkuvat. Kirkon katto ja kupolit oli päällystetty pellillä ja maalattu. Ristit ja niiden alla olevat pallot oli kullattu. Keisarin esittämät pylväät sijoitettiin pääsisäänkäynnin kahden puolen. Kellot saatiin Sotaministeriön kirkollisten esineiden varastosta Pietarista, josta täydennettiin myös sakraaliesineistöä. Esineistöä saatiin myös lahjoituksina seurakuntalaisilta. Pyhäkön rakennustöiden valvonnasta käytiin kiistaa eräiden insinöörien ja komendantin sekä papin kesken, mutta keisari määräsi rovasti Foma Zlatkovskin valvomaan töitä ja olemaan myös taiteellisena asiantuntijana. Kustannusarvio kohosi tehtyjen lisätöiden johdosta 1500 ruplaan hopeassa ja varat otettiin keisarin määräyksellä Sotaministeriön kassasta. Tämän lisäksi Hangon linnoituksen vuotuisilla määrärahoilla hankittiin uutta rakennusmateriaalia kirkon rakentamiseen.

Kirkon vihkiminen ja toimintaa

Pyhän marttyyrin ja palkatta parantaja Panteleimonille pyhitetty puinen "oikeauskoinen" kirkko valmistui vuoden 1846 jälkeen, koska silloin lopulliset sisäinteriööripiirustukset oli hyväksytty. Näin kaikki kirkon piirustukset oli saatu valmiiksi ja pyhäkkökin valmistui aikanaan. Kirkon käyttöönotto tapahtui jo ennen varsinaista vihkimistä, jonka ajankohtaa venäläiset sotilasasiakirjat eivät kerro. Vihkiäiset olivat venäläiseen tapaan juhlalliset ja silloisille hankolaisille mielenkiintoinen ja ennennäkemätön tapahtuma.

Tapahtumista kertovaa dokumenttia ei ole käytettävissä, mutta voimme olettaa, että linnoituksen väelle päivä oli juhlava ja ankeista palvelustehtävistä irtautumista.

Kirkollisesti oli vihkimispäivä merkittävä, ikään kuin lapsen syntymä, jolloin kirkko kastetaan ja se saa suojeluspyhän nimen, jonka muistolle kirkon alttari pyhitetään. Vihkimispäivän aamuna toimitettiin pyhäkössä veden pyhittäminen, jolla kirkko vihmottiin sisältä ja ulkoa, tätä seurasi ristisaatto kirkon ympäri, jota paikallinen väestö seurasi uteliaana. Kirkon kiertäminen päättyi kirkon sisälle ja alkoi pyhän alttarin vihkiminen. Palvelus jatkui liturgiana ja päätteeksi toimitettiin moleben eli rukoushetki Pyhälle Panteleimonille. Palvelus päättyi kellojen juhlasoittoon ja kunnialaukauksiin tykeillä, juhlat jatkuivat aterialla ja yleisellä ilonpidolla mikä illan hämärtyessä sai yhä iloisempia muotoja.

Papistoa oli tullut Helsingistä ja Viaporista sekä Turusta, kirkkoon oli koottu kuoro paikallisista alemmista upseereista sekä laulutaitoisista seurakuntalaisista. Näin heinäkuun 27. päivästä tuli kirkon vuotuinen juhlapäivä: Pyhän Panteleimonin muistopäivä. Jumalanpalveluksia toimitettiin uudessa pyhäkössä säännöllisesti ja kirkollinen elämä vilkastui. Palvelusten lisäksi pappi joutui toimittamaan avioliitonsakramentit, kasteet ja hautaukset. Seka-avioliittoja solmittiin sotilaiden ja luterilaisten kesken, ja ortodoksinen kirkko antoi niille myös siunauksensa. Tiettävästi pappi piti myös jonkinlaista alkeiskoulua linnoitusväen lapsille ja innosti heitä laulamaan Jumalanpalveluksissa. Venäjän valtio maksoi rovastin palkan, ja etuihin kuului asunto, lämmitys, valaistus sekä tiettävästi sotilaspalvelija; varsinainen rahapalkka oli noin 300 hopearuplaa vuodessa. Kanttorin tehtäviä hoiti joku seurakuntalaisista, samoin kirkkoleipien paistamisen.

Tuhon enteitä

Hangon linnoitus sai jälleen Pietarista korkea-arvoisia vieraita, sillä suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš saapui sinne kesällä 1851 tutustumaan linnoituksen hoitoon ja sen puolustuskuntoon saattamiseen. Tässä yhteydessä Konstantin Nikolajevitš osallistui uudessa kirkossa toimitettuun palvelukseen ja toi hankolaisille hallitsijan tervehdyksen uuden temppelin johdosta. Palveluksen jälkeen korkea tarkasti varuskunnan ja kuunteli upseeriston selonteon linnoituksen tilasta. Vierailu päättyi korkea-arvoisen seurueen ja upseeriston yhteiseen juhla-ateriaan.

Pyhän Panteleimonin kirkko ehti toimia ennen Kriminsodan syttymistä Hangossa noin 45 vuotta erilaisissa väliaikaisissa tiloissa, tuosta ajasta noin kahdeksan vuotta uudessa kirkkorakennuksessa.

Kriminsodan alettua (1854–56) englantilais-ranskalainen laivasto purjehti Suomenlahdelle. Vihollisesta tehtiin ensimmäiset havainnot Hangossa toukokuun alussa. Kuun loppupuolella oli ensimmäinen yhteenotto linnoituksen ja vihollisen välillä. Liittoutuneet nousivat maihin Ahvenanmaalla 8 elokuuta 1854, se enteili myös vihollisen maihinnousua ajanmittaan Hankoonkin, joten venäläiset alkoivat valmistautua Hangon linnoituksen tuhoamiseen. Päätös linnoituksen tuhoamisesta oli tehty jo aikaisemmin Pietarissa, Hankoon määräys tuli elokuun 23 päivänä. Toimeen ryhdyttiin ripeästi, sillä jo neljän päivän kuluttua räjäytettiin linnoituksen tärkeimmät kohteet. Paikallisille asukkaille annettiin tämän jälkeen lupa ottaa itselleen kaikkea tarvitsemaansa materiaalia räjäytetystä linnoituksesta. Tässä yhteydessä tyhjennettiin Panteleimonin kirkko ja kirkollinen toiminta hiljeni neljäksikymmeneksi vuodeksi. Seuraavana kesänä englantilaisranskalaista laivastoa saapui jälleen Hangon vesille nousten maihin, tässä yhteydessä tuhoutui noin puolet Hangonkylän rakennuksista ja ilmeisesti myös Panteleimonin kirkko. Lakkautetun kirkon esineistö oli annettu kahden upseerin haltuun, ja se nähtävästi siirrettiin väliaikaisesti Tammisaareen. Eteläinen Rantakatu 1., siellä olleeseen sotilaiden kotikirkkoon. Tätä olettamusta puoltaa se, että Tammisaaressa oli kirkollista toimintaa jo ennen Kriminsotaa ja kaupungissa oli ortodoksinen hautausmaa.

HILJAISUUDEN AIKA

Hangosta Viaporiin

Jossain vaiheessa kirkon omaisuus siirtyi Viaporiin, koska siellä oli kirkollisten esineiden varasto — olihan Hangon kirkko alistettu Viaporin esimiespapin alaisuuteen. Noin kolmen vuoden kuluessa Hangosta muuton jälkeen perustettiin Viaporiin kruununlinna Ehrensvärdin läntisen siipirakennuksen toiseen kerrokseen pyhän Panteleimonin kirkko. Herää kysymys, oliko tämä Hangon kirkon uudelleen pystytys? Tässä tilassa kirkko toimi vuosina 1857–74, jonka jälkeen kirkko siirrettiin Tenalji von Fersenin linnakkeeseen Susisaareen, telakan pumppuhuonerakennukseen. Tämän jälkeen kirkon esineistöstä ei ole mitään havaintoja Viaporissa. Rovasti Foma Zlatkovski siirtyi nähtävästi muualle papillisiin tehtäviin, sillä hänen tietojaan ei näy vuoden 1854 jälkeisissä papistoluetteloissa.

Taisteluiden muistomerkkejä

Hangon sotilaselämä hiljeni linnoituksen hävittämisen jälkeen ja sen sotilaallinen merkitys jäi vähäiseksi, kun alueelle jäi vain pieni vartio-osasto. Ainoa merkki ortodoksisuudesta oli hautausmaa, kaikki muu oli nyt tuhoutunut tai siirretty pois. Tätä aikaa kesti neljäkymmentä vuotta. Vaikka Hangossa elettiin hiljaiseloa, ei Pietarissa unohdettu Hankoa eikä sitä puolustaneita sotilaita. Merivoimien piirissä herätettiin ajatus 1860-luvulla aiemmin vuonna 1714 käydyn nk. Riilahden taistelun muistomerkin pystyttämiseksi. Taistelun jälkeen oli läheiselle rannalle pystytetty puinen risti joka oli vuosikymmeniä sitten jo lahonnut. Vuonna 1869 saapui fregatti "Gromoboi" kontra-amiraali Nikolai Andrejevitš Rimski-Korsakovin komennossa Pietarista Hangon vesille oletetulle taistelupaikalle. Miehistö pystytti uuden puuristin oletetulle vanhan ristin paikalle. Saman vuoden elokuussa esiteltiin tsaari Aleksanteri II:lle (1818­­–1881) suunnitelma pysyvän muistomerkin saamiseksi. Idea sai tsaarin siunauksen ja muistoristin suunnittelun sai tehtäväkseen kuvanveistäjä Nikolai Barinov. Seuraavana kesänä 22 kesäkuuta lähti Pietarista korvetti "Giljak" kuljettamaan 3,56 m korkuista kiviristiä pystytyspaikalle. Heinäkuun 27 päivään mennessä kaikki oli valmista. Runsaslukuinen kutsuvierasjoukko oli saapunut paikalle ja tsaaria edustivat suuriruhtinaat Aleksei Aleksandrovitš (1850–1908) ja Konstantin Nikolajevitš (1827–1892). Risti paljastettiin pyhän Panteleimonin päivänä ja vihittiin arvokkain kirkollisin menoin. Toisen tiedon mukaan muistomerkki olisi vihitty 8.8. eli keisarinnan nimipäivänä. Riilahden taistelussa kaatui 124 venäläistä ja 361 ruotsalaista (venäläisten lähteiden mukaan). Taistelun 200-vuotisjuhlia oli tarkoitus viettää Vuonna 1914 mutta I. maailmansodan alkaminen esti juhlallisuudet.

Juhlan kunniaksi oli lyöty mitali ja ruplan muistoraha. Uuden muistomerkin perustus ja jalusta ehdittiin saada valmiiksi. Tälle kesken jääneelle perustalle Bromarvin suojeluskunnan toimesta pystytettiin muistomerkki 27.7.1928 ruotsalaisille taistelussa hukkuneille sotilaille pyhän Panteleimonin muistopäivänä. Ajatuksen takana oli silloinen Riilahden kartanon isäntä. Toinen lähde mainitsee muistomerkin pystyttäjäksi Suomen merivoimat. Muistomerkit unohtuivat jälleen vuosikymmeniksi, kunnes vuonna 1988 Neuvostoliiton lähetystö kunnosti ristin, johon kiinnitettiin muistomitali kadonneen tilalle.

Katse tulevaisuuteen

Krimin sodan päätyttyä vuonna 1856, ortodoksinen kirkollinen elämä Hangossa oli siis sammunut, ja sen ainoiksi merkeiksi jäivät entisen kirkon kivijalka ja hautausmaa. Vaikka vanha linnoitus oli raunioina ja Kuningattarenvuoren alue autiona, niin alkoi elämä ajanmittaan sykkiä uudelleen ja alueesta alkoi muodostua Hangon kaupunki, joka tuli tunnetuksi kylpylä-, satama- ja merikaupunkina. Siitä tuli myös viimevuosisadan alkupuolella pietarilaisten suosima kylpylä- ja kesänviettopaikka. Aloitteen uuden ortodoksisen pyhäkön rakentamisesta tekivät pietarilaiset kylpylävieraat.

KIRKOLLINEN ELÄMÄ ELPYY HANGOSSA

Uusi kirkko ja seurakunta

Hangon kylpylän perustamisen jälkeen v. 1879 tuli kaupungista venäläisten virkamiesten, upseerien ja seurapiirien suosima kylpylä- ja kesänviettopaikka, ilmeeltään se jossain määrin muistutti Terijokea ja sen vilkasta huvilaelämää. Tämä seurapiiri kaipasi myös hengellistä huoltoa, joten alueella järjestettiin ensisijaisesti kesäisin jumalanpalveluksia. Aluksi palvelukset toimitettiin alueelle vuonna 1888 siirtyneen läntisen matkapapin Aleksanteri Jakubovin kodissa ja myöhemmin apulaiskenraalikuvernöörin, kenraaliluutnantti Stepan Osipovitš Gontšarovin (1831–1912) yksityishuvilassa (tullut Suomeen vuonna 1887, ja toimi vt. kenraalikuvernöörinä vuosina 1897–1898). Varsinaisesti uuden kirkon rakentaminen sai sysäyksen, kun tsaari Aleksanteri III (1845–1894) perheineen joutui junaonnettomuuteen . Harkovan kuvernementissa, Borkin kylässä 29. lokakuuta 1888. Ihmeellisen pelastumisen muistoksi päätettiin rakentaa kirkko Hankoon ja varojen keräys aloitettiin vuonna 1890. Lahjoituksia saatiin Hangon kylpylävierailta sekä Pietarista ja Moskovasta rahana sekä myöhemmin myös esinelahjoituksina. Keräykseen osallistui aktiivisesti myös paikallinen väestö, jopa luterilaisiakin, aina Inkoosta saakka. Tulevan kirkon piirustukset laati Pietarissa venäläinen arkkitehti V.I. Barankejev vuonna 1894 ja ne vahvistettiin Suomen Keisarillisen Senaatin talousvaliokunnassa samana vuonna. Hän suunnitteli mm. Valamoon Uuden Jerusalemin skiitan kirkon ja muita rakennuksia. Varoja oli kerääntynyt niin paljon, että työt voitiin aloittaa ja kirkon peruskivi muurattiin 24.8.1894. Peruskiven juhlalliseen muuraustilaisuuteen oli saapunut vieraita Pietarista saakka ja kirkon ylintä esivaltaa Suomessa edusti K.P. Suomen ja Viipurin arkkipiispa Antoni (1846–1912). Esipaimenta avusti tässä toimituksessa matkapapistopiirin pastori, isä Aleksanteri Jakubov.

Rakennettavan kirkon perustuksiin käytettiin entisen Pyhän Panteleimonin kirkon perustuksista otettuja kiviä. Hangon kaupunki vuokrasi tontit, joiden suuruus oli yhteensä 11.000 m² ja vuokra tuolloin 10 mk vuodessa. Kirkon rakentamisasiakirjoja ei ole toistaiseksi löydetty, vain joitain yksittäisiä asiakirjoja on käytettävissä. Tiettävästi kirkon rakensivat hankolaiset urakoitsijat ja rakentajat. Töitä oli palkattu valvomaan ja johtamaan rakennusmestari Johan Viktor Mäkinen. Pienempiä urakoita saivat myös eri alojen ammattimiehet, mm. maalarimestari Johan Kairenius. Tämä, kuten moni muukin pienempi yksityiskohta tehtiin vasta kirkon vihkimisen jälkeen. Kirkon rakentamista varten oli perustettu rakennuskomitea, jonka puheenjohtajana toimi nuori pastori Aleksanteri Jakubov. Kaunis puukirkko oli valmis seuraavana vuonna ja se omistettiin pyhille, apostolienvertaisille, suuriruhtinas Vladimirille ja mirhantuoja Maria Magdaleenalle, joiden muistopäivät ovat 15. ja 22. päivä heinäkuuta. Kirkon vihkiminen 14. heinäkuuta 1895 oli Hangossa merkittävä tapaus, mutta tästäkin on säilynyt erittäin vähän tietoja. Juhlaväkeä oli saapunut keisarikunnan ja suuriruhtinaskunnan pääkaupungeista juhlistamaan pienen Hangon suurta kirkollista juhlaa. K.P. Suomen ja Viipurin arkkipiispa Antoni saapui toimittamaan kirkon vihkimisen ja siihen liittyvän liturgian. Runsaslukuinen papisto avusti palveluksessa, kuoro oli tullut Helsingin Pyhän Kolminaisuuden kirkosta, mikä antoi vihkiäisille juhlavuutta. Viipurista oli saapunut katedraaliseurakunnan esimies, rovasti Mikael Kasanski, Turusta pyhän Aleksandran kirkon esimies, pastori Konstantin Skorodumov ja Helsingistä Uspenskin katedraalin diakoni Mitrofan Lisovski, järjestelyistä huolehti tuleva Hangon seurakunnan esimies, pastori Aleksanteri Jakubov. Kirkon nopeaan valmistumiseen ovat ensisijaisesti vaikuttaneet isä Jakubov ja Hangon kaupungin taloudenhoitaja Johan Nielsen. Ansiokkaasta ja innokkaasta työstään he saivat vuonna 1896 kirkollisen esivallan myöntämän mitalin.

Seurakunnan vaiheita vuosilta 1897–1919

Hangosta muodostettiin oma kappeliseurakunta vuonna 1897, ja näin se joutui itsenäisesti hoitamaan taloutensa, järjestämään kirkollisen toimintansa sekä hoitamaan suhteensa hiippakuntaan. Perustamisen jälkeisenä vuonna oli seurakunnan väkiluku noin 150, noin 10 vuodessa väkiluku lisääntyi noin 40 hengellä. Pienen seurakunnan taloudenhoito tuotti vaikeuksia koko sen olemassaolon ajan. Kirkko oli kuitenkin rakastettu, sillä se sai jatkuvasti lahjoituksia. Vaikka seurakunta oli pieni, sen jumalanpalvelukset hoidettiin melko säännöllisesti kolmen esimiehen aikana. Uuden seurakunnan ensimmäinen rakennushanke oli papin ja kanttorin virka-asunnon rakentaminen kirkon tontille. Varsinaisen Hangon ortodoksisen seurakunnan vaiheista ja historiasta on käytettävissä vähän asiakirjoja ja näistäkin saatu tieto on vähäistä. Voidaan kuitenkin päätellä, että yksipappisessa seurakunnassa oli paljon työtä, ja ainainen huoli taloudesta painoi raskaana. Nuoren seurakunnan esimiehellä oli paljon työtä ensimmäisenä päällimmistä asuinrakennuksen rakentamisen valvonta ja taloudellinen vastuu kuuluivat seurakunnan esimiehelle. Kun talo valmistui vuoden 1898 aikana, rakennuskustannuksiin anottiin pyhältä Synodilta 1.000 ruplaa, mutta Synodi ei avustusta myöntänyt, ja näin rakennuksen koosta jouduttiin tinkimään. Hangon pappi joutui vastaamaan myös Tammisaaren, Lappohjan ja lähialueiden sotilaiden sielunhoidosta.

Seurakunnan esimiehen mieltä painoi myös ortodoksilasten koulukysymys, sillä sekin tehtävä kuului papille. Hän oli saanut pyhältä Synodilta kehotuksen suunnitella koulurakennuksen seurakunnan tontille kirkon viereen. Toimeliaana esimiehenä hän laaditutti kaksikerroksisen koulun piirustukset vuonna 1897. Pienemmän huvilatyyppisen koulun piirustukset laati Johan Viktor Mäkinen, jonka suunnittelema koulu olisi paremmin sopinut tontille ja synodinkin varoille. Näitä ennen, eli kirkon suunnittelun aikoihin laati arkkitehti Barankejev ensimmäiset piirustukset seurakunnan koulua varten. Paikkakunnalle perustettiin vuonna 1896 venäläinen hyväntekeväisyysyhdistyksen Hangon osasto, jonka tehtävänä oli antaa taloudellista tukea seurakuntakoululle, jota pappi johti monien tehtäviensä ohella. Moninaisista tehtävistään seurakunnan esimies sai palkkaa vuoden 1914 palkkakuitin mukaan 71 ruplaa 23 kopeekkaa. Mutta pastori Jakubov sai kirkon johdolta myös nuhteita, hän ei ollut aikanaan toimittanut useastikin pyydettyjä rippi- ja muita rekisterikirjatietoja Viipurissa olevaan hiippakunnan kansliaan. Myöhemmin samanlaisen asian eteen joutui myös isä Johannes Sotikov, hänen tapauksessaan piirivalvoja, esimiespappi rovasti Peter Sabelin tuli Viipurista tutkimaan muistutuksen syitä. Tilanne ymmärrettiin, kun saatiin tietää Hangon pappien työmäärä: isä Johannekselle annettu huomautus lieveni, kun kirkon johdolle selvisi maailmansodasta johtuva sotaväen lisääntyminen ja sen tarvitsema sielunhoitoon liittyvä työmäärä.

Paikalliset ortodoksit olivat kaikonneet sodan pelosta, ja alueelle saapunut runsaslukuinen sotaväki turvautui nyt paikkakunnan ainoaan vakinaiseen pappiin. Huolta ja murhetta lisäsi sielunhoitajan oma vakava sairaus, joka vaivasi jatkuvana ahdistuksena. Murhetta toi myös yleinen mieliala ja asenteet venäläisyyttä kohtaan: kirkolle tehtiin ilkivaltaa, sinne murtauduttiin, esineitä varastettiin ja yritettiin tuhopolttoa. Tapahtuneesta kantautui viesti hoviin saakka josta luvattiin avustaa kunnostuksessa. Rovasti Johannes Sotikov oli viimeinen Hangon ortodoksisen seurakunnan esimies. K.P. Suomen ja Viipurin arkkipiispa Sergei (1867–1944) vieraili kirkossa kahdesti, vuosina 1906 ja 1915, tiettävästi myös hänen seuraajansa arkkipiispa Serafim (1879–1959) vieraili Hangossa.

Niinkuin aiemmin mainittiin, on temppeli saanut ottaa vastaan lahjoituksia, nyt lahjoittajista voidaan mainita joitakin. Kirkollisesti tunnetuin lahjoittaja oli rovasti Johannes Sergejev (1829–1908), tunnetaan paremmin nimellä Johannes Kronstadtilainen. Hän oli Kronstadtin linnoituksen pappi, elinaikanaan jo kuuluisa hyväntekeväisyydestään, voimakkaasta julistuksestaan ja rukousparannuksistaan. Hänellä oli kiinteät suhteet Suomeen ja hän ja hänen rippilapsensa antoivat lahjoituksia myös Hangon kirkkoon. "Kukoistakoon Suomen ortodoksinen kirkko", näin isä Johannes on kirjoittanut Hangon kirkkoon lahjoittamaansa evankeliumikirjaan. Venäjän kirkon 1000- vuotisjuhlien myötä ja kansan jo pitkään pyhänä kunnioittamana hänet kanonisoitiin Venäjän kirkon pyhien joukkoon. Toinen suuri lahjoittaja oli pietarilainen, todellinen valtioneuvos Arseni Mihailovitš Šiškov, joka lahjoitti runsaasti kirkollista esineistöä Hangon kirkkoon vuosina 1896–1906. Lahjoituksia tuli myös Moskovasta yksityishenkilöiltä. Useat seurakuntalaiset muistivat omaa kirkkoaan lahjoituksilla. Suomen itsenäistyttyä Hangon kirkollinen elämä hiljeni ja seuraavana vuonna seurakunta liitettiin Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan.

Seurakunnan papisto ja työntekijät

Ennen Hangon ortodoksisen seurakunnan perustamista alueen ortodoksien kirkolliset tarpeet hoidettiin läntisen matkapapistopiirin papin voimin. Tähän tehtävään oli määrätty pastori Aleksanteri Ivanovitš Jakubov s.22.9.1858. Hän oli ennen Hankoon tuloaan toiminut Ilomantsin ja Savonlinnan kirkkojen kanttorina. Vuonna 1888, jolloin Aleksanteri III joutui junaonnettomuuteen, nimitettiin kanttori Jakubov papiksi ja hän avioitui samana vuonna Olga Antonovna Moldakovan s.7.1.1869 kanssa helmikuun 24 päivänä. Nuori pappi nimitettiin esimieheksi ja muutti pysyvästi maatuskansa kanssa asumaan Hankoon v. 1896. Isä Aleksanteri toimi ennen esimiesasemaansa läntisen matkapapistopiirin pappina. Perheeseen syntyi kaksi poikaa Georgi s.22.4.1892 ja Boris s.25.7.1894. Isä Aleksanteri muutti vuonna 1902 Ilomantsiin toiseksi papiksi. Myöhemmin hän toimi esimiehenä Vaasan seurakunnassa ja kolmannen matkapapistopiirin pappina. Hänen vaimonsa kuoli vuonna 1922, seuraavana vuonna nuorin poika Boris. Rovasti Jakubov vapautettiin tehtävistään kesäkuun lopulla ja kuoli joulukuun 3. päivänä 1924.

Vanhin poika Georgi jatkoi isänsä työsarkaa. Uudeksi esimieheksi Hankoon määrättiin 20.7.1903 diakoninpoika Mihail Feodorovitš Poloshenski s.22.10.1876 Pietarissa. Voidaan päätellä, että papin saamisella Hankoon oli kiire, sillä tuleva pappi meni avioon 17.8.1903 papintyttären Antonina Jakovna Janovskin s. 1884 kanssa, vihittiin diakoniksi viikkoa myöhemmin ja viiden päivän päästä 29.8.1903 papiksi. Heille syntyi Hangossa kaksi tytärtä Serafima 1.6.1904 ja Maria 27.3.1906. Hangosta perhe muutti Novaja Ladogan kihlakuntaan, jonne isä Mihail siirtyi papiksi. Hangon seurakunnan viimeiseksi esimieheksi tuli Johannes Arsejevitš Svetlov s.20.1.1877. Hän toimi kirkollisen uransa aluksi kanttorina Käkisalmen pääkirkossa ja avioitui porvarintytär Ekaterina Ivanovna Zinkovin s.26.10.1874 kanssa 16. toukokuuta 1903. Helmikuussa 1906 hänet määrättiin vt. kirkon esimieheksi Suojärvelle ja samassa kuussa vihittiin diakoniksi ja papiksi. Isä Johannes tuli Hankoon papiksi maaliskuussa 1907 ja ehti toimia pisimpään eli 12 vuotta seurakunnan työteliäänä pappina ennen muuttoaan Kuopioon ja sieltä Savonlinnaan. Lapset Vera s.20.9.1907 ja Ekaterina s.24.11.1911. Pastorin äiti Maria Svetlov kuoli Hangossa 15.3.1909. Isä Johannes keuhkotaudin uuvuttamana seurasi äitiään "tuonilmaisiin" ja muutti pyhien seurakuntaan 8.10.1918.

Hangon itsenäisen seurakunnan aikana ehti toimia yhdeksän kanttoria, joista ei ole käytettävissä muita tietoja kuin mitä liiteluettelossa myöhemmin mainitaan. Vuosina 1895–1918 toimi kirkon isännöitsijänä eli starostana aluksi Semjon Jefimov. Toisena ja viimeisenä isännöitsijänä toimi persoonallinen Hangon kunniaporvari Ilja Nikolajevitš Efimov s.18.7.1866 – k.19.10.1920. Efimov otti luottamustehtävänsä vakavasti ja hoiti sitä huolella. Hänellä oli suhteita pietarilaisiin kauppiaisiin: näin Hangon kirkko tuli tunnetuksi ja sai lahjoituksia yllättävän paljon. Vuodesta 1919 lähtien on Hangossa toiminut yhdeksän isännöitsijää, jotka ovat hoitaneet kirkon taloutta, kunnossapitoa ja järjestystä. Nykyisin tehtävää hoitaa Vladimir Soboleff. Kirkon vahtimestarin tehtäviä on hoidettu isännöitsijöiden ja vapaaehtoisten voimin. Pisimpään vahtimestarin tehtäviä hoiti Larissa Kudinov.

Vuodesta 1902 lähtien Hangossa oli ensimmäisen matkapapistopiirin papin toimipaikka, joten hän oli apuna kirkon esimiehelle ja hoiti vuodesta 1918 lähtien alueen ortodoksien sielunhoidon vuoteen 1931 saakka. Tämän jälkeen Hangon ja läntisen Uudenmaan sielunhoito siirtyi Helsingin ortodoksiselle seurakunnalle. "Likvidoimistoimikunnan" jäsen edesmennyt rovasti Tapani Repo otti sydämenasiakseen Hangon ortodoksien sielunhoidon oman tehtävänsä ohella siihen saakka, kunnes perustettiin läntisen Uudenmaan Lohjan työkeskus. Helsingin seurakunnan 4. papin toimi perustettiin vuonna 1968 ja keskuspaikaksi tuli aiemmin mainittu Lohja. Nykyisin tehtävää hoitaa Tapani Revon poika pastori Mitro Repo. Kanttorin tehtäviä on hoitanut seurakunnan 3. kanttori. Tarkemmin papistoluettelossa.

KIRKKO JA SEN ESINEISTÖ

Kuvaus kirkosta

Seuraavana alkuperäinen Hangon kirkon kuvaus ja kalustoluettelotiedot vuodelta 1903–06. Kyseinen luettelo löytyi sattumalta seurakuntamme ullakolta remontin yhteydessä.

"Pyhän Vladimirin ja Maria Magdaleenan kirkko on rakennettu hirsistä, vuorattu ulkoa ja sisältä laudoituksella. Kirkon ja kupolien katot ovat peltiä. Viiden kupolin ja kellotornin ristit on maalattu vihreiksi. Ulkoa kirkko on maalattu vaaleaksi. Rakennukseen johtaa kolme sisäänkäyntiä, joiden edessä on kiviset portaat. Sisäänkäyntien ovet on päällystetty pellillä. Lukituksen lisäksi ovet voidaan ulkoapäin salvata lukittavalla rautapuomilla. Kirkkorakennuksessa on kymmenen kolmiosaista ikkunaa joiden välissä on kuviolliset takorautaristikot. Rakennuksen pituus on lännestä itään 10 syltä ja leveys keskiosassa 4,5 syltä. Ulkokorkeus maasta pääkupolin ristiin on 9 syltä 2/5 arssinaa. Rakennuksessa on 9 erikokoista huone- ja komerotilaa.

Alttarihuoneen leveys on 3 syltä ja syvyys ikonostaasista peräseinään 1 syli 3/4 arssinaa. Alttarin korkeus on 2 syltä. Katto maalattu taivasta jäljitteleväksi ja koristeltu valkoisin tähdin. Kirkkosalin koko on 4 x 4 syltä ja korkeus 4 1/2 syltä. Ikonostaasin edessä oleva koroke, solea, on 2 arssinaa leveä, kuninkaanovien ja kuoroaitioiden kohdalla 1/2 arssinaa leveämpi. Kirkkosalin lämmityskamiinat on korvattu vuonna 1906 tiilisillä kaakelipäällysteisillä uuneilla. Kirkon esihuoneen leveys 1 syli ja 1 arssina, syvyys 2 syltä sekä korkeus 1/2 syltä. Esihuoneen molemmin puolin on pienet huonetilat varastoa ja kellotornin portaita varten. Kirkkosalin ja esihuoneen välissä on neljä lasitettua ovea. Sisältä kirkko on vaakalaudoitus yläosasta ja maalattu vaaleaksi, ikkunoiden alatasolle pystypaneloitu ja maalattu tummaksi. Esihuone on samaa tyyliä. Lisävaloa kirkkosaliin tulee kuudesta vinoruutuikkunasta varsinaisten ikkunoiden yläpuolelta. Kirkkoon kuljetaan kellotornin alitse, joka on sisäänkäynnin eteinen. Kolmen sisäänkäynnin päällä on vielä pienet sadekatokset.

"Kirkko on pitkänomainen, neljään osaan jakautuva rakennus, jonka keskiosa, kirkkosali, on neliönmuotoinen ja aumakattoinen. Tämän päällä on matala kuusikulmainen kupoli päättyen pitkäkaulaiseen liekinmuotoiseen ristipäätteiseen torniin. Saman malliset mosaiikki-ikoneilla varustetut tornit ovat rakennukset kulmissa.

Esihuone ja alttari ovat matalammat kuin kirkkosaliosa. Länsipäädyssä esihuoneen edessä on eteinen jonka päällä on nelikulmainen jyrkkä päätykolmioinen aumakatto, joka huipentuu pitkäkaulaiseen ristipäätteiseen liekkitorniin. Ulkoa rakennus on vaakalaudoitettu ja seinäpinnat jäsennelty pilasteripalkisto- laudoituksella. Kirkon länsipäädyssä sisäänkäynnin molemmin puolin esihuoneen seinissä on suurikokoiset ristit. Kellotornin päätykolmioissa esiintyy myöskin ristikuvio. Päätykolmiota, joissa on alakoristereunus, on myös kirkkosalin ikkunoiden päällä. Ulkoapäin kirkko myötäilee vuosisadanvaihteen klassillista tyyliä.

Kirkonkellot

Kellotorniin asennettiin 7 erikokoista kelloa vuonna 1895, ja ne oli valettu Pietarissa Orlovin kellovalimossa. Tarvittava metalli saatiin Viaporin tykistön vanhojen aseiden varikolta. Kirkonkelloihin valetut tekstit, ikoniaiheet ja painot:

— A. Suuri kello, paino 47 puutaa 10 naulaa.

Teksti: "Julista tänä päivänä suurta iloa! Ylistäkää taivaat Herran kunniaa!" Kuva-aiheet: Uspenia-Jumalanäidin kuolonuneen nukkuminen, Jeesus Kristus, Kristuksen taivaaseen astuminen ja pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä. Ikoniaiheet on valettu kellon ylä- ja keskiosaan, alareunaan valimon nimi vuosi ja kellon paino.

— B. Toinen kello, paino 19 puutaa 38 naulaa, kellossa ei ole tekstejä. Kuva-aiheet ovat: Jeesus Kristus, pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä ja Jumalanäidin Kasanilainen ikoni.

— C. Kolmas kello, paino 10 puutaa, ei tekstejä. Kuva-aiheet: Johannes Kastaja, Ehtoollismalja, Evankeliumikirja ja Laintaulut.

— D. Neljäs kello, paino 4 puutaa 38 naulaa, kellossa ei ole tekstejä eikä kuva-aiheita, vaan ainoastaan venäläistyyppistä kello-ornamentiikkaa.

— E. Viides kello, paino 2 puutaa 21 naulaa, koriste ornamentiikkaa.

— F. Kuudes kello, paino, 1 puuta 5 naulaa, muuten samalainen kuin edellä.

— G. Seitsemäs kello, paino 21 naulaa, muuten kuten edellä.

Kaikki kellot tuotiin pois Hangosta vuonna 1940 ja varastoitiin seurakunnan toimesta. Kirkon kunnostustöiden yhteydessä tuotiin Hankoon vain 3 alkuperäistä kelloa, näiden lisäksi saatiin yksi kello lahjoituksena tehtailija Mannerilta. Viides kello on saatu evakuoidusta Laatokan Valamosta. Esineluettelossa vuodelta 1959 on maininta varastossa olevasta kellosta joka olisi tullut Syväniemen kautta.

Ikonostaasin kuvaus.

Ikonostaasi on valmistettu Pietarissa, se on tummaa puuta ja kaksi kerroksinen. Ikonit on maalannut pietarilainen taiteilija Brusnikov. Pyhäinkuvat on maalattu kankaalle ja ne ovat seuraavat alarivissä vasemmalta lukien.

— Pyhä Maria Magdaleena. Arkkienkeli Rafael.

— Jumalansynnyttäjä.

— Kuninkaan ovissa neljä evankelistaa, Neitsyt Marian Ilmestys ja arkkienkeli Gabriel.

— Kristus

— Arkienkeli Mikael

— Pyhä ruhtinas Vladimir

Ylärivissä:

— Sivuovien päällä pyhät Sergei ja Herman.

— Kuninkaanoven yläpuolella Pyhä Ehtoollinen, jonka edessä pronssinen lampukka.

2 kuvaa s. 166: Hangon kirkkosali itään ja länteen katsottuna. Kuva: P. O. Welin/Uskon Viestin arkisto.

1 Alttarin esineistö:

Esinetiedot perustuvat vuoden 1903 kalustoluetteloon, sitä on tarkistettu sekä verrattu esineluettelotietoihin vuosilta 1937 ja 1958. Hangon kirkon kalustoluettelot ovat aina olleet hyvin puutteellisia, joten tämä tutkimustyön osa on ollut vaikea tehtävä.

Pyhäpöytä tammea, valmistettu Pietarissa vuonna 1895, sen koko on 90 x 90 x 90 sm.

Pöydälle kuuluvat seuraavat esineet:

Mikäli esineitä on useampia, ylimääräisiä säilytetään yleensä alttarin kaapissa.

— Pyhä Antiminssiliina johon on sijoitettu "reliikki" eli pyhäinjäännös, liinan on vihkinyt käyttöön 27.6.1895 K.P.Suomen ja Viipurin arkkipiispa Antoni, nykyisin se on kehystettynä lasin alla alttarissa.

— Ilitoni punaista silkkiä edellisen suojaliina 3 kpl.

— Artoforion viisikupolisen kirkonmuotoinen ehtoollislahjojen säilytysastia kullattua 84% hopeaa, lahjoittaja Kronstadtin rovasti Johannes Sergejev vuodelta 1895, siirretty säilytettäväksi Helsinkiin Uspenskin katedraaliin vuonna 1937.

— Kuten edellä, messinkinen, lahjoittanut todellinen valtioneuvos Arseni Mihailovitš Šiškov Pietarista, nykyisin Helsingin hautausmaan vanhassa kappelissa.

— Ristillä koristeltu kotelo, artoforionin alle, lahjoitta- ja Arseni M. Šiškov. Lasinen kartionmuotoinen suurikokoinen artoforionin suojakupu lahjoittaja turkulainen kauppapuutarhuri Dimitri Vasiljevitš Surygin, vuodelta 1895.

— Lasinen nelikulmainen kartiomainen artoforionin suojakupu. Alusta pienillä jaloilla, tummaa puuta ja samettia. Kartion huipulla metallinen risti. Lahjoittaja Arseni M. Šiškov, vuodelta 1895.

— Suurikokoinen evankeliumikirja, sidottu punaisiin samettikansiin messinkiset kullatut koristeet ja kulmahelat, keskellä Kristuksen Ylösnousemus ikoni, saatu lahjaksi pyhältä Synodilta vuonna 1895.

— Pienikokoinen evankeliumikirja, sidottu samettikansiin hopeisin kulmaheloin ja koristein, mukana hopeinen papin käsiristi. Lahjoittaja Ivan Andrejevitš Durdin Pietarista. Nykyisin Uspenskin katedraalissa.

— Kaksi alttaripöydän ristiä, kullattua 84% hopeaa, toisen ristin on lahjoittanut Arseni M. Šiškov, toinen hankittu kirkon varoilla.

— Evankeliumikirja keskikokoinen, sidottu samettikansiin kullatut koristeet, lahjoittaja Arseni M. Šiškov.

— Kastelipas, ebenpuinen, sisällä kaksi lasipulloa mirhaa ja öljyä varten, hopeiset korkit, kaksi pensseliä, toisessa pieni hopeinen risti. Evankeliumikirja ja alttaripöydän risti kullattua messinkiä. Saatu lahjana Moskovasta.

— Kaksi keskikokoista evankeliumikirjaa, sidottu tummanpunaisiin samettikansiin ja koristeltu kullatuilla heloilla. Tulleet lahjoituksena Synodin konttorin välittämänä vuonna 1895. Tiettävästi toisen kirjan on lahjoittanut Kronstadtin linnoituksen pappi Johannes Sergejev, nykyisin evankeliumikirja on Uspenskin katedraalin kryptassa.

Kuva s. 167: Hangan kirkon Antiminssiliina v. 1895. Kuva: Hangon museo, Raimo Kuittinen 1991.

Ehtoolliskalustot ja muu esineistö

— 3 ehtoolliskalustoa, 84% kullattua hopeaa. Yhteen kalustoon kuuluvat seuraavat esineet.

A. potyyri, ehtoolliskalkki,

B. diskos, jalallinen lautanen, jossa kaiverruksena Kristuksen syntymäikoni.

C. tähti, edellisen päälle.

D. lusikka, jolla jaetaan ehtoollista.

E. 2 lautasta

F. viinikauha, "lämpimyyttä varten."

G. keihäs, jolla leipä leikataan ehtoolliseen.

Ehtoolliskalustoista yksi oli hankittu kirkon omilla varoilla, toiset kaksi olivat tulleet lahjoituksena Arseni Mihailovitš Šiškovilta ja moskovalaiselta Elizaveta Dimitrijevna Stsukinalta 17. syyskuuta 1903, lahjoituksen arvo oli 200 sen aikaista ruplaa. Näistä yksi siirretty säilytykseen Uspenskin katedraaliin vuonna 1937 ja toinen Helsingin hautausmaalle Elian kappeliin vuonna 1937. Nyt Hangossa olevan kaluston alkuperästä ei ole varmuutta.

— *Kauha ja lautanen messinkiä, lämpimyyttä varten.

— *Pronssinen / messinkinen käsiristi, (yksi pienikokoinen messinkiristi on Kolminaisuuden kirkossa merkillä G.)

— *7-haarainen lampukka/kynttelikkö, hopeoitua messinkiä.

— *Alttarinpöydän takainen risti, kultakoristeltua mäntyä, jalusta tammea.

(*) Lahjoittaja Arseni M. Šiškov Pietarista.

Kuva s. 168: Evankeliumikirja, jonka on lahjoittanut Kronstadtin linnoituksen pappi Johannes Sergejev. Kuva: Timo Heinonen v. 1991.

— Kaksi messinkistä kynttilänjalkaa, Tukholman lähetystön kirkosta, lahjoittaja kauppias Sergejev.

— Kaksi metallista kynttilänjalkaa pyhälle pöydälle, lahjoittanut Vladimir Soboleff.

— Kolme erikokoista messinkilautasta, kirkkoleipiä varten.

— Suitsutusastia messinkiä hopeoitu, lahjoittaja A.L. Vasutina vuonna 1895, siirretty Helsingin hautausmaan kirkkoon vuonna 1937.

— Suitsutusastia, kullattua messinkiä, lahjoittaja Arseni M. Šiškov, siirretty P.Kolminaisuuden kirkkoon 1937.

— Suitsutusastia, hopeoitua messinkiä, lahjoitus vuodelta 1903.

— 2 kpl pronssista kolmihaaraista kynttelikköä, lahjoittaja E.A. Durdin Pietarista.

— Kaksi messinkistä hopeoitua kynttilänjalkaa.

— Pari vihkikruunuja, käytössä vuosina 1949–58 Järvenpään rukoushuoneessa. Nykyisin Lohjan työkeskuksen kirkossa.

— a. Messinkinen vedenpyhitysastia, lahjoittaja A.I. Vasutina.

— b. Messinkinen vedenpyhitysastia, suurikokoinen, kynttilänpidikkeillä.

— c. Messinkinen vedenpyhitysastia, kullatuilla kynttilänpidikkeillä.

— Vedenvihkimismalja, messinkiä, Järvenpäässä vuosina 1949–1958.

— Kasteallas. Käytössä Järvenpäässä vuosina 1949–1958.

— Leipiensiunaus- ns. Litaniakalusto, messinkiä. Järvenpään rukoushuoneessa vuosina 1949–1958. Nykyään Lohjan työkeskuksessa.

— Vedenvihmin 2 kpl toinen hankittu vuonna 1903 jälkeen.

— Pääsiäiskynttelikkö, kolmihaarainen, keskellä ikoni. Lohjan työkeskuksessa.

— Hopeinen kullattu matkaehtoollislipas sairaiden ripittämistä varten.

— Messinkinen diakonin kynttilänpidike, Järvenpäässä vuosina 1949–1958.

— Kaksi messinkistä hopeoitua seinäkynttilälampettia.

— Hopeinen mirhapullon säilytyskotelo, lahjoittaja Ilja Nikolajevitš Efimov Hangosta.

— Saattoristi, johon maalattu Kristus ristillä, kultamaali koristeita. Pyhän Kolminaisuuden kirkossa.

— Kaksi messinkistä saattokynttilää.

— Kuusi isoa hopeoitua messinkistä lattiakynttelikköä ikonien eteen. Osa ollut lainassa Järvenpäässä vuosina 1948–58.

— Kristuksen hautakuva-arkku, katafalkki, jalopuuta, kultausta, sivuilla 12 riisoilla päällystettyä ikonia, aiheina suurenviikon tapahtumat, eräiden tietojen mukaan 1750-luvulta.

— Kristuksen hautakuvaikoni, kullalla kirjottua samettia, kuuluu edellisen yhteyteen.

— Hautakuva-arkun suojavitriini, jalopuuta ja lasia. Kolme edellistä on lahjoittanut Arseni M. Šiškov.

— Kaksi kirkkolippua, tummanpunaista samettia kullalla kirjailtu, lipuissa aiheina: Jumalansynnyttäjä Iverskaja ja Kristuksen Ylösnouseminen. "Horugvit" on lahjoittanut Arseni M. Šiškov.

— Kaksi kirkkolippua, vihreää silkkiä ristikoristein, siirretty Järvenpäähän vuonna 1949.

— Kristuksen hautauskuva, yksinkertainen, pidetään Pyhällä pöydällä pääsiäiskautena. Järvenpäässä vuosina 1949–58.

— Kolme analogia.

Kaksi panihidapöytää, vainajien muistelupöytiä, joissa paljon tuohuksen pidikkeitä sekä Golgata-asetelma, astiat suitsutuspihkaa ja vehnänjyviä varten. Toinen sarja annettu Järvenpäähän vuonna 1949. Lisäksi oli kynttilänmyyjän kaappi tiskeineen, sekä muita apupöytiä. Kirkkosalinpuolella oli muutamia tuoleja ja penkkejä sairaita ja vanhuksia varten. Alttarissa oli pari jakkaraa ja pieni jalallinen analogi papin käsikirjoja varten Pyhänpöydän vieressä. Alttariin oli sijoitettu tarvikekaappi ja hyllykkö. Alttarihuoneen toinen tärkeä pöytä on Urhipöytä, se oli valmistettu mäntypuusta ja tehty Hangossa. Sen paikka on alttarin koilliskulmauksessa, kun taas Pyhäpöytä on keskellä alttaria Kuninkaan ovien kohdalla. Kirkkosalin valaistus hoidettiin kahdella kynttiläkruunulla, suurempi hopeoitua messinkiä ja kristallia, varustettu 12 kynttilällä ja sinivihreillä manseteilla. Puinen sorvattu 6 kynttilän kruunu valaisi eteistä.

Varastohuoneessa oli lisäksi:

— Piispankoroke, puinen päällystetty kankaalla.

— Saattoristejä kaksi joista toinen sijoitettu pyhän Kolminaisuuden kirkkoon.

— Saattolyhty. (Nähtävästi kirkossa ollut kaksi saattolyhtyä, sillä toinen poistettu huonokuntoisena vuonna 1937.)

— 7-haarainen lampukkakynttelikkö, messinkiä. Hautausmaan vanhassa kappelissa.

— Kirkonkello, Syväniemeltä, kadoksissa.

Pyhäinkuvat ja lampukat alttarissa

— Alttari-ikoni Kristuksen Ylösnouseminen, tammisessa kehyksessä edessä pronssinen lampukka, ikonin lahjoittanut Arseni M. Šiškov.

— 12 kuukausi-ikonia, joista 11 mustissa kehyksissä Uhripöydän yläpuolella joista 1 aina vuorollaan käytössä. Annettu Järvenpäähän vuonna 1949.

—Alttari-ikonin molemminpuolin neljä, 12.suuren juhlan ikonia, koko 27 x 31 cm kullatuissa kehyksissä, niiden edessä lampukat.

— Neitsyt Marian syntymäikoni Kuninkaanoven yläpuolella.

— Kristuksen käsittä tehty ikoni kehyksessä, koko 40 x 45 sm

Uhripöydän yläpuolella, jonka edessä pieni lampukka.

Uhripöydän takareunalla seuraavat ikonit:

— Pyhä ruhtinas Vladimir (pellille maalattu).

— Pyhä ruhtinatar Olga. Luovutettu Järvenpäänhän vuonna 1949.

— Jumalansynnyttäjä.

— Herran Jerusalemiin ratsastaminen koko 27 x 31 cm.

— Pieni 3-osainen taitettava matkaikoni.

— Pieni metallinen Golgata-asetelma.

Seuraavat ikonit ovat alttarin seinällä:

— Pyhä ruhtinas Vladimir, koko 26x31 cm.

— Vapahtaja, koko 57x95 cm maalattu kankaalle.

— Jumalansynnyttäjä, koko 57x95 cm, kankaalle maalattu, Hangon entisestä seurakuntakoulusta.

Samaan sarjaan kahden edellisen kanssa kuuluvat, pyhä Nikolaos ja Hermogen sekä kirkon eteisessä olevat arkkienkeli Mikael ja Gabriel joiden koko 57x97 cm. Mahdollisesti koulussa on ollut jonkinlainen kirkollinen tila tai ne oli hankittu tulevaisuutta ajatellen, sillä suunnitelmissa oli rakentaa isompi sisäoppilaitostyyppinen koulurakennus. Ikoneista muodostuu kokonaisuus, ikonostaasi, sillä vuoden 1958 luettelosta löytyy 6 kpl pyöreitä, halkaisijaltaan 32 cm:n suuruisia ikoneja, jotka aiheiltaan sopivat Kuninkaan oviin. Oletettavasti koko sarja on siirretty kirkkoon vuonna 1902.

Pyhäinkuvat ja lampukat kirkkosalissa

Kirkkosalin etuseinällä, alttariaukon yläpuolella on kaksi ristinmuotoon kehystettyä maalausta, toisessa aiheena Kristus Marian ja Martan luona, ja toisessa mahdollisesti Kristuksen hautaaminen.

Kliirosien seinillä olevat ikonit:

Pyhittäjä Nikolaos Ihmeidentekijä ja Antoni Petseriläinen.

Oikeanpuoleisen kliirosin kirkkosalinpuoleinen seinä:

— Pyhä mirhantuoja Maria Magdaleena, koko 34x38

— Golgataristi Kristus pitkän kirjaillun nauhan koristamana, risti puisella kivijäljitelmäjalustalla, edessä suurikokoinen metallinen lampukka.

— Pyhä Johannes Edelläkävijä, (siivekkään enkelin hahmossa, vanhaa maalaustyyliä), varustettu hopeariisalla, arvokkaassa jalopuu kiotassa. Ikonin edessä lampukka.

Seinällä kiotan ympärillä on pienempiä ikoneja.

— Jumalansynnyttäjä.

— Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä, johon liitetty pieni ikoni ja kaularisti.

— Kaksi 12- suurenjuhlan aihetta.

— Jumalansynnyttäjä.

— Yhdeksän hopeariisalla peitettyä pyhäinkuvaa.

— Jumalansynnyttäjä.

— Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä.

— Neitsyt Maria ilmestyy pyhälle Sergei Radonezilaiselle, koko 22x27 cm. Pyhä keisarinna Aleksandra.

— Kristus.

— Pyhä Mitrofan Voronezhilainen.

— Pyhät Sofia, Vera, Nadezda ja Ljubova.

— Jumalansynnyttäjä, jossa krysoliittisädekehä.

— Pyhät Mitrofan ja Aleksander.

— 12 kpl yksinkertaista pyhäinkuvaa.

Etelänpuoleinen kirkkosalin seinä:

— Kristus pelastaa hukkuvan Pietarin, koko 70x107 cm, maalattu kankaalle.

— Eteläisen oven yläpuolella Kristuksen temppeliin tuominen, koko 68x101 cm maalattu kankaalle.

— Pyhä Mitrofan Voronezhilainen, koko 56x69 cm.

Vasemmanpuolisen kliirosin, kirkkosalinpuoleinen seinä

— Pyhä metropoliitta Aleksi, hopeariisalla. Siirretty Uspenskin katedraaliin vuonna 1937.

— Pyhä apostoli Pietari ja Paavali, pähkinäpuisessa kehyksessä, koko 35x40 cm. edessä lampukka.

— Pyhä palkattaparantaja Panteleimon, edessä pieni lasinen riippulampukka lahjoittaja Maria Spiridonovna Hvastunova Pietarista.

— Jumalansynnyttäjä, suurikokoinen maalaus, kullatussa kehyksessä, koko 82x123 sm. riippuva lampukka edessä.

— Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä, hopeariisalla, riippuva lampukka edessä. Siirretty Uspenskin katedraaliin vuonna 1937.

— Kristuksen ylösnouseminen, koko 27x31 cm.

— Pyhä profeetta Elias, hopeariisalla ja applikaatiokuvioisessa kehyksessä lasin alla, koko 84x94 cm. ajoitettu vuoteen 1750? Lahjoittaja Anna Vasiljevna Sokolova Pietarista 25. marraskuuta 1901. Ikonin edessä pronssinen lampukka.

Pohjoisenpuoleinen kirkkosalin seinä

— Pyhä Vladimir, tummassa kultakoristeisessa kehyksessä, koko 49x87 cm. edessä lampukka. Järvenpäässä lainassa vuosina 1948–58.

— Neitsyt Maria kaikkien murheellisten ilo, aplikaatiokoristeisessa kiotassa. Lahjoittaja santarmi Sinitsinin vaimo, koko 31x36 cm.

— Pohjoisoven yläpuolella, neitsyt Marian temppeliintuominen, koko 59x89 cm.

Sisäänkäyntioven yläpuolella Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä, koko 27x44 cm. Esihuoneen vastakkaisilla seinillä kaksi arkkienkelien ikonia, koko 57x97 cm. Ovien yläpuolella pyhittäjät Arsenios Ihmeidentekijä ja Pyhä Mikael. Kirkkosaliin vievien lasiovien yläpuolella on pyhän Vladimirin ikoni. Kirkkosalissa Kristus siunaa lapsia, koko 63x80 cm, kullatussa kehyksessä. Kirkkosalissa solean portaiden edessä analogeilla on pyhän Serafim Sarovilaisen ikoni kaiverruksin koristetussa kiotassa, koko 37x41sm ja Herran Ristin ylentämisen ikoni, koko 27x31 cm. Jumalansynnyttäjän ikoni hopeoidulla kupaririisalla, sijoitettu puiseen kullattuun verkkokuvioiseen kiotaan koko 54x60 cm erittäin vanha, tuntematon lahjoittaja Hangosta. Vuoden 1958 luettelossa ikoni on nimellä: Kaikkien surevaisten ilo. Kristusikoni hopeariisalla kiotassa, pienikokoinen, lahjoittaja G.V. Abramov Hangosta. Siirretty Uspenskin katedraaliin vuonna 1937. Apostolien Pietarin ja Paavalin ikoni kultapainettu puulle, pienikokoinen.

Vuosien 1903–58 välisenä aikana kirkkoon merkityt ikonit.

— Pyhä Johannes Sotilas, maalaus koko 95x188 cm, tekijänä Pietarin taideakatemian maalari Rebrov.

— Pyhä Nikolaos, Ihmeidentekijä kuten edellä.

— Pyhät Kosmas ja Damianos, hopeariisalla, pienikokoinen.

— Jumalansynnyttäjä, maalattu lasille, lahjoittaja rouva Olin.

— Ikoni ja risti emalityötä, lahjoittaneet vienankarjalaisen kauppiaan Simeon Jakovlevin omaiset.

— Hopeoitu puinen risti jossa jalokiviä, lahjoittanut San Fransiscon piispa Johannes. Sijoituspaikka tuntematon.

— Pyhät Aleksanteri ja Ekaterina, tullut lahjoituksena Syväniemeltä.

— Jumalansynnyttäjä, Hodigetria, koko 18x22 cm. Vanha, tullut Räisälän rukoushuoneelta Syväniemen kautta?

— Jumalansynnyttäjä, Iverskaja, koko 18x22 cm, lahjoittanut pastori Daniel Orädd. Kristuksen syntymä, lahjoittaja Ina Colliander.

— Kristus, lahjoittaja Nikolai Pasternack.

— Kristus-ikoni, lahjoittaja Leningradin metropoliitta Nikodim.

Kirkon sivutorneissa on seuraavat Ina Collianderin tekemät mosaiikki-ikonit: Pyhä Maria Magdaleena, pyhä suuriruhtinas Vladimir, pyhä Nikolaos, Jumalansynnyttäjä, pyhä Panteleimon, arkkienkeli Mikael, arkkienkeli Gabriel ja Jeesus Kristus. Pääsisäänkäynnin yläpuolella on lisäksi Pyhä Kolminaisuus. Marina Repo on tehnyt mosaiikki-ikonin pyhä Stefanos.

— Kristus, koko 40x100 cm.

— Jumalansynnyttäjä, koko 40x100 cm.

— Arkienkeli Mikael, koko 40x100 cm.

— Pyhä palkattaparantaja Panteleimon, koko 40x100 cm, nykyisin Tikkurilan rukoushuoneessa.

— Pyhä suuriruhtinas Aleksanteri Nevski, koko 40x100 cm, nykyisin Tikkurilan rukoushuoneessa.

Nämä viisi ikonia on maalattu kankaalle, ja niiden yläpäät ovat kaarevat. Niiden alkuperää ei ole selvitetty, mutta voidaan epäillä niiden olevan alkuaan entisestä Pyhän Panteleimonin kirkosta, joka on toiminut vuosina 1846—54, ja siirretty vuoden 1855 jälkeen Viaporiin, josta ne mahdollisesti vuoden 1918 jälkeen Suomenlinnan esineiden mukana siirtyivät Helsingin seurakunnan huostaan. Niissä on leimat "Hanko". Toinen vaihtoehto olisi se, että ne olisivat jostain entisen Venäjän Itämeren laivaston sairaalalaivan kirkosta, tähän viittaa seurakunnan historia. Ikonien tutkiminen ja ajoittaminen tässä vaiheessa vaatisivat huomattavasti enemmän aikaa ja varoja.

Varastohuoneessa olevia ikoneita

— 6 kpl pyöreitä, halkaisijaltaan 32 sm:n suuruisia ikoneja, aiheet apostolit Matteus, Markus, Luukas ja Johannes sekä arkkienkeli Gabriel ja neitsyt Maria.

— Paperisia juhlapäivien ikoneja.

— Pyhä palkattaparantaja Panteleimon, paperi-ikoni.

PUVUSTO JA KIRKKOTEKSTIILIT

Kirkkoon oli hankittu lähes kaikki kirkkotekstiilit liturgisissa väreissä. Ne oli valmistettu eri kangaslaaduista, kuten brokadista, glasetista, silkistä, ja sametista. Osa näistä tekstiileistä on vieläkin olemassa ja joitakin säilytetään Hangon kirkossa. Kuntonsa vuoksi nämä tekstiilit eivät ole enää käytössä. Pääosa tekstiileistä ja puvuista on hankittu seurakunnan varoilla, ja osa on saatu lahjoituksina.

Tekstiilit

Liinat:

— Hopeanvärinen kultanauhalla ja pensselikoristeilla, liina Pyhälle pöydälle.

— Keltainen kiillekultainen pensselikoristeinen liina Pyhälle pöydälle.

— Pyhänpöydänliina mustaa samettia, pensselikoristeinen.

— Pyhänpöydänliina punaista silkkiä, lahjoittaja herra Zaitsev.

— Keltainen liina analogille.

— Pyhänpöydänliina valkoista glasettia kirjottu sinisin samettikukin.

— Keltainen Uhripöydänliina.

— Liina huulienpyyhkimistä varten, lahjoittaja Vera Sitova Moskovasta.

— Pitkäliina (Käspaikka) ristipistokoristeinen, Ristinylentämisen ikoni anologipöytää varten. Lahjoittaja Maria N. Krjukova Pietarista.

Suuret peitteet:

— Uhripöydän musta peite 2 kpl.

— Pyhänpöydän musta peite.

— Analogin musta peite 3 kpl.

— Apupöydän musta peite manchester-kangasta.

— Pyhänpöydän peite valkoista glasettia 2 kpl.

— Uhripöydän peite valkoista glasettia 2 kpl.

— Panihidapöydän peite valkoista glasettia.

— Analogin peite valkoista glasettia 2 kpl.

— Pyhänpöydän peite valkoista glasettia sinisin samettikukin.

— Pyhänpöydän peite tummanpunaista brokadia.

— Uhripöydän peite tummanpunaista brokadia.

— Panihidapöydän peite keltaista kangasta, lahjoittaja Maria Nehaeva, Kronstadtista.

— Kuninkaanoven sininen silkkiverho, saatu lahjoituksena vuonna 1903 Nišni Novgorodista herra Zaitsevilta.

— Uhripöydän peite keltaista kangasta, jossa yläosa palttinaa. Lahjoittaja Vera Titova Moskovasta.

— Pyhänpöydän peite keltaista kangasta applikaattiokuviolla.

Ehtoollispeitteet:

Ehtoollispeitteet käsittävät liinasarjan, johon kuuluvat iso ehtoollispeite (Ilma) suorakaiteen muotoinen ja 2 kpl ristinmuotoista pientä ehtoollispeitettä.

— Iso ehtoollispeite keltaista kangasta, kiillekullalla ja kukka-aiheilla koristeltu.

— Ehtoollispeitesarja tummanpunaista samettia, kullalla kirjailtu, ripsireunainen.

— Ehtoollispeitesarja, silkkinen ruusuaihein koristeltu ja ripsireunukset.

— Ehtoollispeitesarja, hopeaglasettia ja samettia.

— Ehtoollispeitesarja, hopeakangasta kirjailtu vaalean- sinisin samettikukin.

— Ehtoollispeitesarja, sinistä samettia hopeakirjontaa.

— Ehtoollispeitesarja, silkkiä siniset kukka-aiheet ja ripsireunus.

— Ehtoollispeitesarja, tummanpunaista samettia ja kultakirjontaa, yksinkertainen.

— Ehtoollispeitesarja, violettia samettia yksinkertainen keltainen kirjailu.

— Ehtoollispeitesarja, kuten edellä.

— Ehtoollispeitesarja, isompikokoinen, kiillekulta koristelua.

— Ehtoollispeitesarja, vaaleansinistä atlassilkkiä ja samettikukin kirjailtu.

— Ehtoollispeitesarja, vaaleansinistä glasettia.

— Ehtoollispeitesarja, sinistä samettia ja kirjailtu kullalla. Lahjoittajana tuntematon henkilö.

— Ehtoollispeitesarja, valkoista glasettia kultaripsireunus.

— Ehtoollispeitesarja, kultaglasettia kirjailtu samettisin kukkakoristein.

Puvusto

Papinpukuun kuuluvat seuraavat osat: Feloni, epitrakiili, hihat, vyö, kuvevaate tai epigonatio ja alus-stikari, joka on aina valkoinen.

— Papinpuku valkoista silkkiä kukkakoristein, hartiakappale punaista samettia.

— Papinpuku violettia samettia.

— Papinpuku valkoista glasettia, kirjailtu.

— Papinpuku keltaista kangasta kiillekulta koristein.

— Papinpuku kuten edellä.

— Papinpuku puolisilkkinen.

— Papinpuku valkeaa silkkiä.

— Papinpuku mustaa samettia.

— Papinpuku keltaista kangasta kiillekulta koristein.

— Papinpuku valkeaa brokadia.

— Papinpuku valkeaa brokadia sinisin reunuksin (arvokas).

— Papinpuku sinistä silkkiä, lahjoittaja Vera Titova Moskovasta.

— Papinpuku punaista kangasta kultakoristeinen. Lahjoittaja Ivan Andrejevitš Durdin Pietarista.

— Papinpuku vihreää kangasta koristeltu keltaisin ristein, sotilaskirkkokangasta.

Diakonin pukuun kuuluvat seuraavat osat: Stikari, orari ja hihat.

— Diakoninpuku puolisilkkiä (orari ja hihat puuttuvat).

— Diakoninpuku keltaista kangasta kiillekulta koristein (orari ja hihat puuttuvat).

— Diakoninpuku valkeaa brokadia.

— Lisäksi kaksi poikien stikaria.

— Musta kauhtana (viitta) karkeaa villakangasta kirkon vahtimestarin käyttöön, lahjoittaja Ilja Nikolajevitš Efimov.

KIRKON IRTAIMISTON VAIHEISTA

Hangon seurakunnan ja kirkon tultua osaksi Helsingin ortodoksista seurakuntaa vuonna 1919, heräsi mielenkiinto kirkon esineistöä kohtaan. Kirkon esineistöä käytiin tutkimassa Hangossa muutamia kertoja. Samoihin aikoihin selviteltiin myös Etelä-Suomen lakkautettujen varuskuntakirkkojen kirkollista esineistöä, jota myös oli osittain joutunut Helsingin ortodoksisen seurakunnan haltuun. Hangossa toimitettiin suurempi inventaario vuonna 1937, jolloin joitakin esineitä siirrettiin ns. säilytykseen mm. Uspenskin katedraaliin, Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon ja Hautausmaan vanhaan kappeliin. Esineistöä merkittiin asiakirjojen mukaan em. kirkkojen kalustoluetteloihin, esim. vanhaan Elian kappeliin sijoitettiin messinkinen Artoforion ja siihen kuuluva lipas, hopeinen ehtoolliskalusto laatikoineen ja 7 sarjaa erivärisiä ehtoollispeitteitä, sekä suitsutusastia. Pyhien Vladimirin ja Maria Magdaleenan kirkko jouduttiin tyhjentämään kevättalvella 1940 Hangon miehityksen johdosta. Seurakunta siirsi kirkon omaisuuden Helsingin muihin kirkkoihin säilytykseen. Seurakunnan tilintarkastajat olivat esittäneet kevättalvella 1942, että Tabunovin koulutalosta varattaisiin sopiva tila, johon esineet varastoitaisiin ja niistä laadittaisiin tarkka luettelo. Sotien jälkeen alettiin tutkia mahdollisuuksia kirkollisen toiminnan elvyttämiseksi, toisaalla oli ajatus "likvidoida" Hangon kirkko esineistöineen. Elvyttämisajatus kuitenkin voitti ja esineistöä siirrettiin Hankoon vuosina 1951—58 kun kirkkoa palautettiin käyttökuntoon. Kuitenkin kirkon esineistöä ehdittiin luovuttaa mm. Järvenpäähän evakuoituun Terijoen rukoushuoneeseen.

Aikaisemmin pyhän Kolminaisuuden kirkkoon luovutetut tekstiilit ja esineet katsottiin käytetyksi loppuun vuonna 1948 tehdyn pöytäkirjan mukaan, joten niitä ei enää siirretty Hankoon. Kirkko oli saatu kalustettua vuoteen 1958 mennessä lähes alkuperäisellä kalustolla. Selvitystyön yhteydessä on seurakuntamme eri temppeleistä vieläkin löytynyt Hangon kirkon esineitä, jotka aikanaan lahjoitettiin pyhien Vladimirin ja Maria Magdaleenan kirkolle.

Perustettaessa läntiselle Uudellemaalle siirtyneille karjalaisille kirkollista toimintakeskusta Lohjalle, ja jotta siellä voitaisiin toimittaa palveluksia, siirrettiin sinne esineistöä Helsingistä sekä Hangosta. Huonosta kirjanpidosta, esineitten vaihtelevasta nimeämisestä, tuntomerkkien puutteellisuudesta ja vaihtelevasta sijainnista johtuen on ollut vaikeuksia saada aivan tarkkaa kuvaa kirkollisten esineiden vaiheista ja niistä toimenpiteistä, joita tehtiin vuosina 1937–40 ja 1958 sekä vuoden 1960 loppupuolella. Viime vuosina kirkkoon on hankittu uutta esineistöä ja puvustoa ensisijaisesti Venäjältä. Esineiden tiedot perustuvat kirkon kalustoluetteloihin, erilaisiin pöytäkirjoihin, luovutusasiakirjoihin ja arkistolähteisiin. Hangon itsenäisen seurakunnan aikaiset kalustoluettelot ovat asiallisia, mutta niitä on vain liian harvoilta vuosilta. On ollut alustavia keskusteluja ja suunnitelmia palauttaa takaisin Hankoon sinne kuuluva esineistö. Palauttamisesta ei ole saavutettu yksimielisyyttä ja siihen suhtaudutaan vieläkin tunnepohjaisesti.

UUDELLEEN JÄRJESTELYT

Suunnitelmia kirkon lakkauttamiseksi

Hangon seurakunnan talous-, hallinto ja kaikki kirkollinen toiminta siirrettiin Helsinkiin vuonna 1919. Palveluksia toimitettiin vain harvoin eli vähintään kerran vuodessa ja nekin ensimmäisen matkapapistopiirin papin toimesta. Vuotuiseen temppelijuhlaan saatiin Helsingistä papistoa ja kuoro juhlistamaan tilaisuutta. Kirkkorakennus pidettiin kunnossa ja alueesta huolehdittiin. Asuintalo kirkon vieressä, jossa oli vahtimestarin asunto pääsi vuosien myötä rapistumaan ja sai lopullisen purkutuomion vasta 1960-luvulla. Arkkipiispa Herman (1878–1960) kiinnitti huomiota kirkon ja hautausmaan tilaan piispantarkastuksen yhteydessä vuonna 1929. Palvelukset supistuivat minimiin vuoden 1931 jälkeen, kun palvelusten toimittaminen siirtyi Helsingin seurakunnan ja matkapapistopiirin pappien huoleksi. Tähän toivat tyytymättömyytensä ilmi alueen ortodoksit kirjelmillään ja lehtikirjoituksillaan varsinkin vuoden 1935 paikkeilla.

Kirkon kaukaisen sijainnin, turvallisuuden ja lopettamisajatuksen vuoksi siirrettiin koko esineistö Helsinkiin Uspenskiin ja P.Kolminaisuuden kirkkoon vuonna 1937. Samassa yhteydessä kirkon omaisuus luetteloitiin ja arvioitiin.

Kirkon purkamissuunnitelmia todistaa asiakirja joulukuun 10. päivältä 1937, jossa annetaan kustannusarvio ja työselitys kirkon siirtämisestä Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle.

Tässä muutossa kirkosta olisi poistettu sivukupolit ja sivusisäänkäynnit. Asian edetessä hitaasti, tässä tapauksessa onneksi, kirkko jäi purkamatta ja siirtämättä kun suuremmat asiat tulivat vaikuttamaan Hangon elämään.

Kevättalvella 1940 Helsingin seurakunnan neuvosto antoi määräyksen tyhjentää kirkon, koska Hangon alue luovutettaisiin Neuvostoliiton sotilastukikohdaksi. Esineistöä sijoitettiin seurakunnan eri temppeleihin, myöhemmin myös Järvenpääin rukoushuoneeseen. Hangossa uudet vallanpitäjät vaativat seurakunnalta kirkon piirustuksia keväällä 1941, ja heille toimitettiin kopiot kuukautta myöhemmin. Tässä yhteydessä mahdollisesti on alkuperäisille piirustuksille tapahtunut jotain, sillä ne ovat edelleen kadoksissa. Nyt esillä olevat piirustukset ovat suomalais-neuvostoliittolaisen sekakomission arkistosta Ulkoministeriöstä. Evakuoinnissa kirkon sisustus purettiin täydellisesti, myös kellot siirrettiin pois. Miehityksen aikana kirkkoa käytettiin "kulttuuritalona". Vuoden 1941 joulukuussa suomalaiset valtasivat takaisin Hangon ja tässä yhteydessä kirkko sai vaurioita. Pahemmin vaurioitui luterilainen kirkko ja Hangon luterilainen seurakunta pyysikin kesällä 1942 lupaa saada käyttää palveluksiensa toimittamiseen ortodoksista kirkkoa. Joulukuun 9. päivänä 1949 esitettiin seurakunnan neuvostossa ajatus Hangon kirkon omaisuuden likvidoimisesta. Asiaa selvittämään asetettu toimikunta, johon kuului pastori Tapani Repo, isännöitsijät Aleksander Denisoff ja Nikolai Pasternack, antoivat, käytyään tutustumassa kirkkoon 20.4.1950, lausunnon, että kirkko tulisi kunnostaa, kalustaa ja ottaa käyttöön.

Kunnostusta ja elvytystä

Seurakuntaneuvosto kokouksessaan 16.2.1951 antoi komitealle tehtävän selvittää kirkon käyttöönottoa. Kesällä 1951 seurakunta neuvotteli kaupungin kanssa kirkon tonttiasiasta.

Kaupunki olisi ollut halukas vuokraamaan tontin edelleenkin vaikka 40 vuodeksi, mutta samalla toivottiin kirkon tontin pienentämistä. Kirkon korjaamisesta laadittiin kaksi kustannusarviota, joista välttämätön korjausremontti olisi enimmillään tullut maksamaan 470.000 mk ja perusteellisempi korjaus 1.100.000 silloista markkaa. Asiakirjojen perusteella voidaan olettaa, että kaupunki otti osaa kirkon korjauskustannuksiin. Komitea ja kaupunki kiinnittivät huomiota vanhaan hautausmaahan, jonka tila oli surkea. Ehdotettiin muistomerkin pystyttämistä ja alueen aitaamista.

Kahteentoista vuoteen pidettiin ensimmäinen palvelus pyhien Vladimirin ja Maria Magdaleenan kirkossa nimikkopyhänä heinäkuussa 1951. Palvelukseen oli saapunut runsaasti väkeä joista n. 10 laskettiin ortodokseiksi. Rovasti Tapani Repo, joka oli innokas kirkon toiminnan elvyttäjä, toimitti muutaman kuorolaisen avustamana liturgian. Todettiin yhteisesti, että 3–4 palvelusta vuodessa tyydyttäisi sielunhoidolliset tarpeet Hangossa.

Kirkon kunnostus aloitettiin vuonna 1954 maalaamalla rakennus ulkoa, paria vuotta myöhemmin aloitettiin varsinainen korjaus. Kirkko kunnostettiin ja maalattiin sisältä vuonna 1956, kahtena seuraavana vuotena tehtiin sisustustyöt. Kunnostustöitä johti ja valvoi arkkitehti Ivan Kudrjavzew.

Hangon esineistöä kerättiin yli kymmenestä kohteesta, joissa se oli säilytettävänä tai lainassa. Esineitä oli lainassa myös Järvenpäässä olevassa Terijoen seurakunnan rukoushuoneessa, ja niitä oli annettu niinkin myöhään kuin vuonna 1949. Tiedossa ei ole siirrettiinkö esineistö takaisin Hankoon. Esineet merkittiin niiden tunnistamiseksi kirjaimella G, joka oli alkukirjain Hangon (Gango) venäjänkielisestä nimestä. Kirkon sisustaminen aloitettiin vuoden 1956 jälkeen: alkuun koottiin ikonostaasi ja sen ikonit kunnostettiin muiden ikonien kanssa, ikonien puhdistuksen suorittivat Ina ja Tito Colliander. Ikonostaasin ulkonäkö muuttui, sillä alkuperäisosia ei kaikkia saatu "sopimaan" uuteen kokoonpanoon. Esineitä on jäänyt muihin kirkkoihin, joissa niitä tapaa vielä nykyäänkin. Osa vanhoista kirkonkelloista on sijoitettu Helsingin hautausmaan profeetta Elian kirkkoon. Hangossa on jäljellä vanhoja kelloja kolme, joista suurin painaa 756 kiloa, kaksi on saatu lahjaksi tehtailija Y. Mannerilta, joista pienin on löytynyt metsästä Valamosta. Monista lahjoituksista mainittakoon vielä Ina Collianderin yhdeksän mosaiikkityötä, joista kahdeksan on pienissä sivutorneissa ja Pyhä Kolminaisuus pääsisäänkäynnin yläpuolella. Yhden mosaiikkitöistä sivutorniin on tehnyt Marina Repo. Vuosia kestäneen kunnostuksen ja 1.700.000 silloista markka maksaneen kunnostuksen jälkeen kirkko vihittiin uudelleen elokuun 24 pnä 1958. Juhlapäivän aattoiltana toimitettiin vigilia ja vedenpyhitys. Kirkon vihkimisen toimitti Helsingin piispa Aleksanteri (1883–1969) papiston ja kirkkokuoron avustamana. Tällöin vihittiin Pyhälle pöydälle uusi antiminssiliina, johon siirrettiin pyhäinjäännös vanhasta liinasta. Tämän jälkeen jumalanpalvelusten lukumäärä vakiintui, ja ne hoidettiin ensisijaisesti kolmannen papin toimesta Helsingistä käsin.

Pappila ja seurakuntakoulu

Vuonna 1898 rakennettu pappila kirkon vieressä oli vuosien myötä päässyt, kun siellä ei enää asunut vakinaista pappia, ränsistymään. Pappilan piirustukset oli nähtävästi suunnitellut rakennusmestari J.V. Mäkinen, muuntaen aiemmin tekemiään koulutalon piirustuksia. Itsenäisen seurakunnan aikana pappi ja kanttori olivat asuneet siinä vakituisesti. Hangon tultua osaksi Helsingin seurakuntaa toimittava papisto yöpyi siellä vain tarvittaessa. Vakituisesti rakennuksessa asui vain vahtimestari, joka hoiti kirkkoa ja kirkkoalueen kuntoa. Seurakunta oli ottanut kahteen muuhun huoneistoon myöskin vuokralaiset.

Pappilan tontti oli asemakaavajärjestelyjen seurauksena eräässä vaiheessa siirtymässä kaupungille ja kaupunki esitti pappilan siirtämistä kirkon tontille tai viereiselle 1547:n m² tontille, jonka seurakunta olisi saanut vuokrata. Naapuritontin omistaja C. Bergström olisi halunnut ostaa pappilan 150.000 markalla ja siirtää sen kokonaisena tontilleen. Rakennuksen siirtäminen olisikin tullut maksamaan runsaat miljoona markkaa. Pappilarakennus purettiin kaupungin määräyksestä vuonna 1967, mutta kirkon läheisyyteen saatiin rakentaa pienempi asuin- ja huoltorakennus kokoustiloineen, joka tuli maksamaan 30.000 markkaa. Aikanaan kirkon ympärillä oli ollut puuaita. Aitaa portteineen suunniteltiin myös 50–60-lukujen vaihteessa kolmen erilaisen vaihtoehdon pohjalta. Kaunis puuaita portteineen olisi korostanut kirkon arkkitehtoonista ilmettä metsän keskellä.

Hangon venäläinen seurakuntakoulu perustettiin vuonna 1896. Koulu toimi aluksi Alku-nimisessä huvilassa, mutta viimeiset vuotensa koulu toimi Koulukadulla olevassa rakennuksessa ja vallankumousta edeltävät vuodet Tammisaaressa. Monet piirustukset viittaavat siihen, että Hankoon suunniteltiin isoa sisäoppilaitostyyppistä koulurakennusta. Erään vaihtoehdon oli suunnitellut pastori A. Jakubov, mutta rahanpuutteen vuoksi jäi tämä suunnitelma toteutumatta. Kaupunkiin suunniteltiin myöskin venäläistä ammattikoulua, joka olisi noudatellut Tampereelle valmistuneen koulutalon arkkitehtuurisia muotoja. Tämän suunnitelman takana ja piirustuksien laatijana oli venäläinen arkkitehti V. I. Barankejev vuonna 1894. Toiset piirustukset koulutaloa varten laati arkkitehti Johan Alfred Andersson.

Olosuhteista johtuen nämä suuret suunnitelmat jäivät toteutumatta. Kansakoulun opettajista mainittakoon neiti Skorodomova ja Mihail Gustinov. Koulun toiminta lakkasi nähtävästi varojen puutteessa vuonna 1902. Koulu sai varansa pääasiassa venäläiseltä hyväntekeväisyysyhdistyksen Hangon osastolta. Koulua suunniteltiin eräässä vaiheessa kirkon tontille. Asiakirjojen mukaan Hangon venäläinen koulu siirtyi vuoden 1902 jälkeen Tammisaareen, jossa koulun toiminta loppui vuonna 1918.

Hautausmaa

Hangon ortodoksinen hautausmaa on syntynyt autonomian ajan alkuvuosina, kun alueelle alkoi asettua venäläisiä, mutta on mahdollista, että jo ruotsinvallan aikana ko. paikkaa olisi suunniteltu luterilaiseksi hautausmaaksi (viittaus "kuninkaallisella käskyllä vuodelta 1807", löytyy eräistä asiakirjoista). Alue on kuulunut tilaan nimeltä Fästningsjord RN:0 6,1, minkä maarekisterin mukaan omistavat valtio ja Hangon kaupunki. Se on lohkottu vuonna 1833 ja merkitty maarekisteriin linnoitukselle kuuluvana liikamaana vuonna 1836. Hangon kaupungin perustamisen johdosta tehdyissä asiakirjoissa ja kartoissa alue on merkitty venäläiseksi hautausmaaksi jo vuonna 1872 ja omistajaksi valtio. Vanhoissa karttapiirroksissa mainitaan hautausmaan sijaitsevan Nuottasaaren pohjoispuolella ja varsinkin venäläisissä kartoissa vuosilta 1844–50 on hautausmaa sijoitettu melko lähelle rantaviivaa.

Ensimmäiset hautaukset on suoritettu vuonna 1809 ja siitä lähtien aina 1950-luvulle. Alueelle on haudattu n. 400 vainajaa, mutta osa leposijoista on kadonnut ajan saatossa. Jos alueen ympärille suunniteltu kiviaita olisi saatu toteutetuksi olisi alueen kokonaisuus säilynyt ehkä paremmin. Alueelle haudattiin ensimmäisen maailmansodan aikana Suomenlahdella tuhoutuneen venäläisen miinalaivan miehistö ja heille pystytettiin kaksi muistomerkkiä. Nykyisin hautausmaan koko on 3.650 m², kun aikaisemmin se lienee ollut laajempi. Ensisijaisesti sitä ovat nakertaneet rautatie ja muu "tarpeellisempi" käyttö.

Hautausmaa-alueen kunto oli surkea jo 1950-luvulla, kun kirkkoa alettiin kunnostaa. Alueen tilaan olivat kiinnittäneet huomiota myöskin kaupungin viranomaiset ja samalla selvitettiin omistussuhteet tonttiin nähden. Selvisi, että seurakunta ei omistanut aluetta, mutta omistamista tulkittiin niin, että seurakunnalla on alueeseen hallintaoikeus niin kauan kuin se käyttää sitä hautausmaana. Toisaalta hautausmaata suojaa myöskin muinaismuistolaki vuodelta 1963. On myöskin esitetty, että tämä vanha kalmisto vietäisiin tulevaan muinaismuistorekisteriin. Ajatuksena oli 1960-luvun lopulla rakentaa kaupunkiin johtava sisääntulotie siltana hautausmaan yli vapaasatamaan, onneksi se jäi vain paperille. Aluetta raivattiin, siivottiin ja hautakiviä nostettiin pystyyn vuonna 1960. Aita hautausmaan ympärille saatiin Orvokki ja Vladimir Soboleffin häälahjana, jota he olivat toivoneet vuorineuvos Pehr Sommarilta. Aita pystytettiin sitten hautausmaan ympärille seurakunnan toimesta 1962.

Toimikunta, jonka tehtävänä oli ollut kirkon ja hautausmaan tulevaisuuden kartoitus esitti vuonna 1952, että hautausmaa säilytetään ja sinne pystytettäisiin kaikille vainajille yhteinen muistomerkki. Esitys toteutettiin vuonna 1964, vainajille pystytettiin kookas metalliristi mukulakivikummun päälle. Ristin siunasi Helsingin seurakunnan esimies Mikael Kasanko 16. elokuuta 1964. Tämä vanha metalliristi on peräisin puretusta ns. Rauhankappelista Uspenskin katedraalin edestä. Tänä päivänä tämä vanha kalmisto on edelleen ympäristönsä puristuksessa ja saanut osakseen ulkopuolista ilkivaltaakin. Lähistölle suunnitellaan uutta tietä satamaan ja on keskusteltu vaihtoehdoista hautausmaan uudeksi aidaksi. Jotta hautausmaa saataisiin suojattua paremmin, tulisi aidan olla massiivisempi ja alueen henkeen sopivampi. Näin vanha ortodoksikalmisto säästyisi joutumasta urbaanin yhteiskunnan alle.

Russarön saaren rukouspaikka

Ensimmäisen maailmansodan poliittisen ilmapiirin kiristyttyä, rupesivat venäläiset vahvistamaan Suomen puolustusta ja sotaväen vahvuutta lisättiin, näin myös Hangossa. Etuvartioksi merelle rakennettiin Russarön saarelle lisää vartio- ja majoitustiloja, joiden yhteydessä rakennettiin myös ruokalarakennus. Tämä puinen L-kirjaimen muotoinen rakennus on valmistunut ennen vuotta 1914. Ruokalan yhteyteen sijoitettiin pieni kotikirkko tai ikoninurkkaus.

Kirkollinen tila oli rakennettu L-muotoisen rakennuksen ulkokulmaan, pienenä ulokkeena joka sisätilassa muodosti ehkä noin 2 metrin syvennyksen. Pyhäinkuvat olivat sijoitettu tähän tilaan. Varsinaisesti tätä ei voida kutsua kirkoksi vaan eräänlaiseksi ruokasalin kotialttariksi. Tässä ei varsinaisesti toimitettu suuria palveluksia. Ikoninurkkaus toimi pääasiassa henkilökohtaisena hiljentymispaikkana. jossa voi sytyttää tuohuksen ja muistella vaikka kaukaisia omaisiaan.

Ei ole tietoa, kuinka paljon ikoneita oli tässä rakennuksessa, niitä saattoi olla myös muissakin saarella olevissa majoitustiloissa. Venäläisten poistuttua saarelta vuoden 1917 jälkeen, ottivat sotasaalisviranomaiset rakennukset haltuunsa ja inventoivat myös kirkollisen esineistön. Vuoden 1918 loppukesästä määrättiin ruokalarakennus huonon kuntonsa vuoksi purettavaksi.

Purkutavara myyttiin huutokaupalla ja kirkollinen esineistö lähetettiin Helsinkiin Sotasaalis-Keskusosaston varastoon. Sieltä ne aikanaan siirtyivät Kreikkalaiskatolisen Kirkollishallituksen varastoon Sortavalaan, missä ne tuhoutuivat talvisotapommituksissa.

VIIMEISET VUOSIKYMMENET

Pyhän suuriruhtinas Vladimirin ja mirhantuoja Maria Magdaleenan kirkon uudelleen vihkimisen jälkeen, kirkollinen elämä vakiintui ja säännölliset jumalanpalvelukset pidettiin noin 3–4 kertaa vuodessa. Palvelukset hoiti ensisijaisesti pastori Tapani Repo, joka oli ollut mukana Hangon kirkon pelastuskomiteassa. Aika ajoin palvelukset supistuivat kerran vuodessa pidettävään temppelijuhlaan.

Hangon hengellinen elämä vilkastui, kun vuonna 1968 perustettiin neljännen papin toimi, jonka toimipaikka sijoitettiin Lohjalle, mistä käsin hoidettiin palvelukset Hangossa. Alueen ensimmäiseksi papiksi tuli, nykyinen rovasti, silloinen pastori Aleksander Korelin ja kanttoriksi tuli nykyisin oopperalaulajana tunnettu Martti Wallen. Vuoden 1968 jälkeen kirkollinen elämä vilkastui niin Lohjalla kuin Hangossakin. Kirkosta pidettiin nyt huolta ja sen hoitoon varattiin seurakunnan talousarvioon vuotuinen määräraha. Vanha pappila purettiin vuonna 1967, uusi rakennus valmistui saman vuoden loppupuolella ja se vihittiin seuraavana vuonna. Vuosien mittaan on jumalanpalvelukset lisääntyneet niin, että kuukaudessa on keskimäärin kaksi palvelusta, riippuen kirkollisesta ajankohdasta.

Kirkollinen esivalta on jatkuvasti kantanut huolta Hangon kirkosta ja alueen hengellisestä kehityksestä. Piispat ovat käyneet toimittamassa ainakin temppelijuhlapalvelukset. Nykyinen hiippakunnan esipaimen vierailee Hangossa useasti vuodessa.

Vuosien kuluessa ei kaikkea kirkon esineistöä ole saatu takaisin Hankoon, vaan sitä on edelleenkin useissa seurakuntamme kirkoissa. Tästä johtuen on joitakin uudishankintoja kirkon kalustoon. Uskonnonopetus alueella on hoidettu seurakunnan toimesta. Siitä vastaavat alueen pappi, kanttori ja uskonnonopettaja. Kuorotoiminta alueella on ollut vähäistä ja kirkkolaulu on jäänyt kanttorin ja muutaman kuorolaisen harteille. Suurempiin palveluksiin on pyydetty kuoroapua seurakunnan muista kirkoista. Kerhotoiminta Hangossa ei ole ollut mitenkään aktiivista, vain pieni lapsikerho on yrittänyt toimia. Praasniekka perinne on 1980-luvulla elpynyt ja niiden yhteydessä on suoritettu vedenpyhityksiä merenrannassa. Näihin tapahtumiin voidaan rinnastaa myös tiettävästi ensimmäinen Hangossa toimitettu kirkollinen vihkimys, kun vuoden 1987 praasniekkajuhlien yhteydessä kanttori Kai Tervonen vihittiin diakoniksi. Vihkimisen suoritti silloinen Helsingin metropoliitta Johannes. Paikallistasolla kirkon ja kaupungin suhteet ovat olleet hyvät viimeisinä vuosikymmeninä, kaupunki on antanut asiantuntija-apua niin kirkon kuin hautausmaankin kysymyksissä.

Kaupungin ortodoksista perinnettä ja siihen liittyvää aineistoa on kerätty kaupunginmuseon kokoelmiin. Lähivuosina on kaupungissa ollut useita sellaisia näyttelyitä, joissa on esitelty kirkollista taidetta. Kaupunkilaiset ja turistit ovat voineet tutustua kaupungin erääseen huomattavimpaan nähtävyyteen opastettujen kierrosten avulla. Kaupunkilaiset ovat kantaneet huolta vanhasta hautausmaasta, pitämällä sitä kunnossa oma-aloitteisesti. Nykyisin kaupungissa asuu n.85 ortodoksia ja läntisellä Uudellamaalla lähes tuhat.

Pyhien Vladimirin ja Maria Magdaleenan kirkko täyttää muutaman vuoden kuluttua 100 vuotta. Mutta ortodoksiset perinteet ovat Hangossa paljon vanhempia, niiden kokemat nousun ja laskun vaiheet ovat heijastelleet Suomen ja maailmanhistorian suurtapahtumia. Tänään kirkko elää vakaata kehittymisen aikaa perinteitä kunnioittaen ja aikaansa seuraten.

Liitteet ja taulukot

Venäläiset mitat ja painot

1 tuuma = veršok = 4.45 sm

1 kyynerä = aršin = 71.12 sm

1 syli = sažen = 2.133 m

1 virsta = virsta = 1.066 km

1 tynnytiala = noin 0.5 ha

1 desjatina = 1.9 ha

1 leiviskä = 10 kg

1 puuta = 16.38 kg

1 naula = zolotnik = 4,266 gr

Hangossa toimineet seurakunnan esimiehet [Nimi, synt-kuol., toiminut]

Zlatovski Foma, —, 1839–1854 (*Siirtynyt Venäjälle)

Jakubov Aleksanteri, 1858–1924, 1896–1902

Poloshenski Mikael, 1876–, 1903–1907 (*Siirtynyt Venäjälle)

Svetov Johannes, 1877–1918, 1907–1918

Hangossa toimineet matkapapit

Jakubov Aleksanteri, 1858–1924, 1888–1896

Hentunen Johannes, 1861–1908, 1902–1907

Pantsu Grigori, 1866–1959, 1908–1910

Borotinski Evgeni, 1883–1955, 1910–1914

Lebedev Aleksander, 1851–1926, 1914–1923

Borotinski Evgeni, 1883–1955, 1923–1931

Hänninen Vladimir, 1876–1954, 1931–1953

Hanko liitettiin v. 1919 Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan, vuosien 1953–1968 välisen ajan hoiti Helsingin papisto Hangon alueen väestön sielunhoidon.

Repo Tapani, 1918–1981, 1953–1968

H:gin. ort. srk. 4. pappina toimineet, alue Lohja-Hanko

Korelin Aleksander, 1934-, 1968–1971

Merras Olavi, 1943-, 1972–1982

Lisitsin Veikko, 1949-, 1982–1989

Repo Mitro, 1958-, 1990-

Diakonit:

Tervonen Kai, 1959–, 1987– (***Toimii uskonnon opettajana ja harrastelija diakonina)

Hangossa toimineet kanttorit v. 18865–1918

Borotinski Arseni, 1859–1911, 1885–1896

Nikitinski Vladimir, 1872–, 1896–1897

Barsov Nikolai, 1864–, 1897–1900 (* Siirtynyt Venäjälle)

Musovski Georgi, 1881–1953, 1901–1903

Bystrejevski Johannes, 1887-, 1903–1908

Bobrovski Semjon, 1871–1912, 1908–1910

Trofimov Pjotr, 1885–1926, 1910–1915

Sotikov Johannes, 1878–1945, 1916–

Lassfolk Nikolai, —, — (**Tarkempia tietoja ei ole käytettävissä)

H:gin ort, srk. 3. kanttoreina toimineet, alue Lohja-Hanko

Wallen Martti, 1948–, 1968–1972

Ryymin Vilho, 1915–1972, 1968–1969

Hynninen Eino, 1941–, 1972–1977

Timofeicw Nikolai, 1918–, 1978–1980

Tservinskij Helena, 1954–, 1980–1981

Tulchmo Kai, 1960–, 1982–1986

Jyrkinen Matti, 1957–, 1986– edelleen

Kirkon isännöitsijät v.1895 lähtien:

Jefimov Semjon, —, 1895– (**Tarkempia tietoja ei ole käytettävissä)

Efimov Ilja, 1866–, 1920–1918

Nikolajev A. S., –, 1919–1926

Denisov Aleksander, 1882–1970, 1927–1939

Osipov Paul, 1867–1942, 1927–1939

Pasternack Nikolai, 1892–1961, 1939–1961

von Schoultz Konstantin, 1902–1969, 1961–1969

Salkunen Veikko, 1934–, 1969–1986

Soboleff Vladimir, 1945–, 1986– edelleen

Vahtimestarit:

Kadinov Larissa, 1909–1981, 1951–1968

Salkunen Veikko, 1934-, 1969–1986

Soboleff Vladimir, 1945–, 1986–1989

Rannisto Pia, 1945–, 1989–1990

Kainomaa Jouko, 1958–, 1991– edelleen

*). Siirtynyt Venäjälle.

**). Tarkempia tietoja ei ole käytettävissä.

***). Toimii uskonnon opettajana ja harrastelija diakonina.

Tilasto 2 [Liitteenä on seuraavat taulukot numeroineen:]

Tiedosto: Hangon väestö

Tilastollisia tietoja Hangon ortodoksisesta väestöstä

Väkiluku tietoja

TIEDOSTO: Hangon ortodoksinen seurakunta

Hangon ortodoksisen seurakunnan väestötilastotietoja.

Henkilöhakemisto

Abramov G.V. hankolainen lahjoittaja.

Aleksanteri I, s. 1777 k. 1825. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1796–1825.

Aleksanteri II, s. 1818 k.1881. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1855–1881.

Aleksanteri III, s. 1845 k. 1894. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1881–1894.

Aleksanteri, piispa, maallikkonimeltä

Aleksanteri Karpin s. 1883 k. 1969, toiminut Viipurin ja Helsingin sekä Lapin piispana vuosina 1935–1969.

Aleksei Aleksandrovitš s. 1850 k. 1908, suuriruhtinas, suuramiraali, tsaari Aleksanteri III veli.

Andersson Johan Alfred, arkkitehti s. 1868. Toiminut rakennushallituksen ylimääräisenä arkkitehtinä.

Antoni arkkipiispa. Maallikkonimeltään Aleksander Vasiljevitš Vadkovski s. 1846 k. 1912. Vuonna 1892 Suomen ensimmäiseksi arkkipiispaksi. Vuonna 1898 Pietarin metropoliitaksi ja Synodin puheenjohtajaksi.

Barankejev V.I. pietarilainen arkkitehti, suunnitellut Laatokan Valamon Uuden Jerusalemin skiitan kirkon sekä Hangon ort. kirkon.

Barinov Nikolai Ivanovitš s. 1843, kuvanveistäjä, 1867 sai toisen luokan hopeamitalin.

Barsov Nikolai s. 1864, kanttori Hangossa vuosina 1897–1900.

Bergström C., johtaja. Hanko.

Bobrovski Semjon s. 1871 k. 1912, toiminut Hangossa kanttorina vuosina 1908–1910.

Borotinski Arseni s. 1859 k. 1911, toiminut kanttorina Hangossa vuosina 1885–1896.

Borotinski Evgeni s. 1883 k. 1955, toiminut Hangossa matkapappina vuosina 1910–1914.

Brusnikov, pietarilainen ikonimaalari.

Bystrejevski Johannes s. 1887, toiminut kanttorina Hangossa vuosina 1903–1908.

Colliander Ina os. Behrsen s. 1905 k. 1985, taidegraafikko, tehnyt Hangon kirkkoon useita mosaiikkiteoksia.

Colliander Tito s. 1904 k. 1989, kirjailija, edellisen puoliso.

Denisoff Aleksander s. 1882 k. 1970, toiminut isännöitsijänä Hangon kirkossa vuosina 1927–1939.

Durdin Ivan Andrejevitš, lahjoittaja Pietarista.

Efimov Ilja Nikolajevitš s. 1866 k. 1920, Hangon kirkon ensimmäisiä isännöitsijöitä, kauppias ja kunniaporvari Hangossa.

Gontšarov Stepan Osipovitš s. 1831 k.1912, tuli Viaporin komentajaksi vuonna 1887, kenraalikuvernöörin apulaiseksi 1893. Vuosina 1897–1898 vt. kenraalikuvernöörinä.

Gustinov Mihail, koulun opettaja Hangossa.

Hvastunova Maria Spiridonovna, lahjoittaja Pietarista.

Herman arkkipiispa, maallikkonimeltään Herman Aav s. 1878 k. 1960, Eestistä Suomen arkkipiispaksi vuonna 1923.

Jakovlev Simeon, vienankarjalainen kauppias.

Jakubov Aleksanteri Ivanovitš, s. 1858 k. 1924, toiminut Hangon seurakunnan esimiehenä vuosina 1896–1902.

Janovski Antonina Jakovna, s. 1884, pastori Poloshenskin puoliso.

Jefimov Semjon, toiminut kirkon isännöitsijänä.

Johannes, arkkipiispa maallikkonimeltä Johannes Rinne, toimi vuosina 1969–1990 Helsingin hiippakunnan piispana.

Johannes, San Fransiscon piispa.

Jyrkinen Matti, toimii Läntisen Uudenmaan alueen kanttorina.

Kainomaa Jouko, tullut vuonna 1991 Hangon kirkon vahtimestariksi.

Kairenius Johan, maalarimestari.

Kasanko Mikael, Helsingin seurakunnan entinen esimies, s. 1907, k. 1992.

Kasanski Mikael, rovasti s. 1853 k. 1921 Viipurin seurakunnan esimies.

Kolesnikov, insinööri, Hangon linnoituksen insinöörihallinnon piirtäjä.

Konstantin Nikolajevitš s. 1827 k. 1892, Nikolai I toinen poika kävi, Hangossa kertaa.

Korelin Aleksander, rovasti. Toimi Läntisen Uudenmaan pappina.

Kriisin Mikael, protodiakoni. Helsinki.

Krjukova Maria N., pietarilainen lahjoittaja.

Kronstadtilainen Johannes, julistettu pyhäksi Venäjällä 1990.

Kudinov Larissa s. 1909 k. 1981, toiminut kirkon vahtimestarina vuosina 1951–1968.

Kudrjavzew Ivan, arkkitehti. Helsinki.

Lassfolk Nikolai, toiminut kanttorina Hangossa.

Lebedev Aleksander s. 1851 k.1926, toiminut Hangossa matkapappina vuosina 1914–1923.

Lisitsin Veikko, toiminut Läntisen Uudenmaan alueen pappina vuosina 1982–1989.

Lisovski Mitrofan, s. 1864 k.1928 diakoni ja myöhemmin Helsingin srk. 3.pappina.

Manner Yrjö, teollisuusneuvos, lahjoittanut 2 kirkonkelloa.

Merras Olavi, toiminut Läntisen Uudenmaan pappina vuosina 1972–1982. Nykyisin Lahden ort. srk. esimiehenä.

Moldakov Olga Antonovna s. 1869 k. 1922, pastori Jakubovin puoliso.

Musovski Georgi s. 1881 k.1953, toimi Hangon kanttorina vuosina 1901–1903.

Mäkinen Johan Viktor s. 1860 k. 1904, toimi rakennusmestarina kirkon rakennustyömaalla.

Nehaeva Maria, lahjoittaja Kronstadtista.

Nilsson Johan Henrik, aikaisemmin Juho Heikki Matilainen s. 1848, k. 1921, Hangon kaupungin taloudenhoitaja.

Nikitinski s.1872, toimi Hangossa kanttorina vuosina 1896–1897.

Nikodim, Leningradin metropoliitta.

Nikolai I, s.1796 k. 1855 Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1825–1855.

Nikolai II, s. 1868 k. 1918 Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1894–1917.

Nikolajev A.S. kirkon isännöitsijänä vuosina 1919–1926.

Orädd Daniel, rovasti, merimiespastori.

Osipov Paul s. 1867 k. 1942, toimi kirkon isännöitsijänä vuosina 1927–1939.

Pantsu Grigori s. 1866 k. 1959, toimi 1. matkapapistopiirin pappina vuosina 1908–1910.

Pasternack Nikolai s. 1892 k.1961, toiminut kirkon isännöitsijänä vuosina 1939–1961.

Pietari I Suuri, Pjotr Aleksejevitš s. 1672 k. 1725 Venäjän keisari vuosina 1696–1725.

Poloshenski Mihail Feodorovitš, s. 1876 toiminut seurakunnan esimiehenä vuosina 1903–1907.

Rannisto Pia, Hangon kirkon vahtimestari vuosina 1989–1990.

Rebrov Pietarin taideakatemian taidemaalari. Rimski-Korsakov Nikolai Andrejevitš s. 1844 k. 1908, meriupseeri, myöhemmin säveltäjä.

Repo Marina, tehnyt kirkkoon mosaiikkityön.

Repo Mitro, tuli Läntisen Uudenmaan papiksi 1991.

Repo Tapani s.1918 k.1981, toimi Hangon kirkon uudelleen avaamistoimikunnan puheenjohtajana ja väliaikaispappina vuosina 1953–1968.

Ryymin Vilho s. 1915 k. 1972, toiminut Läntisen Uudenmaan kanttorina vuosina 1968–1969.

Sabelin Peter, rovasti s. 1863. Hengellisen konsistorin jäsen, siirtyi Venäjälle vuonna 1918 pysyvästi.

Salkunen Veikko, Hangon kirkon vahtimestari vuosina 1969–1986.

von Schoultz Konstantin s. 1902 k.1969, toiminut Hangon kirkon isännöitsijänä vuosina 1961–1969.

Serafim arkkipiispa maallikkonimeltään Aleksander Lukjanov, s. 1879 k.1959. Toimi apulaispiispana vuosina 1914–17. Hoiti arkkipiispan tehtäviä 1918–23, nimitys arkkipiispaksi 1921. Siirtyi ulkomaille 1926 ja myöhemmin 1954 Venäjälle.

Sergei arkkipiispa s. 1867 k. 1944, maallikkonimeltään Ivan Stragorodski. Suomen arkkipiispaksi 1905, siirtyi 1917 Venäjälle ja hoiti patriarkan tehtäviä vuodesta 1924 lähtien, joksi valittiin vasta vuonna 1943.

Sergejev Ivan Iljitš s. 1829 k. 1908. Tunnetaan nimellä Johannes Kronstadtilainen, toimi Kronstadtin linnoituksen pyhän Andreaksen katedraalin esimiehenä.

Sinitsin, santarmi.

Skorodomova, Hangon venäläisen koulun opettaja.

Skorodumov Konstantin Stefanovitš s. 1856 k.1935 rovasti, Turun seurakunnan pappi.

Soboleff Orvokki, Hangon kirkon isännöitsijän puoliso.

Soboleff Vladimir, nykyinen Hangon kirkon isännöitsijä.

Sokolova Anna Vasiljevna, pietarilainen lahjoittaja.

Sommar Pehr, vuorineuvos Tammisaari. Lahjoitti aitaverkon Hangon hautausmaan ympärille.

Sotikov (Ivan) Johannes, toimi Hangossa kanttorina.

Stsukin Elizaveta Dimitrijevna, moskovalainen lahjoittaja.

Surygin Dimitri Vasiljevitš, turkulainen kauppapuutarhuri.

Svetlov Johannes Arsejevitš s. 1877 k. 1918, toiminut seurakunnan esimiehenä vuosina 1907–1918.

Šiškov Arseni Mihailovitš, todellinen valtioneuvos Pietarista.

Tikander, Hangon linnoituksen insinöörikapteeni.

Tigonen Helena, kielenkääntäjä.

Tigonen Vladimir, kielenkääntäjä.

Timofeiew Nikolai, toiminut Läntisen Uudenmaan kanttorina vuosina 1978–1980.

Titova Vera, moskovalainen lahjoittaja.

Trofimov Pjort s.1885 k.1926, toimi kanttorina Hangossa vuosina 1910–1915.

Tservinskij Helena, toimi Läntisen Uudenmaan alueen kanttorina.

Tulehmo Kai, toimi Läntisen Uudenmaan kanttorina vuosina 1982–1986.

Wallen Martti, toimi Läntisen Uudenmaan alueen kanttorina vuosina 1968–1972, nykyisin oopperalaulaja.

Verikov Feodor, toimi Tampereella pappina ja siirtyi kansalaissodan jälkeen Hankoon. Toimi siellä papiston apuna ilman varsinaista virkanimitystä. C.G. Mannerheim vieraili pastori Verikovin kotona muutamia kertoja Hangon käyntiensä yhteydessä. Kerrotaan hankolaisten pahoinpidelleen pastorin henkihieveriin sen vuoksi, että hän soitti "ryssän kirkon" kelloja.

Zaitsev, lahjoittaja Nišni Novgorodista.

Zhiltov, Hangon linnoituksen II luokan konduktööri (eräänlainen johtaja tai rakennusmestari).

Zinkova Ekaterina Ivanovna s. 1874, pastori Johannes Svetlovin puoliso.

Zlatkovski Foma, Hangon ensimmäisen kirkon esimies vuosina 1834–1854.

Kirkollinen sanasto

ALTTARI temppelin kuvaseinän takana oleva huonetila.

ALTTARIKOROKE koroke, jolle koko alttari on rakennettu. Kuvaseinän edessä olevaa osaa sanotaan SOLEAKSI. Solean ulkonevaa, usein puoliympyrän muotoista osaa nimitetään AMBONIKSI.

ALTTARITAULU alttarihuoneen itäseinällä oleva ikoni.

AMBONI ks. alttarikoroke. Amboniksi sanotaan myös piispaa varten keskelle kirkkoa asennettua koroketta.

ANALOGI lukupöytä, ikonipöytä.

ANTIMINSSI pellava- tai silkkiliina, johon on kuvattu Kristuksen hautaus. Sisältää marttyyrin reliikin.

ANTIMINSSILIINA liina, johon antiminssi on kääritty, suojaliina.

APSIS, ABSIDI pohjaltaan puolipyöreä, puolikuvun kattama temppelin (alttarin) itäisin osa.

DIAKONI alttaripapiston alin aste.

DISKO, DISKOS ehtoollislautanen, jalustallinen lautanen, jolle pyhä leipä eli Karitsa asetetaan yhdessä muitten proskomidissa otettujen osasten kanssa. Kuvaa Kristuksen seimeä ja hautaa.

EHTOOLLISARKKU pyhien lahjojen säilytysrasia, joka pidetään pyhällä pöydällä. Tehdään usein temppelin muotoiseksi, kuvaa Jerusalemin ylösnousemustemppeliä.

EHTOOLLISLAUTANEN ks. disko.

EHTOOLLISLUSIKKA ehtoollisenjaossa käytettävä pitkävartinen lusikka.

EHTOOLLISPEITE pieni ehtoollispeite on ristinmuotoinen kalkin ja diskon peite, suuri ehtoollispeite on suorakaiteen muotoinen, sillä peitetään sekä kalkki ja disko. Kuvaavat Kristuksen käärinliinoja.

EHTOOLLINEN sakramentti. Ehtoollisen nauttiminen, osallistuminen Herran Pyhään Ehtoolliseen.

EPIGONATIO suunnikkaan muotoinen kuvevaate, kuuluu piispan liturgisiin pukuihin, kuvaa hengellistä miekkaa.

EPITAFI Kristuksen hautauskuva, joka kannetaan suuren perjantain ehtoopalveluksessa keskelle kirkkoa.

EPITRAKILI piispan ja papin pappeuden armoa kuvaava liturginen vaatekappale.

ESIRIPPU alttarihuoneen sisäpuolella, pyhän oven edessä riippuva kangas. Esiripun sulkeminen ja avaaminen merkitsevät usein samaa kuin pyhän oven sulkeminen ja avaaminen.

EVANKELIUMIKIRJA pyhällä pöydällä pidettävä neljän evankeliumin yhteissidos.

FELONI papin liturginen puku, hihaton, edestä avoin, kuvaa vanhurskautta, johon papin on pukeuduttava ennen jumalanpalveluksen alkua. Kehittyi roomalaisesta sadeviitasta paenulasta.

GOLGATA, GOLGATARYHMÄ ristiinnaulittua Kristusta esittävä suurikokoinen puinen veistos. Täydellinen ryhmä käsittää myös N. Marian ja evankelista Johanneksen ristin juurella.

HAUTAUSKUVA ks. epitafi.

HORUGVIT pitkään tankoon kiinnitetty ikoni, kirkkolippu, käytetään ristisaatoissa.

HYPODIAKONI lukijan jälkeen seuraava palvelevan kleeruksen arvo. Hypodiakonin tehtäviin kuuluu ensisijaisesti toimia piispan palvelijana. Hypodiakoniksi asetetaan kheirotesian kautta. Hypodiakoni kantaa oraria, jonka hän vyöttää ristinmuotoisesti ylleen. Hypodiakoniksi vihittävä, ellei hän ole avioliitossa, antaa selibaattilupauksen.

IKONI kuva, pyhä kuva.

IKONOSTAASI, KUVASEINÄ ortodoksisen temppelin erikoisuus, ikonostaasissa voi olla seitsemänkin kuvakerrosta.

KALKKI ehtoolliskalkki

KANTTORI lukija, palvelevan papiston toinen aste, oikeutettu kantamaan stikaria ilman oraria. Nykyisin seurakunnallinen virka. Kanttorin tehtäviin kuuluu lukeminen ja laulaminen sekä kuoron johtaminen jumalanpalveluksessa. Asetetaan virkaan kheirotesian kautta. Lukkari on tämän viran vanhentunut nimitys.

KASTEALLAS, KASTEMALJA, KASTEASTIA kasteen toimittamisessa käytettävä esim. metallista tehty maljanmuotoinen astia.

KATEDRAALI katedraalikirkko, arkkipiispan tai piispan asuntokaupungin pääkirkko. Suomessa ovat Kuopion ja Helsingin (Uspenskin katedraali) ortodoksiset kirkot katedraaleja.

KEIHÄS veitsi, jolla kirkkoleivät leikataan.

KIRKKOLEIPÄ ks. prosfora.

KIRKKOLIPPU ks. horugvi.

KLIIROSSI kuoroaitio, lukijan aitio, solean etelä- ja pohjoispuolella oleva tila kuoroa ja lukijaa varten.

KUNINKAAN OVI ks. pyhä ovi.

KUVEVAATE ks. epigonatio, papin kuvevaate on suorakaiteen muotoinen.

KÄSIRISTI pyhällä pöydällä pidettävä risti.

LAUTANEN eri tarkoituksiin käytettävä apulautanen.

LEIPIENSIUNAUSTELINE teline leivän, vehnänjyvien, viinin ja öljyn siunaamista varten vigiliassa sekä suuren lauantain liturgian jälkeen.

LITANIA harras rukous, toimitetaan ehtoopalveluksen lopussa, hautaustoimituksen tai panihidan lopussa vainajain puolesta, ristisaaton yhteydessä temppelin ulkopuolella.

LITURGIA ehtoollispalvelus

LITURGISET VÄRIT kirkollisten tekstiilien värit, joilla on symbolinen merkitys, valkoinen tai hopea on pääsiäinen, kulta suurten juhlien, keltainen arkisunnuntain, violetti paastonajan, musta piinaviikon väri. Muitakin liturgisia värejä käytetään, esim. sinistä, punaista ja vihreää.

LUKUPÖYTÄ ks. analogi.

MOLEBENA, MOLEBEN ks. rukouspalvelus.

MUISTELUPÖYTÄ pöytä, jonka edessä tapahtuu vainajain muistopalvelus. Pöydällä on teline tuohuksia varten, Ristiinnaulitun kuva sekä astia, jossa on vehnänjyviä) ylösnousemuksen symbolina.

ORARI kapea olkanauha, jonka diakoni pitää vasemmalla olalla, on diakonin arvon merkki.

PANIHIDA muistopalvelus vainajain puolesta, siihen kuuluu erityinen ektenia, tropareja, kanoni ja lopuksi litania.

PIENI VEDENVIHKIMINEN ks. vedenvihkiminen.

PIISPAN KOROKE ks. amboni. PONOMARI kirkonpalvelija, alttaripalvelija, ovenvartija myös kirkon vahtimestari.

PYHÄINJÄÄNNÖS ks. reliikki.

PYHÄ OVI kuninkaan ovi, kaksiosainen ovi kuvaseinässä.

PÄÄLLYSHIHAT Kristuksen siteitä kuvaavat piispan, papin ja diakonin liturgisen puvuston osat.

RELIIKKI pyhäinjäännös. Reliikit pidetään ortodoksisessa kirkossa yleensä suljettuina reliikkirasioissa) relikvaarioissa.

RISTISAATTO kulttikulkue, joka suoritetaan temppelin ulkopuolella. Kulkueen edellä kannetaan alttarintakaista ristiä, mistä kulkue on saanut nimensä. Ristisaaton aikana lauletaan rukouspalvelus ja sen päättymisen jälkeen toimitetaan litania. Pääsiäisyön ristisaatto kuvaa Kristuksen haudalle kulkemista. Suurena lauantaina toimitettava ristisaatto kuvaa Vapahtajan hautaamista. Ristisaatto kirkon ympäri kuuluu myös temppelinvihkimistoimituksiin.

ROVASTI ansioituneen papin arvonimi, annetaan kheirotesian kautta.

RUKOUSPALVELUS, RUKOUSHETKI, MOLEBEN aamupalveluksen kaavalle rakentuva, yksiluontoinen jumalanpalvelus. Moleben, jossa luetaan evankeliumi ja lauletaan kanoni, rukoushetki ilman kanonia sekä moleben ilman evankeliumin lukua ja kanonia.

SAATTO ortodoksisessa jumalanpalveluksessa alttarista pohjoisoven kautta solealle ja siitä pyhän oven kautta alttariin tapahtuva symbolinen kulkue.

SAKRAMENTTI mysteeri.

SOLEA kuvaseinän edessä oleva alttarikorokkeen osa.

STIKARI koko kleerukselle kuuluva liturginen puku. Stikariin pukeutuminen kuvaa pukeutumista autuuden vaatteeseen ja vanhurskauden viittaan. Alusstikari, piispan ja papin käyttämä stikarin nimitys.

SUITSUKE Mimosacaea-heimoon, Acacia-sukuun kuuluvan pensaan tuoksuva pihka.

SUITSUTTAMINEN liturginen toimitus, kuvaa rukouksen kohoamista taivaan alttarille sekä kunnioituksen osoitusta pyhille esineille.

SUITSUTIN, SUITSUTUSASTIA ketjussa kädensijasta riippuva metallikuppi hehkuvia hiiliä varten.

SUURI VEDENVIHKIMINEN ks. vedenvihkiminen,

TROPARI jumalanpalvelusveisu, jossa lyhyesti selostetaan juhlan merkitys. Tropareja sekä lauletaan että luetaan.

TÄHTI ehtoollislautaselle asetettava kahdesta metallikaaresta tehty ehtoollispeitteen kannatin, kuvaa Betlehemin tähteä.

UHRIPÖYTÄ alttarin pohjoisosassa oleva proskomidin toimittamista varten tarkoitettu pöytä.

VEDENVIHKIMINEN veden siunaaminen. Vedenvihkiminen tapahtuu upottamalla risti veteen vedenvihkimiseksi sanotussa jumalanpalveluksessa. Suuri vedenvihkiminen toimitetaan loppiaisena ja loppiaisen aattona, voidaan toimittaa joen, järven tai lähteen äärellä. Pieni vedenvihkiminen toimitetaan useita kertoja vuodessa.

VIGILIA sunnuntain ja juhlan aattoiltana toimitettava jumalanpalvelus, aattoillanpalvelus.

VIITTA papiston virkapuku. Alusviitta on kapeahihainen, sitä käyttävät kaikki kleeruksen jäsenet, varsinainen viitta on leveähihainen.

VIHMIN isoppikasvin kukinnosta tehty priskotin, käytetään siunatun veden vihmomiseen.

VYÖ piispan tai papin liturgisen puvuston osa, kuvaa Jumalan voimaa.

LÄHDELUETTELO

ARKISTOLÄHTEET

Valtionarkisto:

• Venäläiset sotilasasiakirjat, aktit no 16215 ja 16232.
• Venäläiset sotilasasiakirjat, raportit ja pöytäkirjat v.1856. (Selostus Hangon linnoituksesta v. 1808–1856.)
• Sotasaalis-keskusosaston arkisto.
• Opetusministeriön arkisto.
• Rakennushallituksen arkisto.
• Kenraalikuvernöörinkanslian arkisto.
• Keisarillisen Senaatin talousvaliokunnan arkisto.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan arkisto:

• Hangon kirkon arkisto.
• Hangon kirkon kalustoluettelo v. 1903.
• Kirkkoherranviraston arkisto.
• Seurakunnanneuvoston pöytäkirjat.
• Uskon Viestin arkisto.

Helsingin yliopiston ortodoksianlaitos.

Ortodoksinen kirkkomuseo.

Ortodoksisen kirkollishallituksen arkisto.

Helsingin ortodoksinen hiippakunta.

Hangon museo.

Museovirasto:

• Historian toimisto.
• Historiankuva-arkisto.
• Rakennushistorian arkisto.
• Venäläisen Insinöörikomennuskunnan piirustuskokoelmat
• VIK/Hanko no 6–19 ja 350–356.
• Merihistorian toimisto.

Mikkelin maakunta arkisto:

• Lakkautettujen seurakuntien arkisto.

Sota arkisto:

• Sotarovastin arkisto.

Suomen Rakennustaiteen museo.

Suomen Taideakatemia.

Merimuseon arkisto.

Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto.

Ulkoasiainministeriö.

• Suomalais-venäläisen sekakomitean, suomalaisen valtuuskunnan arkisto.

Timo Lehtonen: Venäläiset sotilaskirkot Suomessa v.1743–1918. Tutkimus.

PAINETUT LÄHTEET:

Aaltonen Reino: Hangon vanha linnoitus. Hanko 1969.

Cowles Virginia: Romanovit — koko Venäjänmaan keisarit. Oy Weilin+Göös Ab. Tapiola 1972.

Forsell Nils: Gamla stan i Ekenäs. Råd & riktlinjer för byggnadsvård. Ekenäs 1982.

HANGO HANKO 1874–1949. Kuvateos. Hangon kaupunki. Helsingissä 1948.

Heikkinen Helge: Tuntematon merimies. Porvoo 1975.

Jussila Osmo: Venäläinen Suomi, WSOY, Porvoo 1983.

Kaurinkoski Kaarina: Pietari. Otava. Keuruu 1989.

Koukkunen Kasanko: Helsingin ortodoksisen seurakunnan historia 1827–1977, Helsinki 1977.

Lehto Tiina: Hangon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema. Hangon museon julkaisusarja no 8. Tammisaari 1989.

Oravan Iso tietosanakirja osat 1–15: Helsinki v.1931–1939.

Petander G-B.J.: Vaasan ortodoksisen kirkon lyhyt historiikki. Fram Oy. Vaasa 1982.

Pulkkinen Pertti: Kirkkoarkkitehtuuri 1850-luvulta nykypäiviin. Ortodoksinen kirkko Suomessa toim. Isä Ambrosius ja M.Haapio. Lieto 1979.

Sanct Olof 1984. David Papp: De ortodoxa på Åland. Mariehamn 1984.

Suomenmaa I. WSOY. Porvoo 1967.

Suomen suuriruhtinaskunta. Sankt Peterburg 1872.

Suomenlahden rauniolinnat/ Hanko. Sotasokeat. Helsinki 1977.

Suomenmaan Valtiokalenteri v.1890–1918. Weilin & Göös.

Tolonen August (toim.) Suomen rakennusmestarien matrikkeli 1905–1930. Julk. Suomen rakennusmestarien liitto. Tilgman Oy. Helsinki 1930

Venäläinen kulttuuriperinne Suomessa -työryhmän muistio. Helsinki 1989.

LEHDET:

Aamun Koitto 16/1951.

Aamun Koitto 16/1990. Pyhä Johannes Kronstadtilainen.

Hangö 92/1958.

Länsi Uusimaa 1985. Hangon historiasta luvassa uutta tietoa.

Navigator 11/1986, Merelliset muistomerkit.

Ortodoksinen kulttuuri 3/1990. Salminen Tuomas: Patriarkka Sergei — kirkollinen myöntyväisyyspoliitikko.

Turun Sanomat 26.7.1988. Meritaistelun muistomerkki...

Uskon Viesti 5–6/1968, tilastotietoja seurakunnasta.

Uskon Viesti 1/1986, Vaienneet kellot XI.

Utrennaja Zarja 8.9.1935.

Västra Nyland 195/1958.

Suullisia tietoja antaneet.

Rovasti Aleksander Korelin, Helsinki.

Rovasti Mikael Kasanko, Heinola.

Ylidiakoni Mikael Kriisin, Helsinki.

Isännöitsijä Vladimir Soboleff, Tammisaari.

Tutkija Eero Auvinen, Turku.

Suomentajat.

Katarina de Losowitch, Helsinki.

Helena ja Vladimir Tigonen, Kirkkonummi.

Sergei Pogreboff, Espoo.

Valokuvaajat.

Mika Akkila, Helsinki.

Timo Heinonen, Helsinki.

Väinö Järvilehto, Hanko

Raimo Kuittinen, Hanko

S. Alvar Swensson, Stockholm

P.O. Welin, Turku. tekstisi tähän...